Alun perin meidän piti mennä maanantaina eli toisena pääsiäispäivänä (ja aprillipäivänä) kauppaan, mutta päätimme, että kannattaa mennä vasta tiistaina, kun on isot kaupat jälleen auki. Saa varmemmin juuri sen, mitä tahtoo eikä maksa niin paljon kuin huoltamon marketissa. Vapaa-ajan käytimme fiksusti patsaita metsästellen.
Ensin hurautimme autolla Munkkiniemeen. Kävin R-kioskilta kyselemässä margariinia. Otin myös kuvan talon seinässä olevasta Jaakko-patsaasta. Ärrällä ei ollut margariinia, joten matka jatkukoon. Ajoimme Munkan rantaan ihailemaan upeita taloja ja hienoja maisemia. Pähkäilimme myös, että tohtisiko käydä yhdestä talosta kysymässä, josko heidän takapihallaan olevan, kahta karhua esittävän patsaan voisi kuvata? Emme tohtineet, joten ajoimme Puistokadun toisella puolella sijaitsevaa Matti-patsasta lähempää kuvaamaan.
"Munkkiniemen puistotien alussa olevan kahden tornitalon, Munkkiniemen portin, koristeena on toisen kerroksen tasalla pienet atleettiset mieshahmot. Kuvanveistäjä Mauno Oittisen muovaamat pronssiin valetut hahmot näyttävät tervehtivän tulijoita. Veistosten malleina ovat olleet tornien rakennuttajan Martti Sorvarin pojat. Vasemman puoleisella pojalla, Matilla, on kädessään leikkilentokone, ja oikealla Jaakko tähyää taivaalle."
Oittisen patsaat ovat ihan hienoja. Harva tuolla Munkan kulmilla ajattelee, että siellä on tuollainen "portti" ja niiden seinissä nuo patsaat. Läpi- ja ohiajopaikkahan tuo on.
Munkasta hurautimme kohti keskustaa ja eduskuntataloa. Sitä ennen kun kääntyy Museokadulle, on Kansallismuseon puolella nk. Matiaksenlehto, nimetty M.A. Castrénin mukaan. Perinteisen rintakuvan on veistänyt Alpo Sailo, joka on mm. tehnyt Hyrylässä olevan Aleksis Kiven patsaan.
"Matias Aleksanteri Castrén (1813-52) oli Suomalais-ugrilaisten kielten ja kansatieteen tutkija, tutkimusmatkailija ja vuodesta 1851 ensimmäinen Suomen kielen professori Helsingin yliopistossa.Suomalais-ugrilainen seura, Suomen kirjallisuuden seura, Suomen muinaismuistoyhdistys ja Kotikielen seura järjestivät 1912 kilpailun Castrénin muistomerkistä. Tehtävän sai Alpo Sailo.
Muistomerkki on 80 cm korkea pronssinen rintakuva 3 m korkean punaisen graniittijalustan päällä. Muistomerkki paljastettiin 1921."
Kävin myös vihdoin ottamassa lähikuvat Emil Wikströmin tunnetusta Karhu-patsaasta, joka vartioi Kansallismuseon sisäänkäyntiä. Hieno graniittinen veistos! Pakko hehkuttaa myös ensimmäisessä kuvassa näkyvää tyylikkäästi pukeutunutta vanhaa herrasmiestä, joka huomattuaan meikäläisen museon portailla, tuli kyselemään aukiolotilannetta. Arvokkuus huokui miehestä ja oma nykyaikainen moukkaus alkoi lähestulkoon sisäisesti hävettämään.
"Wikström teki Pariisin 1900 maailmannäyttelyn Suomen paviljonkiin karhuaiheisen veistoksen. Tästä alkoi kuvanveisäjän ja paviljongin suunnitelleiden arkkitehtien Herman Geselliuksen, Armas Lindgrenin ja Eliel Saarisen yhteistyö. Vuonna 1909 Wikströmiltä tilattiin kyseisten arkkitehtien suunnitteleman Kansallismuseon portaille graniittinen Karhu. Karhu paljastettiin 1918."
Museokadulta on lyhyt matka seuraavalle patsaalle, Gunnar Finnen veistämälle Pyhä Yrjänä ja lohikäärme -suihkukaivoveistokselle. Luonnollisesti suihkuttelut ovat tämänhetkisen säätilanteen johdosta nollassa, mutta se ei teoksen arvoa vähennä. Sijainti tosin on huono, ruotsinkielinen työväenopisto on rumassa talossa.
"Gunnar Finne teki pronssisen Pyhää Yrjänää ja lohikäärmettä esittävän veistoksensa jo 30-luvulla, ja oli alun perin suunnitellut sen Ritarihuoneen puistoon. Kaupunki hankki veistoksen itselleen n. 10 vuotta kuvanveistäjän kuoleman jälkeen. Arbiksen rakennuksen suunnitellut arkkitehti piirsi Pyhä Yrjö ja lohikäärme -suihkukaivoveistokselle altaan, ja veistos paljastettiin Arbiksen edessä 1962. Altaan pohja maalattiin altaan reunakivien punagraniitin sävyihin ja vesisuihkuja korjattiin kesällä 2000, mutta suihkujen säätöjen kanssa on ollut ongelmia. Altaan pieni koko asettaa rajoituksensa kunnon suihkuille. Kuvanveistäjä Johan Finne, Gunnar Finnen poika, on tehnyt lohikäärmeen päät, joita on 8 kpl."
Tämänkertaisen metsästysreissun piti olla pulkassa, mutta kun piipahdimme vielä Katajanokalla, päätin loikkia lumihankeen ottamaan kuvat Viktor Malmbergin teoksesta Vedenkantaja.
"Vedenkantaja on romanttinen, muodoltaan 1800-luvun realistiseen ja sisällöltään ihanteelliseen kuvanveistotaiteeseen takautuva puistoteos. Aiheena on vesiruukkua kohottava, antiikin ajan asuun pukeutunut nuori nainen. Viktor Malmberg teki pronssisen veistoksen 1923, Kaupunginvaltuuston teki ostopäätöksen 14.11.1923 ja veistos asetettiin nykyiselle paikalleen 1924."
Siinäpä ne tällä kertaa. Alkaa Helsingin ulkopatsasosasto - niiltä osin kuin itseä kiinnostaa - olla pikkuhiljaa kuvattuna. Pitäisi vaan saada niistä lopuista, joista ei ole vielä mitään kerrottu, myös tänne päivityksiä ja kuvia. Ehkä tässä pikkuhiljaa, kun lumet kunnolla sulavat ja metsästely voi talven jäljiltä taas jatkua kunnolla.
Tuohon kansallismuseon karhuun on liian tottunut, eikä useinkaan tajua, miten ihanan hellyyttävä se on.
VastaaPoistaOlisi kiinnostava tietää, miksi Pyhä Yrjänä ei päätynyt Ritarihuoneen puistoon...
Vedenkantaja-patsas on, ainakin näin talvella, jotenkin tosi epäsopiva tänne Suomeen antiikkisine ruukkuineen. Ehkä se on erilainen sitten, kun on vihreää.
Kivoja kuvia.