Kesän päätösreissu Helsinkiin, osa 1 - Linnanmäki

Kuuden kuukauden mittainen työkokeilu levy-yhtiössä tuli päätökseen perjantaina 5. elokuuta. Päätimme lähteä juhlistamaan sitä sekä lasten loman päättymistä Helsinkiin, jossa oli tarjolla lasten ensivierailu maamme huvipuistojen kunkkuun eli Linnanmäelle. Intercity kuljetti porukan perille, tällä kertaa kirjoihin keskittyen. Leikkivaunu oli täynnä lapsia, joten meidän jälkikasvu vietti aikaa vanhempien seurassa kirjojenlukua kuunnellen.

Lauantaina lähdimme Puotilasta metrolla kohti Lintsiä. Jäimme Hakaniemessä pois ja kipusimme torille ja raitsikkapysäkille. Matkalla pysähdyin hetkiseksi kuvaamaan instagramiin Aimo Tukiaisen hienon reliefin Torielämää Hakaniemessä. Reliefi on vuodelta 1961 ja se on tehty metallista hitsaamalla.

Ajoimme raitsikalla Hämeentietä ja Hesaria pitkin Diakonissapuiston pysäkille. Siitä portaat ylös ja hurvittelemaan. Hauskaa oli. Hauskaa oli myös kuvailla Lintsiltä löytyvät patsaat ja muut taideteokset.

Ensimmäisenä bongasin Sakari Peltolan kiveen veistämän Aurinko-veistoksen vuodelta 2001.

Hieno mulkosilmä! Sitten vuorossa oli Peltolan toinen veistos, Kuu. Vuosi on sama kuin Auringolla.

Tuosta tulee mieleen torttutukkainen rokkari, jolla on tavallista isompi leuka ja erittäin leveä hymy! Peltolan veistoksia on Linnanmäellä vielä kolmaskin - Pallos Parodium - jonka ikävä kyllä missasin tällä kertaa.

Peltola on syntynyt vuonna 1972 Littoisissa ja opiskellut Kankaanpäässä. Hän käytti aluksi paljon punagraniittia veistostensa aineena, mutta on nyt siirtynyt mm. marmoriin ja pronssiinkin.

Mikko Hovin taidetta on Linnanmäellä kaksi kappaletta. Toinen niistä on hauska Leikkivät karhut vuodelta 1951.

Toinen Hovin patsas on nimeltään Kalapoika ja tämä toisinto on vuodelta 1953. Viipuriin pystytettiin vastaava patsas jo vuonna 1924. Lahdessa puolestaan oleva valos pystytettiin vuonna 1950.

Tämän veistoksen ympärillä on hauska "ilmainen laite", jossa kuljetaan naruilla rajattua puukäytävää pitkin ja yritetään väistellä vesisuihkuja. Aikansa sitä jaksaa väistellä, sitten antaa periksi ja nauttii virkistävästä suihkusta.

Koivistossa, Karjalan kannaksella vuonna 1879 syntynyt ja Helsingissä vuonna 1962 kuollut Hovi ei kovin montaa julkista taideteosta jättänyt jälkeensä. Jokunen sankaripatsas ja siis kolme valosta tuosta kalapojasta. Suurimman osan Hovin taiteellisesta tuotannosta sai kuoleman jälkeen Hämeenlinnan taidemuseo.

Peltolan ja Hovin veistosten lisäksi Linnanmäellä on tuntemattoman tekijän veistämä Lapsia sateenvarjon alla, joka lahjoitettiin Lintsille vuonna 1951.

Loppuun vielä erikoismaininnat Emil Wikströmin kuuluisasta Valonkantajat-patsaasta väännetyt huumoriversiot kannattelemassa maisemajunan raidetta.

Ja vielä tämä erinomaisen hauska versio Felix Nylundin kuuluisimmasta teoksesta eli Kolmen sepän patsaasta, jossa sepät viettävät taukoa jäätelöitä syöden. Patsas lienee entisen toimitusjohtaja Risto Räikkösen hankkima, samaan syssyyn noiden palloäijien kanssa. Tekijä on ollut brittiläinen firma.

Siinä tuon reissun ensimmäinen osa. Seuraava tulossa lähiaikoina.

Hellettä ja kaatosadetta - ja hurja määrä patsaita Helsingissä, osa 7

Torstain aikana saatiin sitten sitä kaatosadetta, mitä on tuossa juttujen otsikoissa lupailtu jo kuuden osan verran. Ennen puolta päivää taivas repesi, vettä tuli kuin saavista ja ukkonen jyrisi kunnolla. Mikäs siinä, töitä tehdessä päivä meni joutuisasti.

Kolmen jälkeen pistimme puljun kiinni ja lähdin taas patsaita metsästämään. Sillä hetkellä ei satanut, joten olin vakuuttunut hyvästä saaliista. Piipahdin taas Forumiin ja nappasin Felix Nylundin veistämästä Amos Andersonin muistolaatasta pari lisäkuvaa. Sieltä loikin Manskun yli jälleen Aleksille. Nyt tämä kadunpätkä meni paljon vauhdikkaammin, kun likimain kaikki kohteet oli saatu jo kuvatuksi.

Yritin etsiä Johannes Haapasalon veistoksia nimeltä Maalaispariskunta, mutta eräs ruotsalaisvaateliike, joka siinä Kämpin kohdalla ainakin ennen sijaitsi, oli remontissa. Sinne, mihin olisin kaivannut, ei ollut nyt pääsyä. Ihan hauska kauppakeskus siellä talojen sisällä kuitenkin on.

Kun tulin takaisin Aleksille, oli alkanut tihuttaa vettä. Onneksi oli sateenvarjo mukana. Kipitin kovaa vauhtia yli Senaatintorin ja ehdin kuin ehdinkin ennen kello 16:tta Hallituskadulle ja SKS:n ovesta sisään.

Harmikseni huomasin, että Alpo Sailon veistämä runonlaulaja Petri Shemeikan patsas oli niin hämärässä kohdassa portaiden yläpäässä, ettei siitä oikein saanut kunnon kuvia. Seinälamputkin tekivät kuville enemmän hallaa kuin hyötyä. No, jotain kuvia sentään tästäkin sai. Shemeikan alkuperäinen patsas paljastettiin Viipurissa vuonna 1935.

Ylempiin kerroksiin ei ollut pääsyä, joten räpsin jokusen kuvan portin takaa. Kohteena oli Emil Wikströmin reliefi, jossa on kuvattuna Elias Lönnrot ja runonlaulaja. Se on vuodelta 1933.

Huomasin vielä, että kun portaat jatkuivat toiseen kerrokseen, siellä yläpäässä oli jokin veistos seinällä. Siinä oli kuin luita rinkulassa. Otin kaukokuvan, mutta minulla ei ole tietoa, kenen tekemä teos on kyseessä.

Sitten oli aika häipyä SKS:n tiloista. Päätin käydä Nordean pankkisalissa Aleksilla. Siellähän on viisi isoa Wäinö Aaltosen patsasta, joista on ollut juttua mm. Pauli Jokisen kirjoissa. Ehdin hyvin ennen sulkemisaikaa pankkiin sisälle. Bongasin heti vasemmalta graniittisen veistoksen, jossa oli poika ja kala. Kun kaivoin kameran esiin, tuli ystävällinen pankkihenkilö heti kieltämään kuvauksen, ellei minulla ole pankin siihen antamaa lupaa.

Sehän on selvä sitten. Päätin sitten vain ihastella teoksia, ilman kuvaamista. Pitää anoa kuvauslupa seuraavaa kertaa varten, saa näistäkin kuvat talteen.

Pankista menin yliopistolle sisään. Olin kuullut ja lukenut, että siellä olisi jonkin verran taidetta kuvattavaksi. Ihan tällaista määrää en kuitenkaan osannut odottaa.

Ensimmäisenä kun sisään astuu ja katseensa kohottaa, näkee C.E. Sjöstrandin tekemän kreikkalaistyylisen friisin Väinämöisen soitto. Huikeita yksityiskohtia täynnä tämäkin työ.

Aloitin tutkimisen kapuamalla oikeata portaikkoa ylöspäin. Siinä on heti vastassa J.L. Runebergin jättirintakuva. Räps räps, kuvia talteen. Yliopistolta sain sähköpostitse tiedon, että sen on veistänyt Walter Runeberg ja se on vuodelta 1903.

Porrastasanteella Runebergin vieressä oli ensimmäinen antiikkisen patsaan kopio. Innoissani kuvailin tätä naishahmoa monesta suunnasta. Sitten kävelin portaat ylös toiseen kerrokseen ja leuka loksahti alas: kerros pullollaan patsaita! Katsoin oikealle ja huomasin, että siellä olevan käytävän varrella oli vaikka mitä taiteiluja. Vastapäiselläkin käytävällä niitä oli mieletön määrä. Näytti siltä, kuin jokainen tyhjä kohta käytävillä olisi täytetty näillä veistoksilla.

Kiipesin ylempiin kerroksiin, koska halusin löytää ne suomalaisten veistäjien teokset, joista olin saanut ennakkoon tiedon. Kaiken lisäksi kamerani muistikortista alkoi loppua tila eilisten kuvailujen ja niiden rajailujen jäljiltä.

Vasemmanpuoleisesta portaikosta, Jullea vastapäätä, löytyi Frans Mikael Franzénin jättirintakuva. Tekijä C.E. Sjöstrand ja vuosiluku 1872. Tämän kuten Runebergin rintakuvankin materiaalina on kipsi.

Franzénin jälkeen lähdin seikkailemaan ympäri taloa. Ensin bongasin Tapio Kettusen vuonna 2002 tekemän Elias Lönnrotin medaljongin molempine puolineen. Suomalaisen kulttuurin vuosi 2002 juhlisti myös Lönnrotin 200-vuotissyntymäjuhlaa.

Sitten löytyi seinältä John Munsterhjelmin iso pyöreä reliefi, jossa ovat presidentit P.E. Svinhufvud ja C.G.E. Mannerheim.

Mielestäni tuossa kuvassa ex-presidentit näyttävät aika lailla koirilta, joltain snautsereilta. Kaula pitkällä ja viikset kirsun alla. Hauska kuva ja teos.

Tuota reliefiä vastapäätä tässä lämpiössä on Wäinö Aaltosen iso kuva Vapauden jumalatar seppelöi voitonseppeleellä nuoruuden, joka vaurioitui pahoin vuoden 1944 pommituksissa.

Uuden puolen aulassa oli monta rintakuvaa. Niiden edessä oli ikävä kyllä ständitauluja, joita jouduin siirtämään päästäkseni nappaamaan pysteistä kuvan. Siinä painavaa ja jokseenkin kiikkerää taulua takaisin puskiessani tajusin, että jos tämä tästä sattuisi kaatumaan nurin, siinä menisi sekä arvokas taideteos että sen takana oleva ikkunalasi säpäleiksi ja Patsaanmetsästäjä olisi sen jälkeen aikamoisissa finanssiongelmissa. Onneksi mitään ei tapahtunut, muuta kuin että sain kuvani.

Ensimmäisenä presidentti K.J. Ståhlberg, jonka rinnassa on signeeraus Matti Haupt. Rintakuva on vuodelta 1946 ja se on veistetty marmoriin.

Sitten presidentti Kyösti Kallio. En löytänyt signeerausta (olin niin jännässä siitä taulunsiirtohommasta), mutta luulisin tämän olevan hänen poikansa Kalervo Kallion tekemä. Ja niinhän se onkin, tiedottaa yliopiston porukka. Vuosi oli 1966 ja materiaali tässäkin marmori.

Seuraavana vuorossa presidentti J.K. Paasikivi. En löytänyt signeerausta, mutta tietotoimisto informoi tekijäksi Yrjö Liipolan. Tämä vuonna 1951 valmistunut pysti on sekin marmorista.

Neljäs rintakuva kuului presidentti Risto Rydille, sen olen lukenut olevan Kallion tekemä. En tosin tästäkään tajunnut tutkia signeerausta. Tiedot olivat oikeat, kyseessä on Kalen veistos vuodelta 1966, kuten isäpappa Kyöstinkin.

Peränurkasta löysin vielä yhden rintakuvan. En tiedä kuka siinä on, mutta tekijäksi on signeerattu Kalervo Kallio ja vuodet 1950-53. Aika kauan siis Kale työsti tämän herran muotokuvaa. Yliopistolta saamassani sähköpostissa tämän kerrottiin olevan Yhdysvaltain 31. presidentti Herbert Clark Hoover, joka vihittiin Helsingin yliopiston kunniatohtoriksi vuonna 1938. Rintakuva on siis tuon nimityksen peruja.

Nuo kuvat eivät oikeasti olleet tuollaisen värisiä. Kikkailin gimpillä, kun yritin edes hieman saada niistä tarkempia. Oikeasti kuvat olivat yhtä vaaleita ja harmaita kuin seuraavassa eli yhdestä käytävänpäädystä löysin Aleksis Kiven rintakuvan. Sen on tehnyt ilmeisesti ruotsalainen Erland Stenberg Pariisissa vuonna 1879 ja kuvaan on kirjoitettu nimi muotoon Alexis Kivi.

Aika surukasvoinen on Kiven Allu tuossa kuvassa.

[Edit: huomasin kuva-arkistojani tutkaillessa, että Stenberg on tehnyt Kiven hautamuistomerkin, joka sijaitsee Tuusulan kirkkomaalla]

Pienen juhlasalin aulan seinältä - ja kahvitarjoiluastiaston takaa löysin Wäinö Aaltosen uudelleen tekemän version tuosta Vapauden jumalatar -reliefistä.

Sitten päädyin yliopiston museoon, jossa oli vaikka mitä mielenkiintoista. Ihastelin huikeita Venäjän tsaarien jättimäisiä muotokuvatauluja ja bongasin parista vitriinistä patsaitakin. Henrik Gabriel Porthánin rintakuvan on veistänyt C.E. Sjöstrand vuonna 1858.

Alpo Sailon veistämä pieni terracottapää Robert Kajanuksesta oli toinen veistos, joka on "kotimaista tuotantoa".

Näiden jälkeen päätin etsiä vielä pienen matkan päässä olevasta Kansalliskirjastosta Walter Runebergin kuutta reliefiä. En löytänyt niitä kirjaston uumenista, mutta kun pitkästä aikaa pääsin sinne, en voinut muuta kuin ihastella tuota magnifisenttia laitosta pullollaan kirjoja ja kaiken maailman vanhoja apparaatteja.

Kysyin infosta ja sain koordinaatit talon taakse, jonka pyöreässä seinässä nuo Waltsun reliefit ovat. Sade kuitenkin haittasi sen verran ettei kuvaamisesta tullut mitään. Jäivät nämä siis seuraavaan vierailukertaan.

Tässä vaiheessa olivat tennarit niin märät, että päätin kuluttaa hieman ostamaani kahden vuorokauden seutulippua ja kävelin takaisin Aleksille ja köröttelin raitsikalla Sokoksen pysäkille ja kävelin siitä juna-asemalle.

Päätin käydä tsekkaamassa Myyrmäessä sijaitsevassa Vantaan taidemuseo Artsissa avajaisiaan viettävää vinyylilevynkansinäyttelyä. Ehdin käydä ostamassa kumisaappaatkin ennen kuin avajaisissa esiintynyt Paleface aloitti keikkansa.

Piipahdin vielä tsekkaamassa suht tuoreen paikallisuuteen luottavan ravintolan Wandas', joka on entisen Chicos'in paikalla. Hetki futista oluen kera, kuulumisten vaihdot vanhojen kaverien kanssa ja sitten majatalolle.

Aamulla ei ollutkaan kiire, vaan lähdin hieman yli 12 lähteneellä junalla Tampereelle. Ajoin lentokenttäjunalla Tikkurilaan ja hyppäsin siitä junaan. Oli kiva päästä kotiin ja ehdinkin tehdä vielä muutaman pikaisen järjestelyoperaation ja käydä läheisellä kirppiksellä ennen kuin päätin rojahtaa sohvalle katsomaan juuri alkanutta jalkapallo-ottelua. Siinä samassa ovi aukesi ja iloinen jälleennäkeminen perheen kanssa oli tosiasia.

Sellainen oli tämänkertainen patsaanmetsästysreissu. Näin käy, kun päästetään metsästäjä irti likimain ilman mitään rajoituksia. Hauskaa oli ja uudelle bongailureissulle tekisi jo mieli. Mutta huilitaan vielä hetki, ehkä.

Hellettä ja kaatosadetta - ja hurja määrä patsaita Helsingissä, osa 6

Torstaina aamulla töihin lähtiessä tihutti vettä. Kun saavuin entisellä M-junalla keskustaan, ei vieläkään satanut kunnolla. Päätin saman tien käyttää tilanteen hyväksi ja kuvata muutaman patsaan ja laatan ennen kuin siirryn toimiston puolelle.

Ensimmäisenä kävelin Kiasman ja Mannerheimin ratsastajapatsaan vierestä Manskun toiselle puolelle ja Eduskunnan lisärakennuksen puistoon. Eila Hiltusen veistos Menneet ritarit on vuodelta 1982.

Pari kuvaa tien yli Marskin patsaasta ja sitten matka jatkui.

Arkadiankadun ensimmäisen talon seinässä on kaksi muistolaattaa. Toinen on paikalla sijainneen Arkadian teatterin laatta ja toinen tässä talossa aloittaneen keskusosuusliike Hankkijan laatta. Ne molemmat on veistänyt Terho Sakki, tuo rosoisten kuvien mestari.

Sitten oli vuorossa jälleen yksi vihdoinkin-kuvaus. Nimittäin J.K. Paasikiven muistomerkki Paasikivenaukiolla. Tätä Harry Kivijärven veistämää möhkälettä, joka myös nimellä Itä-Länsi tunnetaan, ei ole aikaisemmin tullut kuvattua. Nyt sain hyvät kuvat sateesta huolimatta.

Joskus aiemmin, kauan ennen kuin patsaat sen enempää kiinnostivat, olen tuolle naureskellut. Että miksi tuollainen kivikasa, kun parin sadan metrin päässä on kolmen pressan näköispatsaat ja tien toisella puolella ikoninen ratsastajapatsas. Mutta onhan se tosiaan kuvaava muistomerkki, kun paasikivestä on kysymys. Eikä Juho Kusti nyt niin erityisen valokuvauksellinen äijä ollut, kuten Lahdessa ja Keravalla olevista muistomerkeistä voi päätellä.

Lasipalatsin ympäristössä oli työmaa-aita, johon maalataan vaihtuva graffiti. Hauska kuva tämä tämänkertainen.

Siinä olivat aamun kuvaukset, aika lyhyt tämä kuutososa. Seuraavassa osassa sitten enemmän tavaraa.