Iron Maiden ja muita rautaisia taideteoksia

Otsikosta poiketen taideteokset ovat tietenkin lähinnä pronssisia tai kivisiä, mutta eipä tuota parempaa otsikkoa olisi tähän voinut keksiä. Päätin keväällä käyttää tilaisuuden hyväksi ja mennä pitkästä aikaa katsomaan Iron Maidenia keikalla. Sain synttärilahjaksi kaverilta 30 euron arvoisen lahjakortin Lippupalveluun, joka oli omiaan auttamaan päätöstä. Ostin itselle ja lankomies Samulille liput kenttäkatsomoon ja siitä alkoi parin kuukauden mittainen odottelu.

Päädyimme sellaiseen ratkaisuun, että matkustan Tampereelta Helsinkiin junalla auton sijaan. Saisin rauhassa lukea kirjaa ja kuunnella musiikkia (Maiden England '88 on muuten todella hyvä livelevy!) ja saattaisi matka tulla hieman halvemmaksikin. No, junaliput tulivat muutaman päivän liian myöhään liikkeellä ollessani maksamaan aboot saman verran kuin autoilukin olisi maksanut, mutta kylläpäs olikin kivaa huristella junalla tuo matka.

Lähdin lauantaiaamuna liikkeelle ja kävelin läpi hiljaisen Tampereen keskustan. Vain nappikuulokkeista kuulunut yhtyeen Birminghamin-keikka vuosimallia 1988 rikkoi hiljaisuuden. Puoli yhdeksältä lähteneeseen junaan tuli muutama muukin keikalle suunnannut matkustaja ja nyökyttelyä esiintyi. Pari tuntia myöhemmin olin perillä ja hilpaisin suoraa päätä metroon ja sillä kohti Rastilan asemaa. Samuli oli koirien kanssa vastassa ja menimme heittämään tavarani ja koirat kämpille ennen kuin lähdimme remonttitarvike- ja kalusteostoksille. Kun ostokset oli saatu kuljetettua Samulin tulevaan Kontulan-kotiin, käväisimme Kivikon paikallisessa aterioimassa pizzat. Ihan ok oli murkina. Yllättävän rauhallinen paikka puoliltapäivin, ehkäpä meno siellä nousee huippuunsa, kun tunnit päivässä vähenevät.

Uuden, oman asunnon onnellinen omistaja ja päivän paitatyyli.

Hieman klo 17 jälkeen lähdimme autolla keskustaan ja etsimään parkkipaikkaa. Sellainen löytyikin suhteellisen helposti Kallion ja Linnunlaulun väliseltä kadunpätkältä. Nopean kävelyreissun jälkeen olimme stadikan edustalla tutkimassa paitatarjontaa. Samassa meidän taustoihin ilmestyi joitain hoonoo soomea haastaneita faneja, jotka innostuivat ylläni olleesta Piece of Mind -kannella varustetusta keikkapaidasta. Hetki sitä ihmeteltiin ja sitten lähdettiin kohti kenttäkatsomon porttia. Yhytimme vielä sukulaismiehet Timon ja Vesan ja heidän kaverinsa ja suunnistimme nurmen puolelle. Ai niin, minullahan oli taskussa erittäin tärkeä linkkarini, joka aiheutti pientä päänvaivaa, että mihinkäs sen pistäisin ennen turvatarkastusta? Kenkään se oli liian iso, eikä boksereissakaan pysynyt. Onneksi joku ehdotti läheistä kivimuuria. Sinne sen sujautin ja voikukanlehden päälle peitoksi. Sitten sisään, eikä edes ollut mitään ruumiintarkastusta!

Sabatonin euroviisuhevistä en jaksanut innostua, mutta Amorphisin keikkaa odotin, edellisestä kun oli jo vierähtänyt pieni tovi. Ikävä kyllä äänimies ei ollut lainkaan ajan tasalla ja rumpali-Snoopyn tuplabasari hautasi kaiken muun alleen likimain puolen keikan ajan. Jonot bajamajoihin olivat pitkät, joten suoritimme toimenpiteet jo hyvissä ajoin. Odotusaika ei ollut pitkä ja vain hieman myöhässä ilmoitetusta aikataulusta Maidenin vaarit vihdoin hölkkäsivät stadikan lavalle. Kun näin ukot ensimmäistä kertaa lavan molemmin puolin olevilta videotauluilta, tajusin, että hehän ovat jo todella vanhoja äijiä. Mutta lähes kahden tunnin keikan jälkeen olo oli innostunut ja tutut kappaleet jatkoivat soimista päässä. Muutama vanha tuttu tuli bongattua yleisön joukosta, vielä useampi jäi vielä näkemättä.

Seventh Son of the Seventh Son!

Yö jäi hieman vähäuniseksi, kiitos Nasu-koiran, joka halusi omalle nukkumispaikalleen sohvalle, jonka olin siis väliaikaisesti vallannut. Hurtta nuoleskeli ja rapsutteli itseään tasaisin väliajoin eikä oma nukkuminen ollut ihan parasta luokkaa. Aamulla Samuli lähti pyörälenkille Vuelta Vantaa -ajoihin ja meikäläinen samaan aikaan metrolla keskustaan, jossa tapaisin vanhempani pienen ajanvietekävelyn merkeissä.

Hommastahan kehkeytyi ihan vahingossa myös patsaanmetsästysreissu. Kun kerran oltiin sopivilla paikoilla, ilman kiirettä (junan lähtöön oli monta tuntia), niin olihan se käytettävä hyväksi. Tarkoitus oli mennä Kaivarin rantaan Ursulaan lounastamaan ja tottahan toki sitä tuli keksittyä, että matkan varrella on lukuisia patsaita, joita ei ole tullut aiemmin kuvattua. Nyt tuo saatiin korjattua. Tässä sitten tuon reissun saalista, olkaa hyvä!

Tämänkertainen metsästyspossen muu jäsenistö potretissa.

Ensimmäisenä vastaan tuli Kluuvin seinässä oleva Aimo Tukiaisen reliefi Kuluttajaperhe. Aika perinteinen seinäreliefi kyseessä, samankaltainen kuin täällä Amurissa koulun seinässä oleva reliefi.

Helsingin taidemuseon sivuilta:

"Aimo Tukiainen korosti tuotannossaan yhteenkuuluvuuttaan työläispiireihin, joista hän oli itsekin kotoisin. Tämä ilmenee tässäkin teoksessa perheen isän ja äidin vaatetuksesta sekä vanhempien välissä näkyvässä tehtaasta, joka myös antaa syvyyttä reliefiin. Teoksen ilmaisutyyli edustaa taiteilijan 50-luvulla paljon käyttämää tyyliteltyä realismia. Tämä harmaasta graniitista oleva reliefi kuuluu osana talonseinän päällysteeseen. "

Kun käännyimme Unioninkadulle, siellä sijaitsevan Wuorion talon seinällä on neljä veistosta, joista nyt vihdoin sain kuvat talteen. Näissä tällaisissa tapauksissa olisi kiva, että olisi aina mukana pitkä putki, jolla saisi hyvät kuvat korkealla olevista patsaista. Nyt tyydymme kuitenkin näihin kännykän kameralla zoomattuihin kuviin. Patsaat on veistänyt Felix Nylund, jonka tunnetuin teos on Kolmen sepän patsas.

Pauli Jokisen ja Marja Väänäsen kirjassa Kulttuurikävelyllä Helsingissä (Minerva, 2011) kerrotaan näin:

"Veistokset kuvaavat eri elinkeinoelämän aloja. Oikeanpuoleinen mies edustaa käsitöitä, seuraavana oleva seppä on teollisuuden edustaja, toinen vasemmalta kuvaa kaupankäyntiä ja viimeisenä vasemmalla oleva mies tiedettä. Alastomat hahmot on veistänyt Felix Nylund. Hän valmisti patsaat Kööpenhaminassa vuosina 1913-14, ja Unioninkadun vilinää ne ovat katselleet nykyiseltä paikaltaan vuodesta 1928 lähtien."

Piipahdimme Kauppatorilla (hola Laura!) ja sitten jatkoimme kohti Kaivopuistoa. Ensimmäinen stoppi matkalla sinne oli Tähtitorninmäellä oleva Haaksirikkoiset-muistomerkki, joka on Robert Stigellin käsialaa. Hieno ja monia yksityiskohtia sisältävä teos, oli mahtavaa vihdoinkin nähdä tämä.

Helsingin taidemuseon sivuilta:

"Robert Stigell oli tehnyt Haaksirikkoiset -aiheisen kipsiveistoksen 1890-luvun alussa. Vuonna 1893 hän tarjosi kyseisen teoksen pronssista luonnosta Helsingin kaupungille julkiseksi monumentiksi. Helsingin kaupunki teki kuvanveistäjän kanssa sopimuksen 1897 ja Stigell viimeisteli yli 4-metrisen monumentin 1897-98 Pariisissa.

Haaksirikkoisten aiheena on haaksirikkoon joutunut perhe. Ryhmän huipulle nouseva hahmo esittää isää, joka huutaa pieni lapsi sylissään apua, katse suunnattuna lähestyviin pelastajiin. Toisen pojan hahmo on takertunut laivan jäännöksiin. Äiti on vaipunut lautalle. Veistoksen nimi ei viittaa tiettyyn haaksirikkoon tai historialliseen tapahtumaan, vaan aihe kiinnosti Stigelliä enemminkin sen tarjoamien mahdollisuuksien vuoksi: Stigellille tyypillistä dynaamisen veistoksellisuuden tutkimista voidaan nähdä ihmishahmojen voimakkaissa muodoissa ja veistoksen linjojen kierteisyydessä. Taidehistoriallisessa kehyksessä Haaksirikkoisen taustalla voidaan nähdä vaikutteita ranskalaisen Géricaultin maalauksesta Medusan lautta sekä hellenistisestä Laokoon ryhmä -veistoksesta."

Seuraavaksi bongasimme roomalais-katolisen kirkon oven ympärillä olevat kolme patsasta: pyhän Henrikin, pyhän Pietarin ja pyhän Paavalin patsaat (lisätietoa mm. täältä) Siitä jatkoimme vanhalle oikeustalolle, jonka portinpieliä vartioi tuplailvekset (lisätietoa mm. täältä). Aika ei ole ollut näille kivipatsaille suotuisa. Saa nähdä, miten niille käy, kunhan kaupunki saa vain tuon talon myytyä.

Jatkoimme matkaa pitkin Itäistä puistokatua ja huomasin, että Cedercreutzin Pekka-koira oli siirretty entisen sairaalan remontin tieltä pois vartioimasta taloa. Toivottavasti Pekka pääsee takaisin vartiopaikalleen.

Syksyllä vaimo kipitti vesisateessa ottamaan jokusen kuvan Bertel Nilssonin Kalakarhu-suihkukaivoveistoksesta. Nyt kun oli aurinkoinen sää ja vesiosuuskin toiminnassa, oli hieno tilaisuus ottaa pari lisäkuvaa tästä teoksesta.

Helsingin taidemuseon sivuilta:

"Vuonna 1915 julistettiin kilpailu julkisten veistosten löytämiseksi Helsingin kaupungin kaunistukseksi. Kilpailussa oli kolme sarjaa; tavoitteena oli saada veistokset Pitkänsillan päihin, Kaivopuistoon ja Eiran puistikkoon. Pitkällesillalle veistoksia ei saatu. Toisen ja kolmannen sarjan voitti Viktor Jansson, mutta hänenkään ehdotuksiaan ei toteutettu. Kolmannen sarjan toisen palkinnon saaneen Bertel Nilssonin luonnos "Karhun kalanpyynti" sen sijaan toteutettiin, ja se sijoitettiin Kaivopuistoon vuonna 1916. Kalastava karhu on leikillisen realistinen, punagraniittinen juoma-allasveistos."

Lounaan ja jälkiruokakahvittelun jälkeen jatkoimme matkaa kiertäen Kaivopuiston, jonka nurkassa on Kekkos-muistomerkistään tutun Pekka Jylhän kultainen patsas, nimeltään Odotus. Jotenkin nämä värikkäät patsaat käyvät perinteisemmistä tykkäävän silmään, mutta onhan tämä hieno veistos, ehdottomasti.

Helsingin taidemuseon sivuilta:

"Äitienpäivänä 2010 Kaivopuiston läntisessä kulmauksessa matalalla kalliolla paljastettiin Pekka Jylhän Odotus-veistos. Juhlallista julkistamistilaisuutta koleassa kevätsäässä seurasi suuri joukko kaupunkilaisia. Kesko Oy lahjoitti teoksen Helsingin kaupungille. Teos kuuluu Helsingin taidemuseon kokoelmaan. 

Kullanhohteiseksi kiillotettu pronssinen veistos esittää lasta odottavaa äitiä pitsihelmaisessa mekossa, vasen käsi keveästi vatsakummun päällä. Nuorella äidillä on lenkkitossut jalassa ja sukanvarret laskoksilla nilkoissa. Hänen katseensa siintää merelle. Veistoksen sisällä oleva sähkövalo heijastuu hameen pitsikuvioiden läpi vatsakummun kohdalla. Veistoskokonaisuuteen kuuluu myös rantapallo, joka on samaa kiillotettua pronssia kuin naisfiguuri."

Sieltä kuljimme Neitsytpolkua pitkin keskustaa kohti ja juuri ennen Kirurgista sairaalaa huomasin oikealla kirkkomaisen talon ja sen seinässä jonkin valkoisen patsaan. Jeesushan se siellä oli kädet levällään Lähetyskirkon seinällä.

Hassua löytää vielä tässäkin vaiheessa jokin uusi paikka Helsingin keskustan alueelta. Mukavantuntuista seutua, haittana vain tien reunustalla olevat lehmukset tms olivat vuotaneet mahlansa asfaltille, joten kävely oli narskuvaa ja tarttuvaa. Sama juttu on käynnissä täällä koti-Amurissakin.

Rosoisista patsaistaan tunnettu Kari Juva on tehnyt Johanneksenkirkon ovien väliin sijoitetun Johannes Kastajan veistoksen, jonka pääsin vihdoin bongaamaan ihan läheltä. Monta kertaa olemme kirkon pihanurmikolla syöneet läheisestä pizzeriasta haetun herkkukiekon ja vielä useamman kerran on tuosta ohi ajettu, mutta kuvat ovat jääneet ottamatta. Nyt siis tilanne muuttui ja fotot otettiin.

Suurin yllätys JK:n patsaassa on sen koko. Patsas on vain about metrin kokoinen, joka on hieman yllättävää, kun kyseessä on kuitenkin ulkoilmassa sijaitseva patsas.

Kastajalta siirryttiin satusedän patsaalle. Aiemmin vain yhteen kaukaa otettuun kuvaan ehtinyt Zacharias "Sakari" Topeliuksen muistomerkki tuli nyt kuvattua monesta eri kulmasta.

Zakken patsaan tutkailun jälkeen jatkoimme matkaa. Läheisen divarin ikkunasta yhytin patsaan tehneen Ville Wallgrenin kokkikirjan. Hassu sattuma. Metsästysreissu ei vieläkään ollut paketissa. Lönnrotinkadulla on Suomi-yhtiöiden vanha pääkonttori ja sen seinässä muhkeat kivipatsaat nimeltä Äiti ja lapset, toiselta nimeltään Kaksi lasta. Patsaat on veistänyt Emil Halonen, jonka Pyynikinlinna pitäisi ehdottomasti käydä tutkailemassa.

Helsingin taidemuseon sivuilta:

"Julkisivua koristavat Eemil Halosen kolme graniittista veistosryhmää. Pääsisäänkäynnin yläpuolella on seisovan naisen ja kahden istuvan lapsen sommitelma. Reunimmaiset veistosryhmät kuvaavat kahta lasta, toinen pieniä poikia ja toinen tyttöjä. Eemil Halonen oli uranuurtaja nimenomaan graniitin käsittelyssä ja puunveistossa. Puusepän peruskoulutuksen jälkeen Taideyhdistyksen piirustuskoulussa opiskelleen Halosen laadullisesti parhaat vuodet ajoittuivat vuosisadan alkuun, jolloin hän loi maineensa humorististen kansantyyppien kuvaajana. Erityisesti Halosen myöhempää graniittiveistostuotantoa leimaavat uudesta arkkitehtuurista ja egyptiläisestä taiteesta saadut vaikutteet. "

Kohti Forumia kuljettaessa löytyy nykyään Le Bonk -ravintolan terassia koristamasta Sakari Tohkan suihkukaivoveistos Tursas ja vedenneito. Aika huikea teos tämäkin. Paljon kaikenlaista yksityiskohtaa. Harmi, ettei vesimoodi ollut käytössä.

Helsingin taidemuseon sivuilta:

"Aihe juontuu suomalaisesta kansanrunoudesta, jossa tursas tarkoittaa hirviötä. Veistos kuvaa hirviötä uhmaavaa vedenneitoa. Suihkulähteen jalusta on punaista graniittia ja veistos pronssia. Altaan reunaan on reliefeinä kuvattu juoksevia koiria ja lintuja. Neidon olemuksesta välittyy huomattavaa voimaa, joka saa hirviönkin alistumaan tahtoonsa.

Kirjailija Henrik Tikkasen mielestä monilla Sakari Tohkan veistoksilla on Tikkasen äidin sääret: 'Pronssiin valettuina sankarihaudoilla ja monumenteissa ja keskellä suihkukaivoa Yrjön puistikossa' (Henrik Tikkanen: Majavatie, s.20)."

Viereisestä seinästä bongasin Wäinö Aaltosen reliefin nimeltä Odottamaton vieras. Aaltosen taidetta on paljon sekä Helsingissä että Tampereella. Turussa miehellä on ihan museokin. Mieli tekisi tehdä vierailu sinne. Ehkä joskus tulevaisuudessa tulee sopiva hetki käydä tsekkaamassa Turun meiningit ja samalla Aaltosen museokin. Lisää Aaltosen töitä voi katsoa miehen omasta osiosta.

Helsingin taidemuseon sivuilta:

"Odottamaton vieras on kuudesta osasta koostuva reliefi jonka materiaalina on hiottu Kökarin punainen graniitti. Teos rakentuu kahdesta osasta: maalaisperheestä, jonka isä ruokkii hevosta ja äiti pitää lasta sylissään sekä reliefin vasemmassa reunassa perhettä siunaavasta enkelimäisestä naishahmosta. Reliefi oli aikanaan Keskinäinen Henkivakuutusyhtiö Suomen tilaus suoraan taiteilijalta. Teoksesta on käytetty myös Sadonkorjuu-nimeä."
Tallbergin talossa Stockaa vastapäätä on hienot julkisivukoristepatsaat. Ne on tehnyt ylempänä Haaksirikkoiset-patsaan tiimoilta esillä ollut Robert Stigell. Lähempää otetut kuvat olisivat kelvanneet mainiosti, mutta tähän yhteen on nyt toistaiseksi tyytyminen.

Viimeisenä taideteosbongauksena ennen kuin paluujuna Tampereelle lähti Rautatieasemalta, oli steissille laitetut Seppo Ruotsalaisen moottorisahatyöt.

Niin on vihdoin tapahtumarikas viikonloppu kaikkine hässäköineen paketissa. Voi mennä tovi, ennen kuin Helsingin patsaita seuraavan kerran bongailen. Toisaalta, taisin sanoa ihan samat sanat aiemmin keväällä, ennen muuttoa Tampereelle ja kuinkas sitten kävikään :)