Maailma kylässä - ja Patsaanmetsästäjä myös!

Teimme viime viikonloppuna flat swapin. Perhepiiriin kuuluva pariskunta tarvitsi majoitusta Tampereelta viikonlopuksi ja tarjosivat vastineeksi omaansa, joka on erinomaisella paikalla Helsingin Alppiharjussa. Pienen hetken kestäneen harkinnan jälkeen suostuimme ja suunnittelu saattoi alkaa. Kaiken normaalin lapsiperheen viikonloppumatkan suunnittelun lisäksi en voinut vastustaa kiusausta suunnitella pienimuotoista patsaanmetsästelyä siihen kylkeen.

Matkalle lähtöä varjosti vatsatauti, joka kaatoi vuoteeseen kaikki muut paitsi pikkumiehen. Ilmeisesti kaikki ei hänelläkään ollut kunnossa ja menomatka isolle kirkolle vietettiin pikkulan välittömässä läheisyydessä. Jotenkin itselläkin tuntui, että tällä kertaa pendolino heilui tavallista enemmän kaahatessaan pikavauhtia kohti määränpäätään. Ehkä itselläkin vielä vaikutti edellisen viikonlopun kurjat tunnelmat, ainakin töistä lähtiessä ja kohti juna-asemaa kulkiessa takaraivossa jyskytti ja fyysinen olo oli surkea.

Jäimme Pasilassa pois ja kävelimme sinisen taivaan ja auringon alla Aleksis Kiven katua pitkin Sturenkadulle ja ihailimme samalla tuon seudun hienoja taloja. Jopa muutama vuosi sitten siihen rakennetut, erivärisillä seinillä varustetut kerrostalot eivät enää käyneet häiritsevästi silmään. Kallion Setlementtitalon nurkalla heräsi epäilys, ettei oikeaa katua löydykään. Jostain syystä. Olin kuitenkin aivan varma, että sehän on sen setlementtitalon välittömässä läheisyydessä, johan tuon talon nimikin kertoo Kalliolan sijainnin. Tsekkasin nopeasti mapsista ja siinähän se talo olikin, näköetäisyydellä.

Tavarat sisään, pikaiset kuulumisien vaihdot ja esittelyt läpi, jonka jälkeen isäntä lähti kohti Tampereen-junaa. Asetuimme rauhassa taloksi ja päätimme sitten lähteä ulos etsimään kauppaa. Samalla tuli mieleen, että olisi kiva mennä jonnekin viettämään kaunista kevätiltaa. Kävelimme Brahen kentän ohi, saimme lapset suostuteltua vielä mukaan leikkipuistoon juoksemisen sijaan ja kiersimme Soul Kitchenin auringossakylpevän terassin kohti supermarketia.

Eväät mukaan ja ei muuta kuin Dallapénpuistoon piknikille. Paljon oli porukkaa nauttimassa lämpimästä illasta ja kylmästä juomasta. Lapset löysivät pienen hiekkakasan ja yhden nyrkkiä isomman kivenmurikan, josta saatiin iloa ja ajanvietettä. Puistosta käveltiin mäki ylös Vaasankadulle ja takaisin Kalliolanrinteelle. Katsottiin telkkarista Uuno-leffa (ei ollu hyvä, liian vanhoja kaikki) ja hoidettiin vatsakivuista kärsivää pikkuneitiä.

Aamulla herättiin ja katseltiin lastenohjelmia. Aamupalan jälkeen lapset ja minä paineltiin pienelle leikkipaikalle takapihalle, siellä oli leluja vaikka kuinka ja kaivurikin hiekkalaatikolla! Huippupaikka tuo taloyhtiö.

Kun kaikki oli valmista lähtöön, lähdimme kohti Kaisaniemenpuistoa. Hyppäsimme raitsikkaan ja hurautimme Hakaniemen torille. Siitä kävelimme Paasivuorenpuistoon, jossa napsin muutaman uuden kuvan Johannes Haapasalon hienosta Nyrkkeilijät-patsaasta (1932). Ei muuten näkynyt aiemmin uutisoitua linnunpesää toisen nyrkkeilijän käden päällä. Taitaa olla taas niin, että kun jostain tulee julkista tietoa, sille käy huonosti.

Lainasin kirjastosta männä viikolla Pauli Jokisen muistolaattakirjan ja Antero Raution pääkaupunkiseudun julkisiin veistoksiin keskittyvän Löytöretki muistomerkeille -kirjan. Vaikka olinkin niitä tutkaillut ennen matkaa, en ollut ihan kartalla näistä tämän puistonurkkauksen tarjoamista taideteoksista. Paasitornin vieressä entisen STS-pankin, nykyisen Nordean talon seinässä on Kimmo Pyykön reliefi Rinnakkaiselo (1981). Tyylikkään näköinen, perinteinen kuvaelma lintuineen ja taloineen.

Suoraan vastapäätä torilta tullessa on demarien päämaja, SDP:n talo, jonka seinässä on samaisen Kimmo Pyykön toinen reliefi, nimeltään Vuorovaikutus vuodelta 1978. Tämän ymmärtäminen on hieman pidempi prosessi kuin tuon toisen Pyykkö-reliefin.

Viereisen talon seinässä on Mika Waltarin synnyinkodin muistolaatta (1983), jonka on taiteillut Jouko Toiviainen. Hetken mietin, mistä taiteilija on niin tuttu, mutta hänhän on se samainen veistäjä, joka on tehnyt Myyrmäkeen Äyriäinen-suihkukaivoveistoksen eli sen, jota olen aina vuodesta 1982 lähtien nimittänyt Muurahaiseksi.

Näiden patsastelujen jälkeen kävelimme hetken rantalaiturilla ja tutkailimme siellä olevien kirppispöytien tarjontaa. Lauantainahan oli tosiaan siivouspäivä ja ympäri kaupunkia oli pihakatukirppiksiä, joiden pöydillä ja vilttien päällä oli tarjolla likimain mitä tahansa.

Pitkänsillan ylityksen jälkeen käännyimme oikealle ja kävelimme rantatietä pitkin kohti junaraiteita. Ihastelimme samalla Luomus-taloja. En ole koskaan aiemmin kävellyt tällä puolella kasvitieteellistä puutarhaa, joten olihan se erittäin miellyttävä kokemus nähdä puutarha siltä puolelta - ja samalla myös miten paljon porukkaa oli tullut rannalle hengailemaan ja kalastamaan.

Siinä kävellessä huomasin, että puutarhan remontin takia Bertel Nilssonin veistos Kotkat oli siirretty puutarhan keskellä olevalta altaalta kasvihuoneiden toiselle puolelle varastorakennuksen pihalle. Yllä kuva muutaman vuoden takaa, siinä veistos on vanhalla paikallaan.

Sitten olimmekin jo kiertäneet puutarhan ja saavuimme kenttäalueelle, jossa olikin paljon porukkaa ja kojuja pullollaan erikoisia ruokia juhlakansaa varten. Söimme brasilialaisen churron (uppopaistettu taikinapötkylä, jonka sisään laitetaan hilloa tai suklaakastiketta) ja kirsikkalakua. Lapset halusivat pienet panhuilut, joten minä ja pikkumies lähdimme juna-aseman automaatille hakemaan käteistä rahaa.

Koko Kaisaniemenpuiston alue Kansallisteatterille ja aseman kulmille oli täynnä porukkaa ja myyntikojuja sekä -telttoja. Siinä porukka istui syömässä, kun Patsaanmetsästäjä iski paikalle ja alkoi kännykameralla napsimaan kuvia Raimo Utriaisen veistämästä näyttelijä Ida Aalbergin muistomerkistä nimeltään Esirippu. Se on paljastettu paikallaan vuonna 1972. Kuvien jälkeen kävimme jonottamassa hetken automaatille ja sitten takaisin puistoon.

Vilkaisin pikaisesti yhden myyntiteltan taakse ja huomasin, että Viktor Janssonin tekemä Convolvulus-patsas oli niin juhlakansan ympäröimänä, etten vaivautunut heitä häiritsemään. Onhan tuosta patsaasta jo jokunen foto tullut napattua. Hengailimme vielä pitkän tovin festareilla ja sitten kävelimme Hakaniemen torille jäätelöä syömään. Hain levykaupasta pari jazzlevyä ja sitten päätimme jatkaa kävellen kämpille, koska raitsikkapysäkit olivat niin kaukana Toisen linjan ja Hämeentien risteyksestä.

Portháninkadulla oli jokunen kirppispöytä (ai niin, tulihan sitä ostettua pientä lelukrääsää jo Kaisaniemenpuistostakin), josta sai ottaa jotain roipetta. Karhupuisto oli vielä ihan pullollaan myyjiä ja ostajia/katselijoita, vaikka kellon lähennellessä neljää olikin kaupanteko jo päättymäisillään. Löysin pikkumiehelle vielä hippasen liian ison farkkuliivin, mutta hyvin kelpasi pojalle päälle jo nyt. Yksi ystävällinen nainen antoi pojalle ilmaiseksi rikkinäisen nallipyssyn. Lastenkirjoja löytyi vaikka millä mitalla, ostimme pois muutaman Rasmus Nallen ja pari muuta kuvakirjaa.

Porukkaa oli Jussi Mäntysen patsaan Mesikämmen muurahaispesällä (1931) ympärillä jonkin verran, mutta sain napattua siitä muutaman uuden kuvan. Sen jälkeen kävelimme takaisin kämpille ja valmistauduimme iltasaunaan. Kävimme vielä hakemassa iltapalaa lähikaupasta ja pizzankin hain tien toiselta puolelta Pizzeria Onnista.

Sunnuntaiaamuksi oli sitten sovittu, että kun muut katsovat lastenohjelmia, meikäläinen pääsee tekemään pikku patsaskierroksen. Aloitin Kulttuuritalon pihalta, pääsin vihdoin kuvaamaan Wäinö Aaltosen suihkukaivoveistoksen Rakentajan käsi. Kyseinen teos on vuodelta 1960. Kädessä on Kulttuuritalon pienoismalli. Kulttuuritalon suunnitteli kukas muukaan kuin Alvar Aalto.

Kultsalta kävelin Sturenkatua alas Työläisäidin puistolle eli pienelle kaistaleelle, johon on pystytetty Panu Patomäen veistos Työläisäiti. Se on uudempaa tuotantoa, paljastettu paikallaan vuonna 1996. Kauempaa katsottuna näytti siltä, ettei patsaista saisi kunnon kuvia, ne kun majailevat varsin lehtirikkaiden vaahteroiden katveessa, mutta kyllähän niistä ihan hyvät fotot onnistuin räpsimään.

Kiertelin hieman Harjun katuja ja palasin Hesarin kulmille kentän takaa. Työväenopiston seinässä on kolme Gunnar Finnen tekemää reliefiä. Näistä ei ole sen tarkempaa tietoa vielä löytynyt, mutta talo on vuodelta 1927. Ihastelin niitä ja Kallion hienoja katuja ja hieman ränsistyneitäkin taloja.

Laskeuduin sitten alas portaita puistoon, jossa on Kain Tapperin tekemä maisemataideteos näyttelijälegenda Tauno Palon muistoksi vuodelta 1993. Katselin ja kuvasin ihaillen taustalla olevaa vesiputousta ja kasveja sen ympärillä ja ihmettelin Tapperin innostusta tehdä pelkistettyjä klönttejä merkkihenkilöidenkin muistomerkeiksi. Yritin keksiä, missä se pronssinen reliefi mahtaisi sijaita ja valmistauduin jo lähettämään HAM:lle viestin pöllitystä reliefistä, kunnes hiffasin sen olevan puiston suuaukolla Helsinginkadun kupeessa.

Ei muuta kuin kuvat talteen ja tien yli tutkailemaan Josafatinkallioilla myös olevaa vesiputousta. Kyllä ovat hienoja puistoja laittaneet niillä nurkilla. Siistiäkin oli, ei jälkeäkään siitä että puistossa olisi ördätty edellisinä iltoina/öinä.

Laitoimme kämpillä paikat kuntoon ja hyvästelimme lapsille niin mieluisan leikkipihan. Suunnaksi otimme Vallisaaren, jossa vaimo oli aikoinaan vuosia sitten käynyt, kun siellä vielä oli asukkaitakin. Hieman jännitti, ehdinkö ostaa liput kun paattia jo lastattiin, mutta onneksi tuli toinenkin botski, johon ehdimme.

Ihastelimme vielä hyvässä kunnossa olevaa luontoa ja nautimme upeasta kevätpäivästä. Pakkohan sitä oli myös munkit käydä syömässä ja teet juomassa. Santahaminasta lähteneitä armeijan paattejakin ihailtiin.

Paluumatkalla valitsimme vesibussin, joka ei kiertänyt Suomenlinnan kautta. Sinne sitten ehkä ensi kerralla. Kauppatorille saavuttuamme nappasin pari kaukokuvaa Keisarinnan kivestä. Senkin olen aina skipannut kuvaamasta, kun olen siitä ohi kulkenut. Nyt oli kuitenkin pakko ottaa parit kuvat. Tässä niistä yksi:

Keisarinnan kivi on Helsingin vanhin julkinen muistomerkki. Se on vuodelta 1835 ja sen on suunnitellut Carl Ludvig Engel. Lisää infoa löytyy mm. Wikipediasta.

Se on pakko sanoa, että kauppatorilta ei kunnon mansikoita saa. Maussa ei nyt juurikaan ollut valittamista, mitä nyt ihan multaisia olivat. Milloinkohan sitä oppisi olla ostamatta torilta niitä mollukoita. Aina joutuu pettymään.

Havis Amanda oli lapsien mieleen. Molemmat kiipesivät ratsastamaan merileijonilla ja iskä pääsi kuvaamaan itse Mantaa ja ympäristöä. Kyseinen patsashan on Ville Vallgrenin käsialaa ja oli aikoinaan varsin skandaalinkäryinen teos, kun se julkistettiin vuonna 1908. Nykyään veistos kuuluu kansallisaarteisiimme.

Jätin Viktor Janssonin suihkukaivoveistokset nyt kuvaamatta, koska niistä on tarpeeksi hyvät kesäkuvat jo arkistoissa. Myös J.L. Runebergin patsas jäi nyt kuvaamatta. Huvitti kyllä taas sen päällä seisoskelevat lokit, jotka ovat värjänneet patsaan hiukset ihan vaaleiksi jätöksillään. Näiden sijaan suuntasin ravintola Kappeliin ja räpsäisin kuvat Wäinö Aaltosen 1920-luvulla veistämästä Muusa-patsaasta. Kyseisen patsaan isompi versio on Tampereella Aleksis Kiven muistomerkin osana.

Viimeisenä patsaana kuvasin muutaman lisäkuvan Gunnar Finnen tekemästä Zachris Topeliuksen muistomerkistä Taru ja totuus, joka sijaitsee Esplanadin länsipäässä, aivan ravintola Teatterin terassin edustalla. Se paljastettiin paikallaan vuonna 1932. Sodan ajaksi paikaltaan suojaan siirretty patsas palautettiin sijoilleen, mutta asetettiin väärin päin. Se ei ilmeisesti taiteilijaakaan haitannut, kun ei tähän mennessäkään ole kääntynyt toisin päin.

Siitä kävelimme kävelykatua kohti juna-asemaa, koska paluumatka oli alkamaisillaan. Huomasin, että Ville Vallgrenin veistämä, ystäväänsä Albert Edelfeltiä kuvaava patsas oli poistettu Ateneumin päätypuistikosta. Missähän sekin lienee ja miksi on poistettu? Ehkä katuremontti jne ovat olleet syynä.

Haimme matkalaukun säilytyksestä ja hyppäsimme intercity-junaan, tutuille paikoille leikkivaunuun. Matka menikin tällä kertaa varsin mukavasti, tosin pikkuneiti oli varsin väsynyt ja nukahti lopulta iskän syliin juuri ennen Tampereelle saapumista. Kävelimme rauhallisesti kotiin ja söimme hampurilaisaterioita, paitsi pikkuneiti, joka meni suoraan nukkumaan.

Oli hauska reissu ja uudelleenkin voisi ottaa. Monta patsasta tuli kuvattua, monta hienoa paikkaa nähtyä.