Sibeliuksen päivän kunniaksi satavuotiaan Suomen kuvanveistoksellisia merkkipaaluja

Suomi juhlii satavuotista itsenäisyyttään. Paljon on noihin sataan vuoteen mahtunut, myös kuvanveistoksellisesta näkökulmasta katsottuna. Keräsin tähän päivitykseen muutaman tärkeimmän  merkkipaalun, sellaisia veistoksia, joista on riittänyt vuosien aikana polemiikkia; ja joita on myös ihailtu paljon. Ja kun kerran on Sibeliuksen muistopäivä, sehän sopii paremmin kuin hyvin, että myös säveltäjä on mukana tässä päivityksessä. Pidemmittä puheitta, käydään asiaan:

Itsenäisyysaika käynnistyi murheellisissa merkeissä. Kansa jakautui kahtia ja seurasi sisällissota. Sen voitti valkoiset, jotka tietenkin saivat pystyttää sankaripatsaitaan ympäri Suomen. Nyt, sata vuotta myöhemmin, on täällä kotikaupungissani noussut pitkän hiljaiselon jälkeen pinnalle Viktor Janssonin veistämä Vapaudenpatsas, joka seisoo Hämeenpuiston varrella, Hämeenkadun länsipäässä.

Yksi ehdotti patsaan rintamasuunnan kääntämistä, nyt kun raitiovaunuremontti pakottaa siirtämään patsaan. Ehdotus oli ihan kelvollinen, mutta moni oli sitä tyystin vastaan, toiset taas kannattivat. Patsas tulee jäämään samoin päin, mutta siirtymään jonkin verran pohjoisemmaksi.

Ennen toista maailmansotaa patsaita pystyteltiin sankaripatsaiden lisäksi lähinnä merkkihenkilöiden muistoksi. Mesenaattejakin oli, he tilasivat monumentteja omille tiluksilleen tahi tehtaiden edustoille.

Talvisodan ja jatkosodan jälkeen jokaiselle paikkakunnalle perustettiin oma sankarihautausmaa ja niille tarvittiin sankaripatsas. Jälleen saivat kuvanveistäjät töitä.

Kansakunnan tärkeimpiä henkilöitä ensimmäisen viidenkymmenen vuoden aikana oli tietenkin marsalkka, presidentti Carl Gustaf Emil Mannerheim. Hänelle pystytettiin muistomerkki Helsinkiin, omasta toiveestaan vasta kuolemansa jälkeen. Aimo Tukiainen voitti tuon veistoskilpailun ja vuonna 1961 paljastettiin juhlallisesti Mannerheimin ratsastajapatsas, joka on eittämättä maamme tunnetuin julkinen veistos.

Marskilla on patsaita muuallakin, yksi niistä on myös kiistan kohteena. Tampereen Mannerheim-patsas seisoo keskellä Vehmaisten metsää. Sieltä valkoisten päällikkö katseli Messukylän valloitusta keväällä 1918. Tuo Evert Porilan veistos piti sijoittaa Tampereen keskustaan, mutta punaisena hehkunut tehdaskaupunki ei sellaista suvainnut. Taisi riittää se Janssonin "Rummin Jussi" patsastelemassa ja hieromassa häviäjille naamaan karvasta kalkkia.

Aleksis Kivi. Minä elän. Seitsemän veljestä. Nummisuutarit. Stenvallin Aleksi oli kynämiehiä. Hänen taitoaan ei elämän aikana tunnustettu, mutta sen jälkeen hänet on nostettu suomalaisten merkkimiesten kärkikaartiin. Kiven muistomerkistä Helsingissä käytiin kilpailu, jonka voitti Aukusti Veuro. Hänen harmikseen hän oli vähemmän nimekäs veistäjä, joten hänen lankonsa Wäinö Aaltonen, joka tuli kisassa toiseksi, sai kunnian olla se, jonka patsas Rautatientorille Kansallisteatterin eteen pystytettiin. Veuron Kivi-veistoksia on Kiven synnyinkunnassa Nurmijärvellä sekä Forssassa.

Kivihän ei elänyt itsenäisen Suomen aikaan, mutta hänen patsaansa pystytettiin näiden kuluneiden sadan vuoden aikana, joten siksi hänet on hyväksytty mukaan.

Jean Sibelius. Säveltäjämestarin muistomerkki pystytettiin Helsinkiin Meilahteen. Vai onko se Töölöä? Vai Taivallahtea? Joka tapauksessa. Monumenttikilpailun voitti Eila Hiltunen, joka teki hienon hitsaustyön. Tämä veistos on kansainvälisesti ajatellen se Suomen tunnetuin julkinen veistos. Joka vuosi tuhannet turistit parveilevat urkupillien alla ja ympärillä, canonit ja nikonit laulaen.

Hiltusen työhön piti ynnätä vielä muotokuva, jotta tyhmempikin tajuaisi kyseessä olevan Hämeenlinnan Jannen muistomerkki.

Wäinö Aaltonen veisti myös juoksijalegenda Paavo Nurmen patsaan. Tämäkin veistos kamppailee maamme tunnetuimman patsaan tittelistä. Ainakin se on myös kansainvälinen, onhan tästä vedoksia ainakin Zürichissä Sveitsissä ja New Yorkissakin. Niin muuten on tuota Sibelius-monumenttiakin Nykissä. Nurmen patsaita on ympäri Suomea, ainakin Turussa ja Tampereella, tosin manselaisversio on kipsiä ja sijaitsee pollariaseman sisällä.

Uusin muistomerkki, toisen maailmansodan muistoksi pystytetty Tuntematon sotilas, paljastettiin Helsingin Kasarmitorilla kuun vaihteessa. En ole sitä ehtinyt käydä katsomassa, en ole itse asiassa vielä nähnyt edes kuvia enkä uutisia siitä.