Turussa synttäreitä juhlimassa - ja muutamia patsaita ihailemassa

Koronavirus on  nyt vaivannut maapalloa kahden vuoden ajan. Sinä aikana on tapahtunut - ja ollut tapahtumatta - paljon. Useat syntymäpäivät ovat jääneet juhlimatta, kun muita ihmisiä on tullut välttää. Tänä aikana oma isäni ehti täyttää 80 vuotta ja äitinikin pääsi samaan lukemaan tässä juuri äskettäin. Näitä pyöreitä ei sen enempää ollut juhlittu. Oma jälkikasvukin on viettänyt synttäreitään eri tavoin, joten kun sieltä tuli viestiä, että olisi tubettajien välinen lätkämatsi maaliskuussa ja haluja päästä katsomoon, päätimme järkätä synttärijuhlat Turkuun samalle viikonlopulle. Selviää helpommalla, kun juhlii pienellä porukalla.

Me menimme junalla Tampereelta, muu porukka omalla junallaan Helsingistä. Me ehdimme ensin ja kävimme odotellessa etsimässä paria geokätköä. Siinä samalla ehti ihailla Aino-veistostakin. Sitten kun loput juhlaväestä ehti Turkuun, kävelimme kohti hotellia ohi hienon Park Hotelin ja yritimme selviytyä Puolalanpuistoon, jonka mäessä oli aika liukasta sulavasta lumesta muodostuneen jään takia. Mäen päällä oleva Antti Louhiston Ystävyys-veistos ei saanut kehuja, mutta Jussi Mäntysen Joutsenet sen sijaan herättivät ihailua. Parin merkkihenkilön muotokuvahermit eivät nekään saaneet ihailua osakseen, kuten ei myöskään Leninin muotokuva.

Jatkoimme matkaa Tornikatua pitkin Kauppiaskadulle, jonka nurkan takana oli Puolalan koulun rakennuksia. Seinässä on Jussi Vikaisen kolmiosainen reliefi, jonka nimeksi ainakin Pokémon Go (ja Turun kaupungin tiedostokin) ilmoittaa Ulkoa ja sisältä. Kuvataiteilijamatrikkelissa sanotaan, että Vikainen voitti koulun reliefikilpailussa ensimmäisen palkinnon vuonna 1955. Samaisessa matrikkelissa ei sitten ole enempää tietoa kyseisestä teoksesta, mutta selkeästi tilaus on lunastettu, kun ne reliefit siellä seinässä edelleen ovat.

Vähän matkaa Kauppiasta alaspäin on talo, jonka sisäänkäynnin yläpuolella on hienot kullatut enkelireliefit. Ne on suunnitellut Aarre Aaltonen. Talo on 1920-luvun klassismia edustava viisikerroksinen tiilitalo vuodelta 1929. Asuin- ja liikerakennuksen on suunnitellut Torsten Strömberg (myöh. Totti Sora), joka itse asui talossa.

Kun saavuimme kauppatorille, oli pakko kulkea tellinkejä pitkin, koska tori on myllerryksen keskellä sen alle rakennettavan toriparkin takia. Huomasin vain, että pankin sisäänkäynnillä on edelleen pronssiset reliefit, joita en ole aiemmin nähnyt. Tai ainakaan kiinnittänyt huomiota. Pitää kirjata ne muistiin, että muistaa seuraavalla kerralla käydä ne tsekkaamassa.

Menimme Yliopistonkatua Brahenkadulle ja sitä pitkin Eerikinkadulle, jonka varrella oli hotellimme Julia. Olen yöpynyt täällä kerran aiemmin, vuonna 1990, matkalla Ahvenanmaalle. Tuona iltana pelattiin jalkapallon MM-kisojen finaali, jossa Länsi-Saksa voitti Argentiinan Andreas Brehmen (kuvassa oik.) laukomalla rankkarimaalilla, Jürgen Klinsmannin teatraalisen filmauksen jälkeen.

Edellisissä vuoden 1986 MM-kisoissa Diego Maradona (kuvassa vas.) oli johtanut argentiinalaiset mestaruuteen, finaalissa kaatui samainen Länsi-Saksa. Näissä kisoissa Argentiina oli varjo edellisestä mestarijoukkueesta, mutta niin hyvä, että selvisivät finaaliin saakka. Maradona pudotti isäntämaa Italian finaalista, ottelu pelattiin Napolissa, samassa kaupungissa, jossa Maradona oli voittanut Italian liigan mestaruuden kahdesti, 1987 ja päättyneellä kaudella 1990. Joku FIFA:ssa varmaan ajatteli, että Diego voittaa kansan puolelleen, olihan hän kaupungissa jumalan asemassa, mutta eivätpä napolilaiset kuten muutkaan italialaiset sulattaneet sitä, että Diego ja kumppanit olivat voitokkaita. Tämä välierämatsi vaikeutti Diegon uraa kaupungissa niin paljon, että kaikki hyvät asiat unohtuivat ja huonoja asioita alettiin nostaa pinnalle ja sitä myöten Diegon ura joutui vastatuuleen ja hänen oli lähdettävä pois.

MM-välierän jälkeen italialaisten ja Diego Maradonan välit eivät olleet enää entisellään. Maradona tuulettaa Claudio Caniggian viimeistelemää maalia. KUVA: AOP

Hotellilla ehdittiin olla hetki ja sitten lähdimme syömään. Ruokapaikaksi valikoitui Hansakorttelissa oleva hampurilaisravintola. Ruokailun jälkeen porukkamme jakaantui: suurin osa lähti kohti bussipysäkkiä, josta pääsisi linja-auton kyydillä Artukaisiin jäähallille katsomaan pelia ja osa jäi keskustaan aikeinaan mennä ainakin Wäinö Aaltosen museoon katsomaan siellä olevia näyttelyitä. Patsaanmetsästäjä ei mennyt museoon vaan lätkämatsiin. Ei tuo reissu ihan turha taiteen kannalta ollut, koska paluumatkalla huomasin Pansiontien varrella vanhahkon talon, jonka seinässä oli varsin samannäköinen reliefi kuin siellä Puolalan koululla. Painoin jutun mieleen ja äsken ennen kirjoittamisen aloittamista selvitin netistä, että kyseessä taitaa olla Jussi Vikaisen teos Maan antimet. Pitää selvittää vielä lisää niin sitten kun pääsee teoksen kuvaamaan, on tiedot jo valmiina hallussa.

Pelihän oli hauska kokemus: halli täynnä tubeidoleitaan fanittavia lapsia ja nuoria ja heidän vanhempiaan. Samanlaista meteliä ei ole kuullut jäähallissa Bon Jovin keikan 1988 jälkeen. On kyllä kovaa meteliä kuullut lätkämatseissa ja hevikonserteissa, mutta yleisön kirkumista samalla volyymillä ei. Muuten hyvä tapahtuma, mutta kohdeyleisön huomioon ottaen tarjoilut epäonnistuivat, mm. popcorn oli loppu koko hallista jo ensimmäisellä erätauolla.

Kun olimme palanneet hotellille ottelun jälkeen, päätimme mennä syömään hotellin ravintolaan. Lapset valitsivat heille tarjotun buffetin ranskalaisineen, nugetteineen, lihapullineen ja porkkanatikkuineen. Aikuiset päätyivät kaikki ottamaan club sandwichin, joka olikin todella runsas kaikkine kanapihveineen, pekonisiivuineen ja paistettuine kananmunineen. Hyvä ettei tullut ähky! Palvelu tosin oli vähän heikonpuoleista. Juomat ja ruoka tulivat suht nopeasti, mutta sitten kun olimme lopettaneet aterioinnin, yksi tarjoilijoista tuli hakemaan osan lautasista. En ehtinyt pyytää laskua ja jäimme odottelemaan. Siinä odotellessa näimme, kuinka tarjoilija kävi viemässä muutamat valmiit annokset niitä odottaville, kantoi muista pöydistä astioita pesuun keittiön puolelle ja vaikutti unohtaneen meidät täysin. Tämä tapahtuu todella usein nykyään ravintoloissa. Kun vastaa että kaikki hyvin eikä tule jälkiruokaa, katoaa henkilökunta jonnekin eikä kiinnitä huomiota paikallaan istuviin, ruokailun päättäneisiin asiakkaisiin. Äitini kyllästyi odottamaan ja kävi sanomassa tiskillä, että nyt horioppia siihen tekemiseen. Johan alkoi laskua tulla. Tosin siinä välissä tiskin tietokoneella tehtiin yhden uuden asiakkaan tilaus. Aika uskomatonta meininkiä kyllä.

Pöperö oli niin iso, että vanhempani vetäytyivät jo yöpuulle. Isosisko tyttärineen oli jo illallisen aikana lähtenyt taksilla rautatieasemalle ja kotimatkalle. Me vaimoni kanssa lähdimme vielä iltakävelylle. Ylitimme Aninkaistenkadun ja ihastelimme Lönnrotinpuiston puolelta tuomiokirkkoa ja Aurajokea. Sitten etsimme - ja löysimme helposti - tien toisella puolella olevan, Viljo Mäkisen käsialaa olevan Nuoruus elämän lähteellä -suihkukaivoveistoksen, josta yritimme räpsiä pimeäkuvia. Mäkisen veistos on vuodelta 1962 ja se on kauppaneuvos Aulis Onnisen lahjoitus.

Eerikinkatua kuljimme eteenpäin ja löysimme sitten uuden veistoksen: kahden tien risteyksessä on Jits Bakkerin vuodelta 2008 oleva Europa. Härkämäisestä veistoksesta Turun nettisivut kertovat näin:

"Hollantilaisen taiteilijan Jits Bakkerin (1937–2014) Turun kaupungille lahjoittama pronssiveistos Europe on saanut aiheensa antiikin Kreikan mytologiasta. Europe oli kuninkaantytär, johon ylijumala Zeus rakastui. Saadakseen Europen omakseen Zeus muutti itsensä häräksi ja ryösti kauniin neidon Kreetan saarelle. Teos on paljastettu 11.6.2008.

Jits Bakker tunnetaan erityisesti kivi- ja pronssiveistoksistaan. Hän aloitti koriste- ja mainosmaalarina, mutta teki uransa aikana myös akvarelleja, koruja ja lasimosaiikkiteoksia. Vapaana taiteilijana toimineella Bakkerilla on patsaspuistoja Hollannin Biltissä, Portugalin Almancilissa ja Espanjan Malagassa. Hänen teoksiaan on useissa kokoelmissa eri puolilla maailmaa, esimerkiksi Lontoon Tate Galleryssä ja Frankfurtin arkkitehtuurimuseossa."

Sitten menimme alas joen rantaan, johon on hienosti tehty kulkureitti, Lönnrotinpolku, jota pitkin pääsee aina Tuomaansillalle saakka ja vielä eteenpäinkin, mutta me nousimme ylös sillalle ja vaihdoimme tois puol jokke. Kävelimme toisella puolella Jokikatua niin pitkälle kuin pääsimme, käännyimme Tehtaankadulle, sitten Piispankadulle, jota pitkin kuljimme aina tuomiokirkolle saakka. Åbo Akademin kirjaston edustalla seisoo Yrjö Liipolan veistämä Johan Julius Wecksellin näköispatsas vuodelta 1936. Räpelsin tästäkin pimeäkuvia. Turun nettisivuilta:

"Veistos on muistomerkki turkulaiselle kirjailijalle ja runoilijalle, Josef Julius Wecksellille (1838–1907), jonka tunnetuinta tuotantoa on Turun linnaan ja nuijasodan aikaan sijoittuva näytelmä Daniel Hjort. Hänen kirjailijanuransa katkesi hyvin nuorena mielenterveyden järkkymisen seurauksena. Teoksessa kirjailija nojaa kivipaateen, puristaen lakkia kädessään ja luoden katseensa maahan."

Kiersimme kirkkoa kohti Brahenpuistoa ja bongasimme muistokiven, jossa on Tauno Torpon veistämä muistolaatta. Se muistuttaa Turun akatemian (Åbo akademi) olinpaikasta perustamisestaan 1640 aina vuoteen 1801 saakka.

Yrjö Liipolan käsialaa oleva vuoden 1918 sankaripaasi Pyhä Yrjänä ja lohikäärme vuodelta 1924 jäi kuvaamatta näin iltapimeällä. Mikael Agricolan patsas, jonka on veistänyt Oskari Jauhiainen, oli sen sijaan hyvin valaistu ja siitä saikin varsin hyviä kuvia. Wikipediasta:

"Mikael Agricolan patsas Turun tuomiokirkon edustalla on Oskari Jauhiaisen tekemä pronssiveistos. Koska Agricolasta ei ole säilynyt yhtään aikalaispiirrosta, Jauhiainen käytti luovuuttaan sijoittamalla kasvoihin omia piirteitään. Teos paljastettiin olympiavuonna 1952. Arkkipiispa Ilmari Salomies kertoi paljastamistilaisuuden puheessaan, kuinka suuri merkitys Agricolalla oli ollut Suomen kirjakielen kehittymiseen. WSOY:n pääjohtaja Yrjö A. Jäntti luovutti patsaan Turun tuomioseurakunnalle, jonka jälkeen patsaan juurelle laskettiin sekä tasavallan presidentin että eduskunnan seppeleet. Agricolan patsasta pidetään Jauhiaisen ensimmäisenä valtakunnallisesti merkittävänä veistoksena. Sen myötä hän saavuttikin vankan aseman suomalaisten kuvanveistäjien keskuudessa."

Toisella puolella Akatemiankatua on Brahenpuisto, jonka kruununa seisoo Walter Runebergin veistämä, krumeluureja pullollaan oleva Pietari Brahen patsas. Sitä ei puolestaan ollut valaistu, siellä Bragu seisoi pimeässä. Jätimme sen kuvaamatta ja kävelimme takaisin hotellille ja menimme saunaan. Huoneessamme oli kylppärin perukoilla oma sauna. Erikoista siinä oli se, että ohjeessa oli kaikki suurin piirtein pielessä. Säätönappulat olivat väärin päin, samoin myös nappuloissa olleet värit ja numeroinnit. No, pääasia että saimme saunan päälle ja lämpimäksi löylyjä varten.

Saunan jälkeen sitten muut iltatoimet ja yöpuulle. Aamulla heräsimme suht pirteinä ja kävimme aamusaunassa. Sen jälkeen vuorossa oli todella runsas aamiainen. Porukkamme söi jokainen vähän mitäkin ja kun olimme kaikki syöneet tarpeeksi, palasimme hotellihuoneisiin. Sen jälkeen lapset jäivät huoneeseen pelaamaan videopelejä ja aikuiset lähtivät kiertämään iltareitin toiseen suuntaan.

Nyt löytyikin lisää kuvanveistotaidetta kuvattavaksi. Ensin bongasin Jussi Mäntysen veistoksen Ylös pyhään pyörryttävään korkeuteen eli Excelcior! Mäntysestä olen julkaissut omia julkaisuja, joten laitetaan tähän vain Turun nettisivuilta teksti:

"Ylös pyhään pyörryttävään korkeuteen -veistoksen aiheena on lentoon kohoava joutsenpari, ja sen nimi on peräisin Aleksis Kiven romaanista Seitsemän veljestä. Taiteilija asui teoksen valmistusaikana Ruotsissa, joten teoksen voidaan tulkita viittaavaan sodan jälkeisen sielunrauhan etsimisen lisäksi koti-ikävään."

Sitten äkkäsin Bruno Aspelinin mainion Tuomiokirkon kortteli 1756 -muistomerkin, jossa päädyissä oli medaljongit ja päällä laatta, johon oli veistetty kirkko ja muutakin. Se on vuodelta 1931. Turun nettisivut kertovat näin:

"Taiteilija Bruno Aspelinin teos tarjoaa ikkunan 1700-luvun Turkuun. Tuomiokirkkoa ja sen ympäristöä kuvaava veistos sijaitsee konkreettisesti kuvaamallaan alueella, Tuomiokirkon ja Uudenmaankadun välisessä puistikossa. Turun tuomiokirkko oli 1700-luvulla kaupungin keskus, ja sen korkea torni näkyi joka puolelle kaupunkia, asukkaita ja yleistä moraalia vartioivana maanpäällisenä Jumalan huoneena. Kirkkoa ympäröi 1400-luvulta Turun paloon 1827 asti kehämuuri, jossa sijaitsivat muun muassa tuomiokapituli ja Turun akatemia."

Brahekin pääsi vihdoin kuviin, olihan sen verran hyvä kevätauringon luoma valaistus nyt aamupäivällä. Harmi, ettei lierihatun ympärillä pyörineet linnut enää olleet siinä, kun pääsin kameran kanssa kuvausetäisyydelle. Turun nettisivut sanovat patsaasta näin:

"Suomen kenraalikuvernööri Pietari Brahe (1602–1680) saapui Turun linnaan vuonna 1637, jolloin alkoi hyvästä hallinnosta kuuluisa kreivin aika. 'Kreivin aikaan' perustettiin esimerkiksi yliopisto ja uusia kaupunkeja. Runeberg on kuvannut Pietari Brahen itsevarmana hallitsijana. Jalustaan on kirjoitettu Brahen kuuluisat sanat: 'Minä olin maahan ja maa minuun hyvin tyytyväinen.' Walter Runebergin teokset olivat muotokieleltään klassisia, tosin myöhemmin taiteilijan tuotanto sai realistisia piirteitä."

Wikipediassa puolestaan on Brahen patsaista hyvä infopaketti. Lukekaa itse täältä!

Harry Kivijärven tekemä paasi, joka on Adolf Iwar Arvidssonin muistomerkki, jäi kuvaamatta tällä kertaa. Agricolan patsaasta nappasin kyllä valoisammat kuvat.

Myös ylempänä mainitusta Liipolan sankaripaadesta tuli nyt otettua kuvat. Turun nettisivuilta:

"Pyhä Yrjänä on valmistunut tarjouskilpailun myötä. Suunnittelu mahdollisesta luonnoskilpailusta alkoi vuonna 1918. Tavoitteena oli hankkia 'vapausmuistopatsas' Brahenpuiston kulmaan ja muistotaulu Turun tuomiokirkon apsiksen seinään kaatuneiden yhteishaudan lähelle. Avoimeen suunnittelukilpailuun johti lopulta Armas Lindgrenin ja Gunnar Finnen Turun Rahatoimikamarille vuonna 1921 esittämä ehdotus. Kilpailu ehdittiin järjestää ennen kuin Muinaistieteellinen toimikunta ilmoitti vastustavansa taulun kiinnittämistä tuomiokirkon kulttuurihistoriallisesti merkittävään seinään. 

Kilpailun voittaneessa luonnoksessa Liipola kuvasi Pyhä Yrjänän taustanaan kilpeensä nojaava polvistunut soturi. Luonnoksen takasivun maahan vaipunut soturi on korvattu lopullisessa teoksessa Turun vaakunalla ja sankarivainajien nimillä. Teos paljastettiin Turun tuomiokirkon päädyssä vuonna 1924 ja se tunnetaan myös nimillä Valkoisten muistomerkki ja Vuoden 1918 sankarimonumentti."

Ja siitä Akatemian muistolaatasta.

Tässä myös kuva aamuauringossa sulaneesta Wecksellin näköispatsaasta:

Ihastelimme Piispankadun ja alueella olevien puu- ja kivitalojen hienoutta. Toivon niille pitkää ikää, toivottavasti näitä ei tuhota ja rakenneta tilalle elementtikammotuksia.

Tuomaansillalle päästyämme huomasimme, että vanhuksille olisi liian hankalaa päästä jäiset portaat alas, joten jatkoimme Helsinginkatua Lonttistentielle. Sitten käännyimme Parkin kentän kohdalla Verkatehtaankadulle ja ihastelimme jo aamusta paikalle tulleita luistelijoita. Muistelin, että kentän kohtalo on ollut vaakalaudalla, sen tilalle haluttaisiin isoja kerrostaloja. Järjetöntä, varsinkin kun kenttä on keskusta-alueen ainoa vastaavanlainen urheilukenttä.

Sitten tulimmekin Yliopistonkadun ja Kutomonkadun risteykseen ja otimme kuvia Bakkerin Europa-veistoksesta päivänvalossa.

Jatkoimme Yliopistonkatua eteenpäin ja huomasin Tauno Torpon veistämän muistolaatan talon seinässä. Tämän laatan keissi on erikoinen: se on kiinnitetty paikoilleen vuonna 1984, mutta lähes kaikki on mennyt mönkään. Laatassa on kuvattuna väärä talo ja se on väärällä paikalla. Turun Sanomien jutusta voi lukea lisää täältä!

Tuota uudempaa muistomerkkiä ei tullut etsiskeltyä, kun ei siitä edes tiennyt. Luulen myös, että sitä ei huomaakaan, kun on talvi ja lumihanget Lönnrotinpolun reunoilla.

Kun tulimme Aninkaistenkadun risteykseen, muut lähtivät hotellille ja minä mäkeä ylös kohti Puutoria.

Siellä kävin ensin ihailemassa ja kuvaamassa Wäinö Aaltosen ratsastajapatsasta nimeltä Kun ystävyyssuhteet solmitaan vuodelta 1955. Se sijaitsee Puutorin laidalla olevassa Ystävyydenpuistossa. Turun nettisivut sanovat näin:

"Göteborg on ollut Turun ystävyyskaupunki vuodesta 1946 lähtien sekä kummikaupunki jo tätä ennen. Turku kiitti ystävyyskaupunkiaan lahjoittamalla sinne Wäinö Aaltosen veistoksen Kun ystävyyssuhteet solmitaan, jonka kaksoisvalos seisoo Turun Puutorilla. Teoksessa nuoren naisen mallina toimi Aaltosen tytär Anja. Ratsailla istuminen on tyypillinen vallan merkki etenkin suurmiesten muistomerkkiveistosten kuvakielessä. Aaltosen teoksessa kaulakkain seisovat hevoset ja toisiaan katsovat mies- ja naisfiguurit viittaavat kuitenkin ennen kaikkea läheisyyteen. Hevonen on symboloinut taiteessa voimaa, mielikuvitusta, vapautta sekä työtä, mutta myös erotiikkaa."

Sitten konserttitalon suojatien kohdalta yli ja ammattiopiston pihalle ylös, josta sai hyvät kuvat Viljo Mäkisen veistoksesta Hitsaajat. Siitä Wikipedia kertoo näin:

"Hitsaajat on Viljo Mäkisen kuparilevyistä ja kuparitangoista tehty veistos vuodelta 1968. Turun kaupunki tilasi sen kuvaamaan Turun teknillisen oppilaitoksen silloista oppialaa. Teos on teeman mukaisesti valmistettu hitsaamalla. Sen keskiosaan muodostuu siluetti hitsaustyöhön uppoutuneesta hahmosta. Teoksen yläosaan on kuvattu hitsaamisesta sinkoilevia kipinöitä. Mäkinen tunnetaan erityisesti humoristisia ja naivistisia piirteitä henkivistä henkilökuvistaan. Hänen muita julkisia teoksiaan Turussa ovat esimerkiksi veistokset Portsan pojat, Kissa-Alli ja Korppu-Vihtori."

Tuossa mainituista veistoksista kaksi jälkimmäistä, Alli ja Vihtori, jäivät tällä kertaa bongaamatta. Ensi kerralla sitten niitä etsimään ja tutkimaan. Ehkä.

Portaiden alla, Aninkaistenkadun varrella on Eric Borgströmin muistolaatta vuodelta 1991. Löysin Turun Ammatti-instituutin sivuilta tiedon laatasta:

"Aninkaisten koulutaloa rakennettaessa saatiin paljon muutakin kalustoa, koneita ja laitteita lahjoituksena kummikuntaliikkeen ansioista Göteborgista. Lahjavarojen keräyksessä ansioitui Turku-komitean sihteeri, johtaja Eric Borgström, jonka työn tuloksena moni kohde sodanjälkeisessä Turussa sai tukea jälleenrakentamisessa. Kiitollisuuden osoituksena Turun kaupunki päätti teettää reliefin Eric Borgströmistä. Reliefi sijoitettiin Aninkaisten ammattioppilaitoksen Aninkaistenkadun puoleiseen seinään. Taiteilija Jarkko Rothin tekemä reliefi johtaja Eric Borgströmistä paljastettiin 2. lokakuuta 1991."

Näiden jälkeen palasin hotellille ja ihmettelin Eerikinkadun toisella puolella olevan talon parvekkeella olevia taideteoksia, mm. kahta seinäreliefiä, jotka näyttivät olevan pronssisia. Pitääpä tutkia tätä taideparveketta tarkemmin.

Loppupäivän kävelyreissulla Itäistä rantakatua pitkin Förille ja joen toisella puolella kohti Turun linnaa en jaksanut alkaa enää kuvaamaan aiemmin nähtyjä veistoksia, vaikka niistä onkin edelliseltä vierailulta vain pimeäkuvia. Yhden kaukokuvan nappasin Miina Äkkijyrkän veistoksesta Sweet Yellow Melon, joka on kirjaston sisäpihalla.

Kävelymatka oli erinomaisen mukava ja Turku erittäin hieno kaupunki vierailla, varsinkin näin keväällä auringonpaisteessa. Seuraksi saimme vielä paikalliset ystävät.

Linnassa olleessa Vanitas-näyttelyssä oli sentään yksi Kerttu Horilan veistos Naisten huone: Vamppi vuodelta 1997, joka oli tietenkin pakko kuvata joka suunnasta. Hieno veistos, kuten Horilan teokset aina.

Linnan näyttelyn jälkeen vanhukset könysivät taksiin ja lähtivät rautatieasemalle. Me puolestaan päätimme kävellä kohti keskustaa ja etsimme matkalla yhden geokätkön. Kävimme keskustan kupeessa olevasta marketista hakemassa jätskit ja evästä junamatkalle ja sen jälkeen vielä Hansakorttelissa kirjakaupassa ja lelukaupassa ennen kuin oli aika suunnistaa Humalistonkadulle ja sitä pitkin rautatieasemalle. Junamatka sujui mukavasti, loppuvaiheessa puolet seurueestamme otti nokoset. Tampereelle päästyämme kipitimme raitsikkaan ja sillä loppumatkan kotiin. Kiitokset matkaseuralle ja Turun kaupungille kivasta kevätreissusta ja taiteesta.