Viimeinen matkapäivä Ruotsin puolella valkeni Kungsholmenissa harmaana. Tämän päivän ohjelmassa oli Vasastanin läpikulku. Edellisellä reissulla vuosi sitten piipahdimme Vasastanin keskustassa Odenplanilla, kun tulimme bussilla Hagaparkenista sinne ja aterioimme Amerikan kuninkaallisessa hampurilaispaikassa. Ruokailun jälkeen siirryimme hotellille tunnelbanan kyydillä ja Vasastanin nurkat jäivät koluamatta. Nyt oli siis aika mennä katsomaan paikkoja, joista olimme haaveilleet jo pidemmän aikaa.
Aamulla heräsin ennen muita ja aloin kirjoittaa matkapäiväkirjaa edellisen illan tapahtumien osalta. Pian muutkin heräsivät. Aamutoimien jälkeen vielä kerran aamiaiselle. Maanantaina oli muuten sama tarjoilu, mutta nutellacroissantteja ei ollut. Siitä ei jälkikasvu tykännyt ja ateriointi oli kahta aiempaa aamua nopeampi.
Hotellihuoneessa pakkasimme tavarat loppuun ja tsekkasimme, että kaikki oli tullut mukaan. Sitten oli aika jättää hyvästit mukavalle hotellille. Ehdottomasti menisin takaisin, jos olisi tarve tai mahdollisuus.
Fleminggatanin Pressbyrånista haimme matkaevästä ja lähdimme pitkin S:t Eriksgatania kohti Vasastania. S:t Eriksbronin toisella puolella löytyi kierreportaat, joita pitkin laskeuduimme alas Atlasmurenille. Lapset bongasivat portaiden alapäästä ihmisen köntsät. Tässä olikin jo toinen tällä reissulla tapahtunut kakkatapaus.
 |
| Kivat näkymät ikkunoista S:t Eriksbronin alapuolelle. |
Leikimme hetken krokohippaa leikkipaikalla ja korjasimme pois myös koiranjöötit, jotka joku ystävällinen kansalainen oli jättänyt aivan hiekkalaatikon vierelle. Kakkameiningit siis jatkuivat ennen kuin jatkoimme matkaa Atlasmuren-katua pitkin Bonnierin päämajan ja Atlasområden välistä.
Sankt Eriksplanin seudulla sijaitsi keskiajalla Rörstrandin kylä ja linna. Kylään perustettiin vuonna 1726 posliinitehdas, joka jatkoi toimintaansa paikalla vuoteen 1926 saakka. Tuolloin tehdas muutti Göteborgiin ja paikalle rakennettiin asuntoja. Rörstrandin tehtaalla on vankka kytkös myös Suomeen: Rörstrand perusti Arabian tehtaan Helsinkiin 1873, Hackman puolestaan osti Rörstrandin 1990 ja nykyisin se on osa Iittalaa. Filadelfiakyrkanin helluntailaiskirkon (Birger Jonson 1930) luona on vielä jäänteitä Rörstrandin linnasta. Sankt Eriksplanin eteläpuolella toimi vuodesta 1873 Atlas-yhtiön pajat, joissa valmistettiin mm. junanvaunuja ja siltoja - kuten Vasabron kaupungin keskustassa. Toiminta siirrettiin kuitenkin Nackaan 1917, ja jo seuraavan vuosikymmenen lopulla paikalla oli uusia suuria klassistisia vuokra-asuintaloja. Atlaksen alue on yksi kaupungin tiheimmin asutuista. S:t Eriksplanin aukio sai 1885 nimensä Tukholman suojeluspyhimyksen, 1100-luvulla eläneen Ruotsin kuningas Eerik Pyhän mukaan. (Jussi Iltanen: Metromatkaopas Tukholma, 2011)
Ylitimme Torsgatanin ja olimme matkalla ylös Vasaparkeniin vieville portaille, kun huomasin, että Bonniers konsthall -talon edustalla oli pronssinen veistos. Kipitin äkkiä sinne tutkimaan tilannetta. Internet kertoo, että kyseessä on Puck Stocklassan vuodelta 1947 oleva pronssiveistos Det fria ordet.
Taidehallissa oli paljon muitakin taiteita näkyvillä sisätiloissa, mutta sinne mennään sitten joku toinen kerta. Lähdin muiden perään portaille. Portaiden yläpäässä oli hauskoja neliöpaikkoja, joissa oli penkkejä levähdystä ja maisemien katselua varten. Niiden kupeesta löytyi myös jonkin verran ruiskujen suojapusseja. Ei kiva.
Tulimme Vasaparkenin leikkipuiston luo. Lapset kirmasivat sinne innoissaan. Minä sen sijaan lähdin alas kohti S:t Eriksplanin aukiota, jonka kupeesta löysin ensin Arbetaren-patsaan. Tämän jyhkeän patsaan on veistänyt Gottfrid Larsson ja se on pystytetty Ruotsin työläisluokan kunniaksi vuonna 1917. Toinen valos tästä teoksesta on Lövsta brukissa, Upplannissa.
Vasaparken on nimetty kuninkaallisen Vaasa-suvun mukaan. Puisto perustettiin 1800-luvulla. Toisen maailmansodan aikaan puistossa viljeltiin perunoita kaupungin tarpeita varten. Astrid Lindgren asui puiston laidalla sijaitsevassa rakennuksessa. Vasaparken mainitaankin useissa hänen kirjoissaan, ja hänen kuolemansa jälkeen yksi osa puistosta nimettiin hänen mukaansa. (Jussi Iltanen: Metromatkaopas Tukholma, 2011)
Aukiolla on myös Siri Derkertin veistos Elin Wägner håller tal eli Elin Wägner pitämässä puhetta. Tämä muistomerkki on uusi, vuodelta 2014, ja sen on Derkertin (1888-1973) mallin mukaan muovannut Rune Rydelius 160-senttiseksi patsaaksi. Elin Wägner (1888-1949) oli kirjailija, naisten oikeuksien puolestapuhuja sekä Pelastakaa lapset -yhdistyksen perustajia.
Vasaparkenissa oli tosiaan kivantuntuinen leikkipaikka, jossa oli vaikka mitä tekemistä. Keli ei tietenkään ollut mitä parhain leikkikeli, mutta hyvin lapset saivat pienen hetken siellä sujumaan erilaisilla puuhilla. Lähdimme sitten kohti puiston itäpäätä, samalla Pokemonia pelaten.
Matkalla toiseen päähän tutkailimme, kun paikalliset poliisit jututtivat pultsariryhmää ja erityisesti yhtä sen jäsenistä. Ilmeisesti kaikki oli kunnossa, koska yksikään laitapuolen kulkijoista ei lähtenyt poliisien mukaan. Puistossa huomasimme jälleen, miten paikalliset olivat lähteneet sankoin joukoin ulkosalle aikaa viettämään. Yleisöluistelupaikalla varsinkin riitti porukkaa.
Luistelupaikan vierellä oli seuraavanlainen veistos, joka muistuttaa purkkatyynyä. Ilmeisesti näitä Gustav Kraitzin graniittityynyjä on muuallakin, löysin netistä yhden maksumuurin takana olevan uutisjutun eteläisestä Ruotsista, Lundista, jossa samanlainen kymmenen tonnia painava tyyny on sinne paljastettu.
Lisätutkinnat paljastivat, että kyseinen veistos onkin Sven-Harryn taidemuseon edustalla. Haha, olin tutkinut tuota Sven-Harryn paikkaa mahdollisena vierailukohteena, mutta eihän sitä tuolloin tajunnut, että se juuri siinä on. Joka tapauksessa, elokuussa 2018 Sven-Harrylla oli Gustav ja Ulla Kraitzin näyttely Huvudsaken ja tuo graniittityyny tuotiin paikalleen silloin.
Vasaparkenin itäpäässä on Astrid Lindgrens Terrass -niminen pöytiä ja penkkejä sisältävä osio. Siellä nurmikolla on graniittinen Romeo och Julia -veistos, jonka on tehnyt Olof Thorwald Ohlsson. Vuosiluku teokselle on 1982. Näemmä lähes 40-vuotinen elämä Vasaparkenissa on kohdellut Romeota kovin, nenä ainakin on mieheltä lähtenyt osittain.
Satutädin terassilta (perustusvuosi 2006) menimme Dalagatania etelään ja heti siinä nurkalla on Beck-fanille tärkeä paikka: Eastmaninstitutet eli hammassairaala, jonka amerikkalainen George Eastman perusti Vasastaniin vuonna 1937. Kyseinen Beck-viittaus on tietenkin kirjaan Mies katolla, jossa kirjan pääpahis ammuskelee poliiseja ja kulkijoita Dalagatanin toisella puolella olevan talon katolta. Kirjasta on tehty aikoinaan erinomainen elokuvakin, jossa näytetään Vasastania ja sen maisemia erinomaisesti.
 |
| Där uppe var Mannen på taket. |
Instituutin sisäänkäynnin sivulla on Eastmanin muotokuvamedaljonki. Suurennetussa kuvassa näkyy kyllä signeeraus, mutta siitä ei oikein saa selvää kuka tekijä onkaan ollut?
Medaljongin kuvattuani vilkaisin ovien läpi sisälle ja huomasin, että siellähän on iso veistos aulassa. Ei muuta kuin öppna dörren ja sisään. Aulassa ei näkynyt henkilökuntaa, joten kuvasin patsaan nopeasti ja häippäsin paikalta, ennen kuin kukaan tuli kyselemään tahi kieltämään.
Patsaan, jossa oli kuvattuna äiti ja lapsi, on tehnyt Olof Ahlberg. Kaiverrus kertoi valmistumisvuodeksi 1936. Nimi on Moderslycka eli vapaasti suomennettuna Äitiyden onni.
Jatkoimme matkaa Observatoriegatania kohti Observatoriolundenia. Tien päädyssä, Norrtullsgatanin kohdalla oli iso koulurakennus, Studentpalatset, jonka seinässä oli kolme reliefiä.
Lähdimme nousemaan puistoon. Lapset leikkivät leikkipaikoilla, joita oli mm. koulurakennuksen pihalla ja rinteessä. Siellä oli ainakin liukumäki ja iso kiipeilypallo, joka oli kuin Jupiter. Leikkipaikan nimikin oli Jupiter. Edelleen nousimme ylemmäs ja löysimme seuraavan kiipeilypaikan. Sen lähellä oli penkki, jonka viereen oli asetettu pronssinen kissaveistos. Pikahaulla netti ei kertonut tästä veistoksesta enempää. Mutta sen netistä löysin, että kukkulalta lähti ensimmäinen kuumailmapallolento vuonna 1784. Kyydissä oli kissa. Pallo löytyi lopulta Värmdöstä, mutta kissaa ei korissa enää ollut.
Aivan lähistöllä oli toinenkin patsas, sen olimme aiemmin nähneet alhaalta ja kauempaa. Nyt vihdoin pääsimme sen näkemään lähempää. Jouduimme tosin hetken odottamaan, koska siinä ollessamme se edellisen päivän T-Centralenin nurkilla ollut kaistapää tuli samaan puistoon ja vouhotti menemään kohti patsasta. Pyöri aikansa siinä kulmilla, hyppäsi aitojen toiselle puolelle ja katosi näkyvistä. Tuli sitten uudelleen ylös. Vaikutti siltä, että hän etsi pulloja tai tölkkejä palautettavaksi.
Kun sekoboltsi meni menojaan, kirmasin patsaalle kuvaamaan sen äkkiä, ennen kuin joku muu tulee häiritsemään. Patsaalta ja tältä kohtaa puistoa on hienot näkymät Vasastanin, Norrmalmin ja Östermalmin kattojen ylle. Kirkkoja näkyi ja kauempana Kaknäs-torni.
Kentauren on patsaan nimi ja sen on veistänyt Sigrid Fridman. Se paljastettiin Observatoriokullenin kukkulalle vuonna 1939. Veistoksesta on kaksi pienempää versiota, ne voi käydä katsomassa Örebrossa ja Bollnäsissa.
Ylhäällä puistossa oli kova tuuli, joten emme jääneet kovin pitkäksi aikaa maisemia ihailemaan. Kuljimme puiston etelänurkkaan, josta vei portaat ja polku alas itäpuolella olevaan alareunaan. Ennen kuin lähdin alas, kävin ottamassa kuvat Ivar Johanssonin veistoksesta, joka on vanhan observatoriorakennuksen pihamaalla. Vegamonumentet on vuodelta 1930 ja kuvaa ruotsalaista parkkia, joka oli Adolf Nordenskiöldin käytössä tutkimusmatkalla, jolla purjehdittiin ensi kertaa Koillisväylän läpi ja aina ympäri Euraasian vuosina 1878-1880. Täältä voi lukea paatista enemmän!
Alhaalla oli maisemataideteos Källan, jonka on tehnyt Gunnar Asplund ja se on paljastettu vuonna 1930. Asplund oli arkkitehti, joka suunnitteli Observatoriolundenin koillisnurkassa olevan kuuluisan kaupunginkirjastorakennuksen. Vesielementti ei ollut nyt vuodenvaihteessa tietenkään käytössä. Tosin netistä tutkiessa vaikutti, että tässä ei vesi olisi käytössä kesälläkään. Varmasti hienon näköinen paikka, jos tuossa vesi virtaisi.
Vähän matkan päässä oli seuraava veistos, myöskin Ivar Johanssonin vuodelta 1937 oleva, tanssivia nuoria esittävä pronssinen Dansande ungdom.
Päivä oli jo ollut pitkä, joten oli aika pitää muonatauko. Muu porukka siirtyi kohti vieressä olleita "kultaisia kaaria", mutta minä menin vielä kirjastorakennuksen vierellä olevien rintakuvien kimppuun. Ensin kuitenkin pikainfo kirjastosta:
Tukholman kaupunginkirjasto (ruots. Stockholms stadsbibliotek) sisältää noin 700 000 eri kirjaa. Gunnar Asplundin suunnittelema kirjastotalo rakennettiin vuosina 1924–1928. Sveavägenin puoleinen matala siipirakennus valmistui 1931. Uusklassista rakennusta pidetään yhtenä Ruotsin arkkitehtuurin merkittävimmistä saavutuksista, ja se on ollut suuren kansainvälisen kiinnostuksen kohteena. Talon keskuksena on suuri sylinterinmuotoinen lainaussali. Päärakennuksesta käytetäänkin joskus nimitystä Asplundhuset hänen kunniakseen. Serieteket on kirjastoon kuuluva sarjakuvan erikoiskirjasto, joka sijaitsee Tukholman kulttuuritalossa ja on ainoa sarjakuvakirjasto Ruotsissa.
Kirjaston Sveavägenin puolella olevaa pääsisäänkäyntiä kohti kulkiessa on seinän viereen pystytetty kolme rintakuvaa. Ensimmäisenä oli Fabian Månsson, jonka rintakuvan veisti aikoinaan Carl Eldh. Pysti on vuodelta 1940. Månsson (1872-1938) oli poliitikko (sd.), lehtijohtaja sekä kirjailija.
Toisena oli Knut Kjellberg. Hänen rintakuvansa veisti Olof Ahlberg ja se on pystytetty vuonna 1931. Professori Kjellberg (1867-1921) oli lääkäri ja kansanedustaja.
Viimeisenä rintakuvista rivissä oli Erik H. Hedén. Hänenkin kuvan oli veistänyt Carl Eldh ja se on myös vuodelta 1931. Hedén (1875-1925) oli kirjailija ja kirjallisuuskriitikko.
Rintakuvien jälkeen pidimme ruokatauon. Ja ette arvaa, kuka tulikaan samaan aikaan purilaispaikkaan meidän kanssa?! No se weirdo, joka oltiin jo kahdesti aiemmin nähty pyörimässä ties mitä etsimässä. Nyt hemmo pyöri hetken sisällä, jutteli jotain jollekin asiakkaalle ja lopulta häipyi Sveavägenin suuntaan. Kuumottava tyyppi, vaikka ei oikeastaan mitään meille tehnytkään.
Onneksi hän ei lyöttäytynyt seuraan pöytään. Sen sijaan meidän pystypöytään istahti nuori nainen, joka kaivoi olkalaukustaan ruokailutekemiseksi Harry Potter -kirjan, jonka meidän lapset heti huomasivat.
Ruoan ja vessakäynnin jälkeen lähdimme jälleen ulos. Nyt ei ollutkaan enää valoisan harmaata vaan ilta alkoi pimetä. Tiedossa oli siis useita patsaskuvia, joista ei saa mitään selvää. Ensimmäisenä patsaista tuli vastaan Nils Möllerbergin pronssinen Ungdom vuodelta 1934. Tämän patsaan sijainnin virallinen nimi on Observatiorieparken, joka on siis Sveavägenin suuntainen puisto, aukea ja allas Observatorielundenin alapuolella.
Patsaan ja viereisen Pressbyrånin välissä oli yleinen käymälä (näkyy tuossa kuvassa yllä). Jotta reissumme kakkakiintiötä ei vahingossakaan luulisi olevan tässä vaiheessa jo täynnä, huomasin, että joku oli ihan mukavasti pyyhkinyt huussin oveen aikamoisen vedot immeisen kakkoo. Ilmeisesti oli rahat päässeet loppumaan eikä hätä antanut armoa. Kyllähän siitä nyt suivaantuu...
Seuraavana vuorossa oli Handelshögskolan. Sen pääsisäänkäynnin luona oli pyörimässä videoteos. Molemmin puolin oli veistokset. Ensin Olle Bærtlingin terästikku Xral. Teoksesta ei ole vuosilukua näkyvillä, ainakaan helpoimman kautta.
Kun tällaisen yhden tikkutyön näkee, ei mielenkiinto nouse juuri ollenkaan. Sitten käy tsekkaamassa taiteilijan wikipediasivun ja näkee muita hänen tekemiään vastaavanlaisia teoksia ja avot! Johan alkoi kiinnostaa nähdä ne kaikki!
Toisena veistoksena oli Claes Haken nimeämätön graniittimöhkäle.
Jatkoimme hetken Sveavägeniä etelään, käännyimme sitten Rådmansgatanille, josta heti takaisin etelän suuntaan kapealle Saltmätargatanille, jonka toisessa päässä siinsi Adolf Fredriks kyrka. Kuljimme kirkkoa kohti seuraavaan risteykseen ja käännyimme sen jälkeen Tegnérgatanille, mäkeä ylös. Kadun varrella oli Blå tornet, hieno talo, jossa toimii Strindberg-museo kirjailija August Strindbergin muistoksi. Strindberg asui talossa elämänsä viimeiset vuodet 1908-12. Museo avattiin vuonna 1973.
Mäen päällä ja portaiden jälkeen oli Tegnérlunden, korkealla talojen välissä oleva puisto. Tervetuliaisena vastassa on Strindbergin patsas. Sen veistänyt Carl Eldh ja se on pystytetty 1942. Patsaan alaosassa on kuvattuna osia Strindbergin kirjoituksista. Sen verran pimeää oli, että kuvista ei oikein tullut hyviä.
Ihastelimme hienoja taloja puiston ympärillä ja kävelimme kohti Majalisa Alexanderssonin veistämää Astrid Lindgrenin patsasta. Siinä on kuvattuna itse satutäti ja pari muuta hahmoa. Myös Lindgrenin tarinoista tuttuja tekstinpätkiä on kaiverrettu muistomerkkiin. Moni Lindgrenin tarinoista sivuaa Tegnérlundenia, mm. Mio poikani Mio -kirja alkaa juuri täältä.
Nämä Lindgrenin patsaan kuvat ovat jo likimain mustia. Salamavalolla tulee aina vähän kökköjä kuvia. Puiston ympärillä olleissa taloissa oli paljon jouluvaloja valaisemassa pimeää iltaa. Paitsi yhdessä. Se olikin ehkä kaikista kiinnostavin talo. Mielikuvitus alkoi heti laukkaamaan kaikenlaisia mahdollisia skenaarioita. Sen talon viereisessä talossa oli sisäänkäynnin luona enkelireliefit, mutta koska oli pimeää ja ne olivat hieman sivussa kulkutieltämme, jätimme ne kuvaamatta.
Lähdimme alas Upplandsgatania, käännyimme sitten vasemmalle Kammakargatanille ja menimme itää kohti ohi S:t Peter kyrkan, jonka sisäänkäynnin luona oli Jeesus-veistos.
Kuljimme ohi temppeliritarien päämajan Drottninggatanille. Sitä kuljimme vain yhden pätkän verran (paljon oli ihmisiä tällä kadulla liikkeellä) ja käännyimme sitten Wallingatanille ja sitä pitkin Adolf Fredriks kyrkan pihamaalle. Siellä olevista haudoista etsimme tietenkin Olof Palmen ja J.T. Sergelin haudat. Kirkon sisällä olevat Sergelin tekemät veistokset jätin toiseen kertaan.
Aadolf Fredrikin kirkko (ruots. Adolf Fredriks kyrka) on Tukholman keskustassa sijaitseva kirkko. Sen on suunnitellut arkkitehti Carl Fredrik Adelcrantz ja se on rakennettu vuosina 1768–1774. Kirkkoon mahtuu noin 1400 henkeä kerrallaan. Kirkon hautausmaalle on haudattu monta tunnettua henkilöä, muun muassa Olof Palme sekä Sven Hedin. Kirkko on saanut nimensä Ruotsia vuosina 1751–1771 hallinneen kuningas Aadolf Fredrikin mukaan, joka muurasi sen peruskiven vuonna 1768. Kirkko vihittiin 27. marraskuuta 1774. Kirkko on ollut ulkopuolelta lähes koskematon 1700-luvulta asti, mutta sisätiloissa on tehty useita muutoksia, eniten 1890- ja 1950-luvuilla. Kirkon alttari ja saarnastuoli ovat peräisin sen alkuajalta. Alttaritaulun on tehnyt taiteilija Johan Tobias Sergel, ja se kuvaa Jeesuksen ylösnousemusta. Kupolin kattomaalaus on Julius Kronbergin. Sergel on tehnyt kirkkoon myös niin sanotun Cartesiusmonumentin, joka on pystytetty filosofi René Descartesin (latinalaiselta nimeltään Cartesius) kunniaksi kuningas Kustaa III:n määräyksestä.
Kirkolta lähdimme jälleen Sveavägeniä pitkin kohti etelää. Tunnelgatanin risteyksessä tutkimme hetken Palmen murhapaikan muistomerkkiä.
Sen jälkeen lähdimme tunneliin, joka alittaa Brunkebergsåsenin harjun. Luntmakargatan kulkee tunnelin editse. Erikoinen katu, joka tunnelin oven luota etelään päin nousee todella jyrkästi harjun huipulle. Toiseen suuntaan on alavampaa maata. Siellä on myös yksi patsas, jota emme lähteneet etsimään.
Brunkebergstunnelin edustalla on Ulf Sucksdorffin tekemä Ernst Thörnbergin muistopatsas. Se on pronssia ja pystytetty paikalleen vuonna 1987.
Tunnelin toisessa päässä oleva David Bagares gata vei meidät Humlegårdin puiston eteläpäähän. Sinne mennään sitten joskus katselmaan kuninkaallista kirjastoa ja sen ympärillä olevia patsaita. Nyt lähdimme Birger Jarlsgatania kohti Stureplania. Tämän myöskin legendaarisen aukion pohjoispäässä olevan Daneliuska husetin edustalla on Torsten Fridhin veistos Höken och duvan. Se on vuodelta 1990 ja on itse asiassa suihkukaivoveistos. Vettä ei tietenkään ollut nyt virtaamassa.
Veistos kuvaa haukkaa hyökkäämässä kyyhkysen kimppuun. Fridh sai idean veistokseen uutisesta, jossa haukka oli aikansa yrittänyt napata kyyhkysen, mutta joutunut luovuttamaan ja poistumaan saaliitta paikalta.
Stureplan on Norrmalmin ja Östermalmin välissä sijaitseva aukio. Se tunnetaan useista ylellisistä ja kalliista ravintoloistaan sekä yökerhoistaan. Sitä myös pidetään varakkaan yläluokan nuorison, julkisuuden henkilöiden ja Ruotsin kuninkaallisen perheen nuorten jäsenien temmellyskenttänä. Stureplanin tunnusmerkkinä sekä tapaamispaikkana toimii Svampen, sientä muistuttava betoninen pylväs, joka sijaitsee aukion keskellä.
Kun kerran Stureplanille vihdoin pääsimme, kävimme tietenkin ihmettelemässä tuota "sientä". Aika hauska kaiku siellä alla on. Viereinen Gallerian-kauppatalo oli hieman överisti valaistu. Aukion toisella puolella, Birger Jarlsgatan 17:ssa on Johnsonlinjens hus, jonka katonrajassa on neljä Carl Millesin veistämää galjonsfigurea eli keulakuvaa.
Jatkoimme matkaa edelleen Birger Jarlsgatania pitkin. Tien toisella puolella, numeron 13-15 kulmauksessa olevan liikehuoneiston yläpuolella oli hieno koristeluveistos.
Stureplanilla oli myös hienosti koristeltu, Tukholman viimeinen kaasukandelaarilamppu. Sen suunnitteli vuonna 1885 Daniel Carlsson ja sitä kutsutaankin nimellä Carlssons lykta. Se on valmistettu Bolinderin tehtaalla Kungsholmenilla, siellä missä nykyään on Bolinders plan -aukio.
Sitten, Grev Turegatanin risteyksessä, siinä missä on Östermalmstorgin tunnelbana-aseman sisäänkäynti, bongasimme Carl Eldhin veistämän suihkukaivoveistoksen. Pronssista ja graniitista koostuva, nimellä Eldhs fontän tunnettu teos on vuodelta 1921. Tässäkään ei vesi vuodenajasta johtuen virrannut.
Birger Jarlsgatan 3-5 nurkassa oli myös koristeluveistoksia sisäänkäynnin yläpuolella. Tässä korttelissa sijaitsevassa Hallwylska palatsetissa on mm. Hallwylska museet ja talon katonrajassa on useita patsaita. Niistä ei kuitenkaan tällä kertaa saanut kuvia.
Näin saavuimme vihdoin Nybroplanille. Matkan varrella oli tämän reissun suurin ihmismäärä. Ilmeisesti kansa oli lähtenyt liikkeelle joko tulevan vuodenvaihteen tai alennusmyyntien takia.
Nybroplanilla olivat valohirvet paikoillaan valaisemassa muuten aika pimeäksi jätettyä aukiota. Ihmisiä tungeksi kuvaamassa itseään hirvien jalkojen juuressa. Muut jäivät siihen odottelemaan, minä hölkkäsin tien yli ja kävin tutkimassa ja kuvaamassa Dramatenin taloa ja taiteita.
Teatteritalon kupeessa on Margaretha Krookin patsas. Sen yhtenä tekijänä oli Dramatenia vuosina 2009-2014 johtanut Marie-Louise Ekman. Krook (1925-2001) oli tunnettu näyttelijä Ruotsissa. Patsas on pystytetty sille paikalle, missä näyttelijällä oli tapana käydä tupakalla ennen näytösten alkua. Patsas on hyvin suosittu kuvauskohde, porukka käy kuvaamassa itsensä Krookin rinnalla. Samaan aikaan kuin itse olin kuvaushommissa, tuli isä lapsensa kanssa patsaalle. Molemmat paijasivat Krookin vatsaa, joka onkin varsin kiillottunut. Patsas on muuten aina lämmin: siinä on sähkölämmitys ja siitä syystä sitä varmaankin käydään hieroskelemassa.
Tuntuu aika karulta, että Krookin muistomerkki on paikalla, jossa hän harrasti paheita, joka vei hänet hautaan: Krook menehtyi keuhkosyöpään Erstan sairaalassa, Söderin kalliolla. Patsaan veistänyt Ekman on tehnyt kuvanveiston ja teatterinjohdon lisäksi myös maalaustaiteen professuurin Kuninkaallisessa taidekorkeakoulussa. Naimisissa hän on ollut ainakin Beckiä näytelleen Gösta Ekmanin kanssa.
Dramatenin ulkokuori on tehty Ekebergsmarmorista. Friisit ovat Christian Erikssonin käsialaa. Niissä on kuvattu Dionysoksen juhlia.
John Börjeson veisti kaksi kullattua pronssiveistosta, nimiltään Poesin ja Dramatiken.
Carl Milles oli vastuussa muista taiteista pääsisäänkäynnin luona. Apuna hänellä oli Gottfrid Larsson.
Skådespelares musa med Sveriges riksvapnet on ylimmäisenä. Siinä on kaksi puttoa, viisi naista (Arkitekturen, Poesin, Dramatiken, Skulpturen, Målarkonsten) sekä Ruotsin vaakuna.
Leikkivät lapset kuudessa pilarissa ovat myös Millesin.
Krookin patsaan yläpuolella seinäkolossa olevan, mietiskelevää miestä esittävän patsaan tekijää en tiedä, eikä sitä tunnu löytyvän netistäkään. Kaikki muut Dramatenin veistokset on kyllä kerrottu monellakin eri sivulla.
Palasin sitten takaisin valohirvien luokse ja lähdimme laiturialueelle odottelemaan tuttua lauttaa eli M/S Emelietä. Ensin seurasimme, miten vesibussi nro 80 imi porukkaa sisäänsä ja lähti kuljettamaan heitä kohti Djurgårdenia, Nackaa, Lidingöä ja Frihamnia. Ehkä ensi kerralla voisi mennä tuollaisen kyytiin, siinä kun pystyy matkustamaan SL-lipulla.
Sitten Emelie tuli ja pääsimme tälläkin reissulla kulkemaan mahtavan lautan kyydillä. Kävimme ihan reitin toisessa päässä, katselemassa tuttuja maisemia Danvikissa, Södermalmilla, Henriksdalissa sekä Sjöstanissa. Kyydistä jäimme Masthamnenissa ja kävelimme siitä terminaaliin. Aika vähän oli tällä kertaa porukkaa tulossa laivaan. Terminaalissa ei ollut tungoksesta tietoakaan.
Laivalla seurasimme kannelta, millainen on iltapimeä Nacka Strand. Myös Millesin veistos Gud Fader oli edelleen pimeänä. Kävimme kaupassa ja syömässä buffetissa. Poitsua ei hirveämmin väsyttänyt, joten lähdimme tutkimaan pelihuoneita. Kello oli jo 23. Pelasimme fussboardia. Sitten olisi ollut mahdollisuus osallistua Amorella Amazing Raceen, jossa piti etsiä lappusia eri puolilta laivaa. Osallistujille oli luvassa palkinnot. Poika ei kuitenkaan halunnut osallistua, joten lähdimme Kids-huoneeseen, jossa yritimme pelata pleikkarilla ja vanhalla Nintendolla Mario Brosia.
Sitten menimme takaisin hyttiin. Iltapuuhat ja nukkumaan. Yöllä laiva keinui enemmän kuin aikaisemmilla reissuilla. Nukuin kuitenkin suht hyvin, vaikkakin katkonaisesti. Heräsin kuudelta, puolitoista tuntia ennen satamaan saapumista.
Niin olimme takaisin Suomessa ja Turussa. Lähdimme kävelemään kohti rautatieasemaa. Oli aika viileä ilma. Linna oli edelleen hienon näköinen (pääty oli remontissa). Poikkesimme Portsan kauppaan hakemaan aamupalat junamatkalle. Poika olisi halunnut ostaa Ninjago-lehden, mutta ei ollut saatavilla. Lähdimme kävelemään nopeammin kohti asemaa, muut tulivat hieman hitaammalla tahdilla perässä.
Aseman kiskalta lehti löytyi ja saimme ostettua sen. Koko konkkaronkka oli jälleen siellä koossa ja nousimme junaan. Matkustimme Tampereelle perhehytissä. Oli hienot maisemat, seurasimme ikkunasta, miten ensin oli upea auringonnousu (pitkästä aikaa oli aurinko näkyvissä) ja sitten yhtäkkiä tuli pieni lumimyrsky. Sitten taas puolipilvistä taivasta.
Sitten juna saapui Tampereelle. Hyppäsimme Stockan edestä bussiin ja hurautimme Pyynikintorin kohdalle. Kaupan kautta kotiin. Siinä sitten olikin tämä reissu. Tosi paljon ehdimme käydä ja nähdä, vaikka ei silti ihan kaikkea mitä oli suunniteltu. Sopivasti kuitenkin sovellettiin tarpeen vaatiessa. Hyvä!
Ihana reissu oli! Kirjoitin kivan kommentin, mutta se katosi taivaan tuuliin. Harmillista. Tuolloin ei vielä tiedetty koronasta (me ainakaan), saatiin matkustaa vailla huolen häivää (totta tosiaan, tuolloin ei taidettu paljon huolehtia, nautittiin vain). Purkkatyyny-veistos jäi mieleen. Ja Eastman-instituutin jättisuuri Ikea-kassi. Stringbergin patsas Tegnerlundenissa oli vaikuttava, Lindgrenin taas sympaattinen. Pitkä kävely, paljon nähtävää. Paljon vanhoja patsaita. Hyvä tunntelma.
VastaaPoista