keskiviikko 9. maaliskuuta 2022

Nokialainen perjantai - Mauno Kiviojan näyttely

Tammikuussa pääsi pitkästä aikaa patsasmetsästämään. Muistin, että Nokialla oli vuoden alussa alkanut Mauno Kiviojan näyttely ja kun tsekkasin sen aikataulun, oli pakko pitää kiirettä, koska kohta jo kärrättäisiin Manun veistokset pois näytiltä. Halusin tehdä matkan M-junalla, joka kulkee Tampereelta Nokialle, olenhan elänyt suurimman osan elämästäni alkuperäisen M-junan reitin varrella pääkaupunkiseudulla. Ikävä kyllä junamatkailu jäi haaveeksi, koska aikataulut eivät sopineet itselle. Menin sen sijaan bussilla Pyynikintorilta Nokian asemalle.

Olin tutkinut Nokian julkisten veistosten tilannetta todella vähän ennen tämän päivän reissua. Kun pääsin perille, lähdin vain summanmutikassa kävelemään asemalta johonkin suuntaan. Löysin ensin sellaisen katselupaikan, josta näki läheisessä pikkurotkossa kulkevan puron. Sitten tutkin internetistä lisää tietoa ja lähdin tulosuuntaan ja yritin ensimmäisenä löytää vanhan terveysaseman lähistöltä Matti Mönkäreen veistoksen Turvallinen syli, mutta ei näkynyt. Kuljin Souranderintietä alaspäin ja päädyin Taidetalon luo. Sen pihalla oli Ossi Somman veistos Hänestä tulee vielä jotain. Pronssiteos on kirjattu vuosille 1990-2000.

Vieressä oli puinen Miehen matka, tekijä Ari Virtanen ja vuosiluku sillekin 1990-2000.

Taidetalon seinässä puolestaan on Arto Lappalaisen veistos Hyönteinen, jonka sisään ovat linnut tehneet pesän.

Taidetalolta jatkoin matkaa ja käännyin sitten Harjukadulle. Sen keskivaiheilla on Nokian kaupungintalo, jonka edustalla on Kiviojan punagraniittinen Yhteiseltä pohjalta. Se on paljastettu vuonna 1987. Veistos oli lumen peitossa, joten marssin taloon sisään ja juttelin parille työntekijälle. Kysyin, josko veistosta saisi putsata lumesta eikä vastustusta tullut.


Kysyin sitten, mahtaakohan talossa olla taideteoksia? Minut ohjattiin kakkoskerrokseen, josta löytyi ainakin Lappalaisen puuveistos Nokinäätä. Se on kirjattu vuosille 1995-2005. Jalustassa olevassa laatassa on teksti:

Nokinäätä
Kolmionmuotoinen pää
Kultainen kurkku
Tassut kuin suuret kintaat
Kauan eläköön martes martes

 

Toimistossa oli Kari Juvan pienoisversio Valkeakoskella olevasta Walkian valjastaja -veistoksesta. Se lienee vuodelta 1986. Oli myös Emil Wikströmin karhuveistoksesta kipsinen pienoisversio.

Valtuustosalin seinää hallitsee Kiviojan triptyykki Nokia-objekti.

Ikkunalaudalla oli Kiviojan suunnittelema lasimaljakko sekä Ossi Somman veistämä pronssiveistos Nainen viitassa vuodelta 1963.

Kaupunginhallituksen neuvotteluhuoneessa oli kaksi Veikko Möllerin tuotantoa olevaa hevosveistosta. Yksi samanlainen näkyi yhden toimistohuoneen avoimesta ovesta.

Sitten menin ulos ja aloin putsata Yhteistä pohjaa, mutta huomasin homman autoharjalle liian vaativaksi, joten jätin homman kesken ja päätin tulla kesäisenä aikana uudelleen.

Vieressä on Nokian virastotalo. Marssin sinne ja löysin avuliaita työntekijöitä auttamaan heidän veistoshommiensa tutkimisessa. Tällä kertaa nappasin pikaiset kuvat Ossi Somman pronssiveistoksesta vuodelta 1977 sekä jonkun tekemästä Kevättalvi-veistoksesta.

Virastotalolta jatkoin matkaa kohti keskustaa. Siellä bongasin Somman suurteoksen, Pirkkalaistorilla seisovan Turkiskauppiaat-veistoksen. Se on vuodelta 1982 ja lienee Nokian tunnetuin julkinen taideteos.



Torilta siirryin suht uuteen kirjasto- ja kulttuuritalo Virtaan, jonka alakerrassa olevassa Taidetila Raamissa oli Kiviojan näyttelyn lisäksi myös muuta nähtävää, mutta siitä myöhemmin. Ensin Mauno Kivioja:

"Nokialaisen, tunnetun ja rakastetun kuvanveistäjän ja taiteilijan Mauno Kiviojan (1941-2018) odotettu muistonäyttely avautui Raamissa 17.1.2022. Näyttely on retrospektiivinen katsaus taiteilijan laaja-alaiseen tuotantoon, jossa kivi, metallit, keramiikka ja puu heräävät eloon. Mauno Kiviojan pitkän uran aikana tekemät taideteokset ovat tänäkin päivänä tuoreita, rohkeita, ajattomia ja taidokkaita. Esillä olevat teokset ovat Kiviojan tuotannon avainteoksia, joita taiteilija piti uransa tärkeimpinä. Kiviojan taidetta määrittää voimakas muodon taju. Vaneri ja graniitti taipuivat pehmeiksi ja lämpimiksi, keramiikka on kulmikasta ja jämerää, grafiikka herkkää ja hienostunutta. Teoksissa toistuvat nokialainen (mielen)maisema, luonto ja kestävät materiaalit."

Siinä pätkä näyttelyn esittelytekstistä. Seuraavaksi vuorossa näyttelyssä olleita taideteoksia:


Kuvissa vasemmalta: Helga-neiti (pronssi, 1979), Purjeikkuna (graniitti, 1975), Vaikuttaja (pronssi, 1982), Vaskoolit I, II ja VII (tiilisavea, 2007-08) ja Nokianvirta (sekatekniikka, 1988).

Huomasin kuvia muokatessani, että näyttelyssä oli niin paljon Kiviojan teoksia näytillä, että ne ansaitsevat oman päivityksensä tänne. Käyn sen kimppuun jahka ehdin. Mutta nyt jatketaan tätä päivitystä...

Viereisessä Taidetila Romussa oli näytillä Martti ja Sirkka-Liisa Helinin taidekokoelmaa, jotka on testamentattu Nokian kaupungin kokoelmiin. Oli lasia, keramiikkaa, puu- ja pronssiveistoksia, mitalitaidetta ynnä muuta. Hieno kokoelma oli saatu esille.

Nokian kaupungin sivuilta:

"Martti Helinin lempinimeä kantava Taidetila Romu esittelee filosofian maisteri, tietokirjailija Martti Helinin ja hänen puolisonsa Sirkka-Liisa Helinin Nokian kaupungille vuonna 1999 lahjoittamaa noin 2000 esineen taidekokoelmaa. Harlekiini ja häränkallo -näyttelyssä sukelletaan kotimaiseen ja erityisesti pirkanmaalaiseen taiteeseen."



Kuvissa vasemmalta Taisto Toivosen Huhu syntyy (1971), Elisa Aron Laiturilla (1981), Raimo Kanervan Kirjahylly (1960-luku), Ari Virtasen Miehen synty (1985) ja Viljo Mäkisen / Kupittaan Saven Tyttö ja kannu (1955).

Näyttelyiden jälkeen tutustuin pikaisesti kirjastoon ja bongasin sieltä kolme veistosta. Niistä ensimmäinen on Somman veistämä Huuhkaja, kiviveistos vuodelta 1959.

Lukusalin perukoilta löytyi toinen Somma, pronssinen Profeetta Maiju Lassila -veistos. Se on vuodelta 1966. Algot Untola oli kirjailija, joka julkaisi tekstejä mm. nimillä Maiju Lassila ja Irmari Rantamala, jonka Totuuden nimessä -teoksesta on pätkä veistoksen kyljessä.


Harmillisesti missasin Martti Rautasen veistoksen Pirkkalan pirunpolttajat, joka on 1970-luvulta. Pitää käydä se tsekkaamassa tässä jahka ehdin.

Virrasta lähdin etsimään lounaspaikkaa, mutta päädyinkin uimahallin luo. Sieltä löytyi ensimmäisenä Kiviojan teos Aallot vuodelta 1976. Teoksessa on kahden paaden päällä metallinen aaltokuvio.

Sisäänkäynnin toisella puolella oli Rautasen graniittinen Vedenneito vuodelta 1977.


Ikävä kyllä unohdin tässä vaiheessa mennä uimahallin toiselle puolelle, siellä olisi ollut Mönkäreen veistos Altaantekijät vuodelta 1977. No, jäipähän yksi teos lisää kuvattavaksi seuraavalle Nokian-vierailulle.

Jatkoin lounaspaikan etsintää ja valitsin läheisen Pancho Villan. Lounaaksi he tarjosivat tortillabuffetin. Kun masu oli täynnä ja tulevat julkiset taideteokset ja niiden sijainnit tsekattu, lähdin vähän pidemmälle kävelykierrokselle.

Arto Lappalaisen metallista ja kivestä valmistama Joukkosydän oli lumihangen alla, joten se jäi kuvaamatta.

Sen jälkeen tarkastelin Poutunpuistossa olevaa Vesikehä-teosta, jonka on suunnitellut Veikko Eskolin-Esk. Tämä vuonna 1974 julkistettu teos on varmasti kesäisin upean näköinen vesisuihkuineen. Pitää ehdottomasti piipahtaa tämä tsekkaamassa tulevana kesänä. Näin talvella siitä ei oikein saa mitään irti.

Jatkoin matkaa kohti rautatieaseman lähellä olevaa Pinsiöntien alikulkua, jonka risteyksessä käännyin itään Kankaantaankadulle. Hetkisen käveltyäni tulin palloiluhallin luo ja bongasin sen seinästä Kiviojan tekemän tiilireliefin nimeltä Motiivi. Se on ollut hallin seinässä vuodesta 1981. Museo- ja kokoelma-amanuenssi Hanna Westmanin mukaan tavoitteena olisi saada reliefi talteen ennen kuin palloiluhalli menee jyrän alle. Hieno teos kyllä, erinomaisesti sopii nokialaisen koripallon kehdon seinään.

Hallilta matka jatkui samaa katua pitkin aina Vihnuskadulle saakka. Siitä käännyin etelään ja päädyin Vihnuskodin ja terveyskeskuksen luo. Hetken etsiskelin ja lopulta löysin hoivakodin pihamaalta Anneli Sipiläisen tyylikkään pronssiveistoksen Kohtaaminen sillalla. Kuvia saadakseni jouduin harppomaan umpihangessa. Yllättävän paljon lunta oli kertynyt talon pihalle, kohtaan jossa kukaan ei talviaikaan ollut kulkenut. Sipiläisen teos on vuodelta 1984.


Vihnuskodin jälkeen jatkoin samaan suuntaan kunnes näkyviin tuli Tapio Rautavaaran urheilukenttä. Nokialla syntynyt mestarikeihäänheittäjä ja -näyttelijä (tarkoittaako tuo jakoviiva nyt, että hän oli mestarikeihäännäyttelijä?) oli myös mainio laulaja ja esiintyjä. Tapio Rautalapion kentälle oli vedetty ladut ja siellä lylyä lykki vino pino nokialaisia. Koska entisen terveyskeskuksen ja neuvolan pihat ovat uudistalojen rakennustyömaiden kyljessä murjotut, on sieltä siirretty tänne kentän takanurkan kulmille kolme veistosta (vasemmalta oikealle):

Matti Mönkäreen Turvallinen syli (se jota heti ensimmäisenä etsin kun olin Nokialle ehtinyt) vuodelta 1980, Mönkäreen Ahjo, punagraniittinen möhkäle vuodelta 1981 sekä Kiviojan teräsveistos Diagnoosi vuodelta 1980.

Siinä olivat Nokian-reissun patsaat ja veistokset, jotka yhytin matkani aikana. Olisi tehnyt mieli bongailla muitakin, mutta ei ollut onni myötä ja aikakin loppui kesken, halusin näet hetken mielijohteesta kiertää paikalliset kirkon vieressä olevat hautausmaat. Jätin sen kuitenkin tekemättä ja kävin sen sijaan ennen bussiin astumista paikallisessa automarketissa.

2 kommenttia:

  1. Kiitos tästä postauksesta! Kiva, kun kirjoitit taas pitkästä aikaa. Todella mielenkiintoinen juttu ja paljon hienoja, erilaisia teoksia. Talvi voi olla vähän hankalaa aikaa ulkona olevien teosten tutkimiseen, mutta toisaalta on kiva, kun välillä on luminen tausta ja teokset näkee ehkä eri tavalla. Jännä ja hieno keino tutustua kaupunkiin: veistokset ja taideteokset. Niiden kautta saa kamalan paljon tietoa muustakin: kulttuurista, historiasta, maantieteestä... Toivottavasti saadaan taas pian lukea sun juttuja.

    VastaaPoista
  2. Hyvä teksti taas, ja mielenkiintoisia patsaita. Mitenkähän se linnunpesä sinne patsaaseen on päätynyt?

    VastaaPoista