Vapuntienoon saalista

Pieni tauko ehti taas tulla, mutta viime viikolla päästiin jälleen vauhtiin metsästyksen parissa. Käväisin Järvenpäässä autoa huoltamassa ja matkalla piipahdin Tuusulan vanhan rantatien varrella sijaitsevan Lottamuseon pihalla. Siellä pönöttää kolme patsasta, jotka päätin kuvata. Illemmalla sitten tsekkasin museon nettisivut ja siellä oli aika tiukat säännöt, miten heidän tiluksiaan ja tavaroitaan saa kuvata ja julkaista, joten otan tässä pienoisen riskin laittaessani nämä kuvat tänne blogiin.

Lottaperinneliiton sivuilta selvisi seuraavaa liittyen museon pihalla olevaan Lottapatsaaseen:

"Kun raumalainen talousneuvos Pauli Talvio teetti kuvanveistäjä Nina Sailolla vaimonsa muistoksi lottapatsaan v. 1984, oli paikka, minne se voitiin pystyttää, vielä kovan kädenväännön takana.

Lappeenrannassa sijaitseva lottapatsas paljastettiin 40 vuotta järjestön lakkauttamisen jälkeen 7.9.1985 Kirkkokatu 6:n puistikossa, vastapäätä entistä suojeluskuntataloa. Sadat turistiryhmät ovat käyneet patsaalla vuosittain.

Kuvanveistäjä Nina Sailon lottapatsas on Lappeenrannan lisäksi myös Syvärannan Lottamuseon edessä Tuusulassa sekä Turussa Tuomaanpuistossa."

Ihan tyylikäs ja asiallinen teos tämä lottapatsas on. Kivoja yksityiskohtiakin löytyy. Aika hassua kuitenkin, että on kolmeen paikkaan sama patsas laitettu.

Pihamaalla on myös marsalkka Mannerheimin rintakuva, jonka tekijää en löytänyt.

Kolmantena taideteoksena museon pihalla on antiikin tyylinen marmoripatsas.

Korkeasaaressa käytiin ja tuli kuvattua ensin Rautatientorilla Aleksis Kiven patsas hieman lähempää ja itse saaressa Pukki-patsas. Tiedot Kivestä löytyvät Wäinö Aaltosen osiosta ja Pukista Eläinpatsaat-osiosta.

Viikonloppu lähestyy ja samalla myös vierailu Järvenpäähän, jossa on muutama hieno patsas. Niistä lisää sitten ensi viikon alussa. Pysykää taajuudella :)

Aprillipäivän antia

Alun perin meidän piti mennä maanantaina eli toisena pääsiäispäivänä (ja aprillipäivänä) kauppaan, mutta päätimme, että kannattaa mennä vasta  tiistaina, kun on isot kaupat jälleen auki. Saa varmemmin juuri sen, mitä tahtoo eikä maksa niin paljon kuin huoltamon marketissa. Vapaa-ajan käytimme fiksusti patsaita metsästellen.

Ensin hurautimme autolla Munkkiniemeen. Kävin R-kioskilta kyselemässä margariinia. Otin myös kuvan talon seinässä olevasta Jaakko-patsaasta. Ärrällä ei ollut margariinia, joten matka jatkukoon. Ajoimme Munkan rantaan ihailemaan upeita taloja ja hienoja maisemia. Pähkäilimme myös, että tohtisiko käydä yhdestä talosta kysymässä, josko heidän takapihallaan olevan, kahta karhua esittävän patsaan voisi kuvata? Emme tohtineet, joten ajoimme Puistokadun toisella puolella sijaitsevaa Matti-patsasta lähempää kuvaamaan.

Helsingin taidemuseon sivuilta:

"Munkkiniemen puistotien alussa olevan kahden tornitalon, Munkkiniemen portin, koristeena on toisen kerroksen tasalla pienet atleettiset mieshahmot. Kuvanveistäjä Mauno Oittisen muovaamat pronssiin valetut hahmot näyttävät tervehtivän tulijoita. Veistosten malleina ovat olleet tornien rakennuttajan Martti Sorvarin pojat. Vasemman puoleisella pojalla, Matilla, on kädessään leikkilentokone, ja oikealla Jaakko tähyää taivaalle."

Oittisen patsaat ovat ihan hienoja. Harva tuolla Munkan kulmilla ajattelee, että siellä on tuollainen "portti" ja niiden seinissä nuo patsaat. Läpi- ja ohiajopaikkahan tuo on.

Munkasta hurautimme kohti keskustaa ja eduskuntataloa. Sitä ennen kun kääntyy Museokadulle, on Kansallismuseon puolella nk. Matiaksenlehto, nimetty M.A. Castrénin mukaan. Perinteisen rintakuvan on veistänyt Alpo Sailo, joka on mm. tehnyt Hyrylässä olevan Aleksis Kiven patsaan.

Helsingin taidemuseon sivuilta:

"Matias Aleksanteri Castrén (1813-52) oli Suomalais-ugrilaisten kielten ja kansatieteen tutkija, tutkimusmatkailija ja vuodesta 1851 ensimmäinen Suomen kielen professori Helsingin yliopistossa.Suomalais-ugrilainen seura, Suomen kirjallisuuden seura, Suomen muinaismuistoyhdistys ja Kotikielen seura järjestivät 1912 kilpailun Castrénin muistomerkistä. Tehtävän sai Alpo Sailo.
Muistomerkki on 80 cm korkea pronssinen rintakuva 3 m korkean punaisen graniittijalustan päällä. Muistomerkki paljastettiin 1921."

Kävin myös vihdoin ottamassa lähikuvat Emil Wikströmin tunnetusta Karhu-patsaasta, joka vartioi Kansallismuseon sisäänkäyntiä. Hieno graniittinen veistos! Pakko hehkuttaa myös ensimmäisessä kuvassa näkyvää tyylikkäästi pukeutunutta vanhaa herrasmiestä, joka huomattuaan meikäläisen museon portailla, tuli kyselemään aukiolotilannetta. Arvokkuus huokui miehestä ja oma nykyaikainen moukkaus alkoi lähestulkoon sisäisesti hävettämään.

Helsingin taidemuseon sivuilta:

"Wikström teki Pariisin 1900 maailmannäyttelyn Suomen paviljonkiin karhuaiheisen veistoksen. Tästä alkoi kuvanveisäjän ja paviljongin suunnitelleiden arkkitehtien Herman Geselliuksen, Armas Lindgrenin ja Eliel Saarisen yhteistyö. Vuonna 1909 Wikströmiltä tilattiin kyseisten arkkitehtien suunnitteleman Kansallismuseon portaille graniittinen Karhu. Karhu paljastettiin 1918."

Museokadulta on lyhyt matka seuraavalle patsaalle, Gunnar Finnen veistämälle Pyhä Yrjänä ja lohikäärme -suihkukaivoveistokselle. Luonnollisesti suihkuttelut ovat tämänhetkisen säätilanteen johdosta nollassa, mutta se ei teoksen arvoa vähennä. Sijainti tosin on huono, ruotsinkielinen työväenopisto on rumassa talossa.

Helsingin taidemuseon sivuilta:

"Gunnar Finne teki pronssisen Pyhää Yrjänää ja lohikäärmettä esittävän veistoksensa jo 30-luvulla, ja oli alun perin suunnitellut sen Ritarihuoneen puistoon. Kaupunki hankki veistoksen itselleen n. 10 vuotta kuvanveistäjän kuoleman jälkeen. Arbiksen rakennuksen suunnitellut arkkitehti piirsi Pyhä Yrjö ja lohikäärme -suihkukaivoveistokselle altaan, ja veistos paljastettiin Arbiksen edessä 1962. Altaan pohja maalattiin altaan reunakivien punagraniitin sävyihin ja vesisuihkuja korjattiin kesällä 2000, mutta suihkujen säätöjen kanssa on ollut ongelmia. Altaan pieni koko asettaa rajoituksensa kunnon suihkuille. Kuvanveistäjä Johan Finne, Gunnar Finnen poika, on tehnyt lohikäärmeen päät, joita on 8 kpl."

Tämänkertaisen metsästysreissun piti olla pulkassa, mutta kun piipahdimme vielä Katajanokalla, päätin loikkia lumihankeen ottamaan kuvat Viktor Malmbergin teoksesta Vedenkantaja.

Helsingin taidemuseon sivuilta:

"Vedenkantaja on romanttinen, muodoltaan 1800-luvun realistiseen ja sisällöltään ihanteelliseen kuvanveistotaiteeseen takautuva puistoteos. Aiheena on vesiruukkua kohottava, antiikin ajan asuun pukeutunut nuori nainen. Viktor Malmberg teki pronssisen veistoksen 1923, Kaupunginvaltuuston teki ostopäätöksen 14.11.1923 ja veistos asetettiin nykyiselle paikalleen 1924."

Siinäpä ne tällä kertaa. Alkaa Helsingin ulkopatsasosasto - niiltä osin kuin itseä kiinnostaa - olla pikkuhiljaa kuvattuna. Pitäisi vaan saada niistä lopuista, joista ei ole vielä mitään kerrottu, myös tänne päivityksiä ja kuvia. Ehkä tässä pikkuhiljaa, kun lumet kunnolla sulavat ja metsästely voi talven jäljiltä taas jatkua kunnolla.

Jos hyvin käy, niin Hyvinkää...

Koska suurin osa pääkaupunkiseudun patsaista, jotka patsaanmetsästäjää kiinnostavat on kuvattu, oli pakko suunnata pidemmälle pari viikkoa sitten. Volvon nokka kohti Hyvinkäätä, koska siellä oli tarjolla muutama bongattu, mutta ei kuvattu patsas.

Ensimmäisenä etsittiin Rautatienpuistoa ja Wäinö Aaltosen veistämää Rautatierakentajat-muistomerkkiä, mutta olimme väärällä puolella rataa. Siksi ensin löydettiin Anneli Sipiläisen patsas Sisarukset. Hyvinkään nettisivut eivät juuri muuta infoa anna, muuta kuin sen, että kyseinen teos on vuodelta 1977.

Kuvaamisen jälkeen radan toiselle puolelle ja Sirkuskarhua eli Mopoilevaa karhua etsimään. Kuten Sisarukset, on karhukin edes hieman kaivettu hangen alta esiin ja pääsin ottamaan tästä Pirkko Nukarin mainiosta teoksesta kuvat. Tästäkään ei sen enempää tietoja netistä löytynyt, samalta vuodelta kuitenkin on, kuin em. Sisarukset eli 1977.

Paluumatkalla autolle otin pikaräppäykset Mauno Oittisen teoksesta Hitsaajat. Osuvasti tästä patsaasta onkin sitten eniten tekstiä tarjolla.

Hyvinkään kaupungin kulttuurisivuilta:

"Veistoksen on suunnitellut Mauno Oittinen vuosina 1959-61. Teos edustaa kuvanveistäjä Mauno Oittisen (1896-1970) myöhäistuotantoa. Veistoksen on lahjoittanut Kone Oy. Hitsaajat -patsaan juurella olevan kukkaistutuksen tavoitteena on kuvata hitsaajien elementtiä, tulta. Patsas sijaitsee kirjaston edustalla."

Tässä tämänkertainen päivitys. Seuraava onkin vuorossa jo ihan lähiaikoina, pysykää kuulolla!

Paluu tauolta, metsästäjä iski jälleen!

Talvi on tosiaan ollut patsaanmetsästyksen kannalta pitkä aika. Innostus ei kuitenkaan ole lopahtanut, vaikka patsaat ovatkin hieman ottaneet takapakkia. Siksi olikin hienoa, että kun kävimme yhdessä vaimon kanssa "isolla kirkolla" lounastamassa ja katsomassa todella upeissa maisemissa kuvatun Kaikella rakkaudella -elokuvan, ehdimme ruoan ja rainan välissä bongaamaan ja kuvaamaan pari patsastakin.

Ensimmäisenä etsimeen osui Ateneumin julkisivuveistokset siinä pääsisäänkäynnin yläpuolella. Ateneum on nykyään todella hienon näköinen pytinki, remontti teki talolle hyvää.

Helsingin taidemuseon sivuilta:

"Arkkitehti Theodor Höijerin suunnittelema Ateneum-rakennus valmistui 1887 Suomen taideyhdistyksen ja Suomen taideteollisuusliiton ylläpitämien taidekoulujen ja -kokoelmien käyttöön. Julkisivua koristaa teksti Concordia res parvae crescunt (Sovussa pienet asiat kasvavat).

C.E. Sjöstrand sai Ateneumin rakennuksen fasadin veistoskoristelun tehtäväkseen. Julkisivun päätykolmiossa taiteen jumalatar seppelöi taiteen ja taideteollisuuden. Päätyä kannattelevat neljä karyatidia; naishahmoa, joilla on käsissään neljän eri taiteenalan symbolit: kuvanveisto, maalaus, piirustus ja arkkitehtuuri.

Pääoven yläpuolella rintakuvissa on kolme taiteenhistorian suurta mestaria: Bramante, Feidias ja Rafael."

Herkullisen uunimakkara-aterian jälkeen hilpaisimme Aleksin kautta kohti Vanhaa ylioppilastaloa. Sen sisäänkäynnin molemmin puolin ovat Kalevala-aiheiset patsaat, joiden ohi on kuljettu lukuiset kerrat. Nyt vasta tuli aika kuvata ne. Samalla huomasin, että Robert Stigellin vuonna 1888 tekemiä teoksia ei ole sijaintinsa vuoksi kohdeltu mitenkään hellästi: jaloista löytyi mm. jäänteitä öisistä ruokailuhetkistä sekä tupakoinnista.

Helsingin taidemuseon sivut kertovat näin:

"Ylioppilastalon Kalevala-aiheisten taideteosten sarjassa Stigellin valmistamat julkisivun komeroveistokset Väinämöinen ja Ilmarinen sijoittuvat Ekmanin Wäinämöisen laulun ja Gallen-Kallelan Kullervon sotaanlähdön edustaman kehityskaaren välimaastoon. Ne osoittavat Stigellin varmaa muodon ja materiaalin hallintaa: hän kuvasi Väinämöisen soittamassa kannelta seisovassa asennossa ja Ilmarisen takomassa auraa, molemmat yhtä dynaamisina ylöspäinsuuntautuvassa liikkeessä. Kantele ja aura horisontaalisina elementteinä vahvistavat hahmojen symmetrisyyttä. Väinämöinen ja Ilmarinen viittaavat nuorison tehtävään yhteiskunnan henkisessä ja aineellisessa rakennustyössä. Teokset on tehty valamalla sementtiin."

Hassu yhteensattuma kävi, kun etsin uuden ylioppilastalon portaiden yläpuolella olevista patsaista tietoa, niin löytyi tällainen uutinen tämän päivän aamulta:

Aleksis Kiven patsas palautettiin

En nyt löytänyt infoa alla olevista Virgin Oil Co:n sisäänkäynnin patsaista, mutta heti kun sellaista jostain irtoaa, kerron siitä täällä blogissa.

Leffan jälkeen päätimme bussin lähtöä odotellessa tehdä pienen kävelyreissun Kaisaniemen puiston kautta. Siellä mieleen tuli napata kuvat siellä olevista patsaista, nyt kun ne ovat talviasuissaan lumipeitteisinä. Laitetaan tähän alkuun kuitenkin jo aiemmin otettu kuva Kansallisteatterin edustalla nykyään talvisin luistelijoita tarkkaileva Aleksis Kiven patsas. Tarkemmat infot Wäinö Aaltosen omasta osiosta.

Niin, ja Mikonkadulla vaimo bongasi Fennian ovenpielissä olevat hahmot.

Seuraavana vuorossa oli Viktor Janssonin Colvolvulus-patsas, josta tarkemmin täällä Viktorin omassa osiossa.

Sitten kävelimme suihkualtaan toiselle puolelle, jossa on Jussi Mäntysen Nuori hirvi -patsas (lisätiedot täällä) ja Emil Wikströmin rintakuva Fredrik Paciuksesta (lisätiedot täällä).

Harmittaa hieman, ettei tullut napattua vielä Ida Aalbergin muistomerkistä kuvaa, mutta voihan tähän laittaa vaikka jo pari vuotta sitten otetun talvisen kuvan kyseisestä Raimo Utriaisen vuonna 1972 veistämästä Esirippu-nimisestä muistomerkistä. Kuvassa vaunuissa köllöttelevä pikkumies oli kuvaushetkellä hieman yli 9kk, mutta jo kuukauden päästä kaiffari täyttää 3 vuotta!

Siinäpä kaikki tällä kertaa. Toivottavasti pian pääsee taas kuvailemaan ja ihailemaan hienoja patsaita.