Kalevalaista kunniaa ja perinnettä metsästämässä - esittelyssä Alpo Sailo

Kaikkihan tietävät sen Helsingissä, Finlandia-talon lähellä puistossa istuvan eukon patsaan? Siis Larin Paraskeen, tuon kautta aikojen kovimman karjalaisen itkulaulajan? Sen on veistänyt Alpo Sailo. Kuvanveistäjä Sailo on yksi suomalaisen kuvanveistotaiteen alkuvaiheiden tärkeimpiä henkilöitä, mutta silti monelle nykypäivänä paljon tuntemattomampi kuin mm. Wäinö Aaltonen ja Emil Wikström. Useimmat tuntevat myös erittäin hyvin - ja paremmin - Sailon opettajan ja mentorin Akseli Gallen-Kallelan.

Sailo oli työteliäs mies ja jaksoi häärätä monen asian kimpussa. Wikipediasta löytyy sopivasti tietoa syntyjään Albin Enlundista, mutta onneksi satuin kesällä piipahtamaan Sampolan kirjastossa, jonka aulassa olevasta "tuo tullessasi, vie mennessäsi" -hyllystä bongasin Marjut Kivelän teoksen Sydämessä kalevalainen kansa (SKS, 1985). Se kertoo Sailon elämästä - lähinnä reissuista Karjalaan itkulaulajia ja tarinankertojia kuvaamaan ja muovailemaan.

Sailo kävi usein Karjalassa ja varsinkin hurjaa meininkiä oli, kun Sailo toisen vaimonsa Ninan kanssa olivat Vienan Karjalassa sodan aikaan, mukanaan vain taidevälineet ja pienet lapset. Hyvin heistä pitivät sotaväki huolta, sen minkä pystyivät. Tästä päivityksestä olisi voinut tehdä yhteisen Alpon ja Ninan suhteen, mutta jätetään vaimon taideteokset tuonnemmaksi. Ehkäpä voisin jo seuraavaksi julkaista niistä kuvat ja tarinat.

Aika vähän on tullut Sailon töitä kuvattua, niistä kun suurin osa on karjalaisista runonlaulajista muotoiltuja rintakuvia, joiden olemassaolosta ei ole selkeää tietoa.  Jokunen Alpon teos on kohdalle kuitenkin sattunut osumaan, niistä ensimmäisenä em. Larin Paraskeen patsas Helsingin Etu-Töölössä, Finlandia-talon kupeessa.

Helsingin taidemuseon sivuilta:

"Kuvanveistäjä Alpo Sailo käytti realistisen pronssipatsaan mallina mm. Albert Edelfeltin tekemiä muotokuvamaalauksia Larin Paraskesta. Veistos on harvinainen naisen näköispatsas, ainoa laatuaan Helsingissä.

Sailo teki Larin Paraske -veistoksen 1936 tuolloin suunnitteilla olleeseen Kalevala-taloon, joka kuitenkin jäi toteutumatta. Keskusosuusliike Hankkija halusi lahjoittaa Helsingin kaupungille kalevala-aiheisen veistoksen. Larin Parasken muistopatsas pystytettiin Hakasalmen puistoon, Mannerheimintien varteen ja Kansallismuseon läheisyyteen 1949. Jalustassa on teksti: 'Suomalaiselle talonpoikaisnaiselle kansanrunon ja kansatietouden taitajalle ja tallettajalle.'"

Surkeanlaatuiset kuvat, ilma oli aurinkoinen, mutta välissä oli ohut pilvikerros. Eikä kännykkäkameralla saa tuota taustalla olevaa harmautta poistettua, varsinkin, kun patsaita tulee yleensä kuvattua alhaalta ylöspäin.

Kansallismuseon ja Storyville-jazzbaarin välissä, muurin vierellä on M.A. Castrénin rintakuva. Paikannimi on virallisesti Matiaksenlehto. Matthias Alexander Castrén oli Helsingin yliopiston ensimmäinen suomen kielen professori.

Helsingin taidemuseon sivuilta:

"Suomalais-ugrilainen seura, Suomen kirjallisuuden seura, Suomen muinaismuistoyhdistys ja Kotikielen seura järjestivät 1912 kilpailun Castrénin muistomerkistä. Tehtävän sai Alpo Sailo. Muistomerkki on 80 cm korkea pronssinen rintakuva 3 m korkean punaisen graniittijalustan päällä. Muistomerkki paljastettiin 1921."

Kuvat ovat muutaman vuoden takaa, talviselta ajalta. Kuvasin Castrénin uudelleen samalla reissulla kuin Larin Paraskenkin, mutta nekin kuvat ovat huonolaatuisia. Käytetään siis näitä vanhempia. Nekin ovat tosin jo täällä kerran nähtyjä, keväällä 2013.

Tuusulasta, Hyrylän keskustasta löytyy Sailon yhdessä vaimonsa Ninan kanssa suunnittelema Aleksis Kiven patsas vuodelta 1948.

Tuusulan sivuilta:

"Metsänpoika-patsas paljastettiin Aleksis Kiven päivänä 10.10.1984, jolloin tuli kuluneeksi 150 vuotta kansalliskirjailijamme syntymästä. Patsas on Alpo ja Nina Sailon suunnittelema. Patsas esittää kansalliskirjailijamme vahvana ja erähenkisenä miehenä. Metsästys ja metsissä samoilu kuuluikin Aleksis Kiven harrastuksiin."

Tuusulan kirkkomaalla on vuorineuvos ja filosofian tohtori Karl Paloheimon hauta ja siinä olevan medaljongin on veistänyt Alpo Sailo.

Tampereen Kalevankankaan hautausmaalla on tehtailija A.K. (Anton Kustaa) Attilan hauta. Sen kivessä on muotokuvareliefi, joka on Sailon tekemä. Attila oli Emil Aaltosen kilpailija Tampereen kenkätehdasbisneksessä. Attilan vuonna 1915 Tammelaan juuri ennen kuolemaansa perustama tehdas päätyi lopulta Aaltosen alaisuuteen vuonna 1931. Attila tosin oli luopunut tehtaastaan jo vuonna 1920.

Jyväskylässä on säveltäjä P.J. Hannikaisen rintakuva, jonka on lopullisesti tehnyt Nina Sailo, muokattuaan Alpon alkuperäisteosta isommaksi.

Jyväskylän sivuilta:

"Säveltäjä ja runoilija P.J. Hannikainen (1854–1924) oli suomalaisen kuorolaulun kehittäjä. Säveltäjän rakastetuimpia kuorolauluja ovat muun muassa Kesälaulu, Paimenen pyhä ja Karjalaisten laulu. Hän perusti Jyväskylän amatööriorkesterin sekä Ylioppilaskunnan laulajat ja Mieskuoro Sirkat, joiden johtajana hän myös toimi. Lisäksi Hannikainen työskenteli usean vuosikymmenen ajan Jyväskylän seminaarin lehtorina.

Kun kunnioitetun kaupunkilaisen muistoksi päätettiin pystyttää patsas, muistomerkkitoimikunta antoi tehtävän Nina Sailolle. Kuvanveistäjä käytti mallina työssään miehensä, kuvanveistäjä Alpo Sailon, ennen kuolemaansa elävästä mallista tekemää veistosta. Nina Sailon tehtäväksi jäi suurentaa luonnollista kokoa oleva rintakuva puolitoistakertaiseksi.

P.J. Hannikaisen muistomerkki on malliesimerkki perinteisestä näköispatsaasta. Realistinen muotokuva kertoo minkä näköinen P.J. Hannikainen on ollut."

Yritin tässä metsästää netistä tietoa Sailojen museosta, mutta ilmeisesti sellaista ei enää ole. Vuonna 1978 Vihdissä avattu museo on lopetettu jo vuonna 1987. 2013 Turun läänin Koskella oli Yrjö Liipolan museossa yhteisnäyttely kaverusten kesken. Liipola ja Sailo olivat hyviä ystäviä keskenään.

Alpo Sailo Fact File:

Alpo Sailo (14. 11.1877 Hämeenlinna – 6.10.1955 Helsinki) oli suomalainen kuvanveistäjä ja taidemaalari. Hänen työnsä edustavat hengeltään pääasiassa kansallisromanttista idealismia ja ovat tyylillisesti realistisia. Useat hänen töistään esittävät runonlaulajia ja kulttuurihenkilöitä.

Alpo Sailo oli kolmilapsisen perheen vanhin lapsi. Nuorimmainen kuoli varhain ja jäljelle jäi vain Albin (Alpo) sekä Ilma. Isä Henrik innosti lapsia piirtämään, mutta kuoli jo ennen lasten kouluikää ja tämän johdosta äiti muutti lasten kanssa Turkuun. Sailo työskenteli aluksi koristeveistäjänä Bomanin huonekalutehtaassa ja aloitteli samalla taideopintojaan. Aluksi Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulussa (nyk. Kuvataideakatemia) 1895–1897 opettajinaan Elias Muukka sekä Victor Westerholm. Tämän jälkeen Taideteollisuuskoulussa Helsingissä 1898–1899. Akseli Gallen-Kallelan oppilaana sekä apulaisena hänen ateljeessaan Ruovedellä 1900–1901 ja tämän jälkeen vielä Firenzessä 1901 sekä Budapestissä 1902–1903. Tuon reissun aikana nimeksi vaihtui Alpo Sailo, josta Gallen-Kallela ei pitänyt lainkaan.

Suomen taideyhdistyksen piirustuskoulussa Alpon kanssa samalla luokalla olivat muun muassa Yrjö Liipola, Carl Bengts ja John Engelberg, joka sittemmin avioitui Alpon sisaren Ilma Sailon kanssa. Sailon huonetoveriksi tuli taiteilija Aarno Karimo, joka sittemmin oli erittäin tiiviisti mukana Sailon elämänvaiheissa. Karimon taidesuuntaus sekä ajatusmaailma oli Sailon tavoin erittäin kansallismielistä. Kumpaakin kiehtoi Kalevala, ja he vaikuttivat aktiivisesti kansallismielisissä piireissä. Kummatkin olivat myös mukana perustamassa Voimaliittoa.

Akseli Gallen-Kallelan vieraillessa Taideteollisuuskeskuskoulussa (nyk. Ateneum) hän kiinnitti huomion Sailon keskeneräiseen patsaaseen. Gallen-Kallela pyysikin Sailoa ottamaan häneen yhteyttä. Näin Sailosta tuli Gallelan oppilas ja apulainen. Myöhemmin taiteilijoiden välille kehittyi vahva ystävyyssuhde, joka kesti läpi elämän. Sailo oli auttamassa Gallen-Kallelaa Suomen Paviljongin valmisteluissa Pariisin maailmannäyttelyä varten.

Sailo oli myös yksi Suomen Kuvanveistäjäliiton perustajajäsenistä. Liitto perustettiin 1910. Liiton puheenjohtajaksi valittiin Felix Nylund, varapuheenjohtajaksi Johannes Haapasalo, raha-asioiden hoitajaksi Viktor Malmberg, sihteeriksi Emil Cedercreutz sekä varajäseniksi Emil Wikström ja Alpo Sailo. Muita perustaja jäseniä oli koko suomen vuosisadanvaihteen kuvanveiston kerma. Yrjö Liipola, Walter Runeberg Ville Vallgren jne...

Sailo oli aktiivinen suomalaisuusaatteen kannattaja, ja hänet tunnetaankin ennen kaikkea hänen runolaulajista tekemistään patsaista. Näitä olivat muun muassa Sortavalan Runonlaulajan patsas (1935) ja Larin Paraskeen patsas Hesperian puistossa Helsingissä (1949). Hänen suurimpia teoksiaan on muun muassa vuonna 1921 paljastettu M. A. Castrénin muistopatsas Kansallismuseon edustalla Helsingissä. Sailo tunnettiin myös muotokuvamaalarina. Hän oli Gallen-Kallelan kanssa vankkoja kansallisromantiikan vaalijoita ja olivatkin Kalevalaseuran perustajajäseniä. Sailon suurin unelma oli Kalevalatalon toteutuminen. Kalevalatalo oli Kalevalaseuran toinen päätavoitteista kuvitetun Kalevalan ohella. Suunnitelmia talosta teki Carl Bengts sekä Eliel Saarinen.

Taiteilija perusti oman ateljeen Helsinkiin Antinkadulle (nyk. Lönnrotinkatu 4). Tästä ateljeesta, tai ystävien nimeämänä ”Sailon Salongista”, muodostuikin tukikohta useille kulttuurielämän vaikuttajille sekä Sailolle itselleen. Täällä hän tapasi toisen vaimonsa Nina Sailon, opetti oppilaitaan ja valmisti teoksiaan. Ateljee toimi myös Sailon sekä Gallen-Kallelan yhteisateljeena jonkin aikaa. Ateljeessa usein nähtyjä vieraita olivat muun muassa Toivo Kuula, Eliel Saarinen, Jussi Mäntynen, Toivo Wuorenrinne, Eino Leino, E. N. Setälä, Kyösti Vilkuna, Robert Kajanus ja Matti Äyräpää.

Alpo Sailo kuoli 6. lokakuuta 1955 ollessaan kotimatkalla ateljeestaan Nina Sailon kanssa. Hänen tiedetäänkin sanoneen ”mihin minä jään, siitä jatkaa vaimoni” ja tämä myös pitikin paikkansa. Nina Sailo teki paljon aiheeseen liittyviä julkisia patsaita ja sekä mitaleja. Hän viimeisteli miehensä keskeneräisiä töitä ja jatkoi siitä mihin Alpo Sailo jäi.

(Lähteet: Wikipedia ja Sydämessä kalevalainen kansa -kirja)