Taas Helsingissä - hautajaisten jälkeen ehti patsaillekin

Vain pari viikkoa edellisestä pääkaupunkivierailusta oli aika lähteä taas reissun päälle. Tällä kertaa vuorossa olivat myös isäni pikkuveljen hautajaiset, joten ilakoiden en matkaan käynyt. Vein perjantaiaamuna lapset päiväkotiin ja kouluun ja harpoin siitä juna-asemalle. Pendolino oli jälleen luotettavan nopea ja pääsin vauhdikkaasti Tikkurilaan, josta vaihdoin lentokentän kautta matkaavaan lähijunaan. Vanhempieni luona oli tarjolla maukasta kanakeittoa ja ruisleipää.

Siunaustilaisuus vietettiin Vantaalla Pyhän Laurin kirkon viereisessä kappelissa ja setäni tulevalla haudalla. Siinä lähistöllä on myös entisen koripallovalmentajani viimeinen leposija, samalla tontilla edesmenneen äitinsä kanssa. Liinkankaan Jari, tuttavallisemmin Lilli, menehtyi vain hieman ennen setääni, vasta vähän yli 50-vuotiaana.

Tuossa kuvassa meidän korisjengi viimeisimmässä yhteisessä pelissämme vuonna 2007. Lilli ylärivin oikeassa reunassa. Kakkoskoutsimme Kössi ylärivin vasemmassa reunassa. Hän menehtyi jo muutama vuosi sitten, alle 50-vuotiaana.

Viime helmikuussa seitsenkymppisiään juhlineen Seppo-sedän muistelot ja kaffet nautittiin tätini ja hänen perheensä luona Kruununhaassa. Oli mukavaa nähdä sukulaisia pitkästä aikaa, vaikkakin tapaamisen syy olikin vähemmän mukava. Siinä jutustelun lomassa kuulin pari sellaistakin tarinaa, joita en ole aiemmin kuullut. Niille nauroivat yhdessä sedät, tädit ja jälkikasvut.

Parin tunnin turinoinnin jälkeen nappasin mukaan hieman matkaevästä ja lähdin kohti Tampereen-junaa.

Aikaa kuitenkin oli suhteellisen runsaasti, joten ei muuta kuin patsaiden kimppuun. Aloitin bongailun aivan tätini kodin lähikulmalta löytyvästä Gunnar Finnen punagraniittisesta Pellingin retken muistomerkistä.

Helsingin taidemuseon sivuilta:

"Pellingin retkeläisten muistomerkki Kruununhaan Liisanpuistikossa on pystytetty niiden kansalaissodan aikana Helsingistä paenneiden valkoisten muistolle, jotka menehtyivät jäällä Pellingin kohdalla Porvoon saristossa. Punagraniittiin veistetty polvistunutta mieshahmoa esittävä muistomerkki paljastettiin 16.5.1921. Siihen on kaiverrettu 51 nimeä."

Sitten etsin kirjailija Jalmari Finnen kotitalon muistolaatan. Sen on veistänyt Radoslaw Gryta ja se on paljastettu paikallaan vuonna 1999.

Jalmari Finnehän vaikutti Kangasalla ja pääsin tutustumaan hänen muistomerkkiinsä ja sukuhautaansa taannoisella Kangasalan-reissulla, josta raportti täällä ja täällä!

Kansallisarkiston portit olivat auki, joten pääsin vihdoin etsimään Jyrki Siukosen mainiota Viisas hiiri -pienoisveistosta.

Helsingin taidemuseon sivuilta:

"Viisas hiiri on yksi yhdeksästä Helsingin Kulttuurikaupunkisäätiön ja Valtion taideteostoimikunnan Pysähdy ja katso –sarjan hankkeista kulttuurivuonna 2000. Jyrki Siukosen pieni viisas hiiri tutkii ja tekee muistiinpanojaan Kansallisarkistoon johtavilla portailla."

Räpsin muutaman kuvan säätytalon päätykolmiosta, auringon luodessa hienon maiseman Emil Wikströmin veistokselle.

Sen jälkeen kipitin äkkiä yliopiston kirjaston takana olevalle sisäpihalle, josta löytyy yhdeksän Walter Runebergin veistämää seinäveistosta. Ne kuvaavat eri tieteenaloja.

Helsingin taidemuseon sivuilta:

"Gustav Nyströmin suunnittelema Yliopiston kirjaston laajennusosa valmistui vuonna 1905. Rotundaksi kutsutun laajennusosan allegoriset ulkoseinäveistokset, Historia, Oikeustiede, Filosofia, Taide, Lääketiede, Astronomia, Fysiikka ja Luonnonhistoria, laati Walter Runeberg, kansallisrunoilijan poika ja monien 1800- luvun lopun monumentaaliveistosten tekijä.

Puolikuun muotoisen seinän pilareita koristavia reliefejä on yhteensä yhdeksän ja ne kuvaavat tieteitä ja taiteita personifioivia naishahmoja. Kunkin rintakuvan alle on lisäksi kirjattu tieteen symboli ja sen latinankielinen nimi. Reliefit palautuvat keskiajalla yleiseen tapaan kuvata seitsemää liberaalia taitoa naishahmoin. Tieteiden symbolit ovat puolestaan modernisoituja versioita aina antiikkiin palautuvista aiheista sekä länsimaisessa kulttuurissa vakiintuneista mielikuvista ja symboleista.

Oikeasta reunasta alkaen Historia ja tiimalasi, Juristica ja valaavannova käsi, Philosofia ja acanthus -kasvi, Ars lyyran ja laakerinlehtien kera, Medicina ja kepin ympärille kiertynyt käärme, Theologia ja pyhä kolminaisuus käärmeen ymparöimänä, Astronomia ja tähti, Physica ja vaaka sekä Historia ja pöllö. Tieteenalojen symbolit kertautuvat lisäksi figuurien hahmoissa pään ympärille sommiteltuina koristeina."

Aika huikean näköisiä veistoksia on Waltsu tuonne seinään nakuttanut. Samoin kuin ne kaikki muut Runebergin veistokset, joita tuolla lähialueella, mm. Aleksanterinkadun varrella, on.

Sellainen reissu tällä kertaa. Seuraavalla kerralla sitten jotain muuta.

Värikkäällä syysreissulla Helsingissä, osa 4 - Ateljé Finne

Olin jo aikaa sitten lukenut netistä Gunnar Finnen ateljeena toimineen paikan olevan nykyään ravintolakäytössä. Ateljee sijaitsi Arkadiankadulla, kivenheiton päässä Luonnontieteellisestä museosta.

Paikka oli kuitenkin jäänyt tsekkaamatta, kunnes pari kuukautta sitten näin lehdessä, muistaakseni Imagessa olleen jutun kokkina ja näyttelijänä toimivasta, aikoinaan HIM-yhtyeessäkin musisoineesta Antto Melasniemestä. Hän omista  Ateljé Finne -ravintolan. Päätin heti jutun luettuani ottaa yhteyttä ravintolaan, jotta saisin kuvausaudienssin. Sellainen järjestyi helposti, joten aloin järjestellä aikatauluja kohdalleen.

Sopiva hetki tuli samaiseen päivään kuin olin suunnitellut tuon Hietaniemen kuvauskeikan. Kiersimme siis pitkän pätkän Hietaniemen vanhalla alueella. Sen jälkeen vanhempani lähtivät serkkuni luokse syömään ja itse menin piipahtamaan Finnen ateljeessa.

Matkan varrella nappasin kuvat Raimo Heinon vuonna 1992 veistämästä laulajatähti Georg Malmsténin muotokuvasta, joka on tuuhean pensasaidan takana Fredan ja Arkadiankadun kulmauksessa.

Helsingin taidemuseon sivuilta:

"Musiikin monilahjakkuus Georg Malmstén (1902-1981)oli tunnettu etenkin viihdemusiikistaan. Hänen ikivihreät melodiansa, lastenlaulunsa sekä elokuvamusiikkinsa ovat jääneet tuoreina ihmisten mieleen. Malmsténin muistomerkki pystytettiin taiteilijan syntymän 90-vuotispäivän kunniaksi. Teos koostuu punagraniittisesta paadesta, jonka päällä on pronssinen pyöreä mitali. Mitaliin on kuvattu matalana reliefinä Georg Malmsténin profiili ja toiselle puolelle joitakin hänen tunnetuimpia laulujaan. Veistos paljastettiin 1992. Erityisesti mitalintekijänä tunnettu Raimo Heino on muuntanut perinteisen muistomitali-aiheen vapaasti seisovaksi veistokseksi. Punagraniitin ja pronssin antama vaikutelma on arvokas, ilman mahtipontisuutta. "

Ateljé Finne on pullollaan Gunnar Finnen veistoksia. Niitä on seinillä, pöydillä, tuulikaapin päällä ja vaikka missä. Tässä muutama valikoitu otos:

Hienoja teoksia Finneltä. Ja hienoa myös, että perikunta on mahdollistanut niiden ihailemisen. Ravintola pystyy tarjoamaan sekä fyysistä että henkistä ravintoa samalla kertaa. Gunnar Finneen palataan vielä lähiaikoina, pysykäähän taajuudella.

>>Ateljé Finnen nettisivut

Värikkäällä syysreissulla Helsingissä, osa 3 - Pikakäynti Ateneumiin

Nyt tätä kirjoitettaessa ainakin Tampere ehti olla hetken lumivalkoinen. Palataan kuitenkin lämpimään ja aurinkoiseen syyskuun lopun viikonloppuun:

Sunnuntain kävelyreissu oli venähtänyt, aivan kuten arvelinkin. Silti kipaisin pikaisesti katsomassa Ateneumissa olleen kotimaisia taiteilijoita esitelleen näyttelyn. Valaistus oli museossa aika niukka, joten kuvat eivät ole niin hyviä kuin toivoin. Näin kuitenkin paljon hienoja veistoksia ja maalauksia.

Moni lukijoista on varmasti käynyt Ateneumissa ja nähnyt näitä teoksia, mutta kertaushan on opintojen äiti, joten tässä tulee Ateneumin patsaista juttu.

Heti ala-aulassa tulijaa tervehtii Walter Runebergin marmoriveistos Apollon ja Marsyas. Patsaan toinen versio on Vanhalla ylioppilastalolla. Kerroin siitä tässä raportissa.

Wikipedia kertoo patsaasta näin:

"Apollon ja Marsyas on Walter Runebergin (1838–1920) tekemä marmoriveistos. Kooltaan 200 cm korkea veistos lahjoitettiin heti sen valmistuttua Suomen taideyhdistyksen kokoelmiin vuonna 1874.

Veistoksen aiheena on soittotaitokilpailu valon jumala Apollon ja maallisen Marsyaan välillä. Apollon voittaa kilpakumppaninsa, mitä pidetään samalla henkisen voittona aineellisesta. Näiden vastakkaisuutta veistoksessa kuvataan siten, että lyyraa pitelevä Apollon on veistetty uusklassismin ihannoiman hellenistisen kuvanveiston tavoin ja Marsyas puolestaan barokkityyliin.

Apollon ja Marsyas oli tilaustyö, jonka Helsingin säätyläisnaiset tilasivat tarkoituksenaan lahjoittaa se uuden ylioppilastalon koristukseksi. Teoksen valmistuttua se päätyikin Suomen taideyhdistyksen kokoelmiin, minkä arvellaan johtuvan siitä että teoksen tilaajat pitivät sitä teoksen henkilöiden alastomuuden vuoksi sitä kenties liian uskaliaana ylioppilaille."

Vastapäätä seisoo talon päädystä sisään siirretty Ville Vallgrenin veistämä Albert Edelfeltin näköispatsas. Kuvat olivat niin huonoja, etten melkein kehtaa laittaa yhtään niistä tänne.

Helsingin taidemuseon sivuilta:

"Ville Vallgren teki 1927 Suomen taideakatemian tilauksesta taidemaalari Albert Edelfeltin (1854-1905) muistopatsaan. Vallgren kuvasi taiteilijatoverinsa ja hyvän ystävänsä työskentelemässä taiteilijantakki yllään ja paletti kädessään. Kielitaitoisella Edelfeltillä oli erinomaiset suhteet ulkomaille, erityisesti Ranskaan. Ikätoverit Vallgren ja Edelfelt olivat myös yhdessä mukana Pariisin boheemin elämän pyörteissä 1870-luvulla.

Edelfeltin näköispatsas pystytettiin alunperin Ateneumin päätynurmikolle Mikonkadun puolelle 1928, mutta siirrettiin siitä Keskuskadun puolelle 1930. Arkkitehtonisen miljöön voimakkaan muuttumisen ja ilkivallan vuoksi veistos siirrettiin kuitenkin 1976 Eiraan. Patsas ehti olla Eirassa, Juhani Ahontien ja Chydeniuksentien risteyksessä useita vuosikymmeniä, kunnes se syksyllä 2003 vietiin konservoitavaksi ja palautettiin taiteilijan 150-vuotisjuhlallisuuksien yhteydessä kesällä 2004 takaisin Ateneum-rakennuksen läheisyyteen. Edelfeltin syntymäpäivänä heinäkuun 21. veistos kukitettiin ja "julkistettiin" Ateneumin länsipäädyn puistikossa.

Patsas on siiretty syksyllä 2013 katuremontin tieltä varastoon ja palautetaan paikalleen arviolta kahden vuoden kuluttua vuonna 2015."

Nyt on 2017 ja patsas on tukevasti Ateneumin sisätiloissa. Voisin kuvitella, ettei se enää ulos siirrykään.

Ateneumissa oli siis näytillä Klassikot uudessa valossa ja tarjolla oli paljon kotimaisten kuvanveistäjien töitä. Ja maalauksia, mutta niihin en sen enempää keskittynyt - toki ihailin niitä tunnetuimpia ja hienoimpia.

Kakkoskerroksessa oli Wäinö Aaltosen veistoksia. Poika-patsaista, jotka olivat vitriinissä, en saanut kunnon kuvia, mutta itsenäisesti keskellä huonetta seisoneesta Graniittipoika I:stä onnistuin kuvat räpsimään. Graniittipoika Ensimmäinen on vuosilta 1917-20.

Wikipediasta:

"Graniittipoika on Wäinö Aaltosen veistos vuodelta 1917–1920. Arkaaisen pelkistetty veistos on Aaltosen varhaisista teoksista tunnetuimpia. Veistos kuvaa noin kolmevuotiasta ujoa poikaa. Aaltonen teki pojasta useita versioita. Hän oli osallistunut veistoksen luonnoksella 1915 kilpailuun, jolla haettiin suihkulähdeveistosta Turun kaupunginkirjaston edustalle. Kilpailun voitti Gunnar Finne.

Ateneumin kokoelmissa oleva punaisesta graniitista veistetty versio on vajaa 130 senttiä korkea. Ateneumissa on myös veistoksen noin 35 senttiä korkea luonnos vuodelta 1916. Wäinö Aaltosen museon kokoelmissa on ollut 1998 alkaen musta Graniittipoika II, joka tunnetaan myös Alaston poika. Muihin versioihin kuuluu 52 senttiä korkea pronssiveistos, joka on Niilo Helanderin säätiön kokoelmissa."

Muita Aaltosia olivat Musica, kullattu puuveistos vuodelta 1926 sekä Tanssijatar vuodelta 1928.

Seuraavassa huoneessa oli paljon kaikenlaista, niistä kuvat onnistuivat tästä Mikko Hovin patsaasta nimeltä Hälytys, jossa on hauska meininki, vaikka aihe ei tainnutkaan olla alun perin kovin hauska. Tämä patsas on vuodelta 1940.

Helena Pylkkänen on itselle tyystin tuntematon taiteilija. Tämän veistoksen nimi on Giannicolo ja se on vuodelta 1976, jolloin Pylkkänen oli 31-vuotias. Ateneumin esittelylaatta kertoi patsaasta näin:

"Gianicolo on Rooman toiseksi korkein kukkula, jolta avautuu laaja näkymä kaupungin keskustaan. Siellä on suuri puistoalue, joka tunnetaan näköalansa lisäksi myös rakastavaisten kohtaamispaikkana. Kuvanveistäjä Helena Pylkkänen on työskennellyt pitkiä aikoja Italiassa ja Ranskassa. Hänen tuotannossaan on ihmis- ja eläinaiheisia teoksia niin pronssista kuin eri kivimateriaaleista. Giannicolo on voimakkaan aistillinen ja nykyajan pulssissa hengittävä teos, joka samalla tukeutuu klassiseen eurooppalaiseen taidehistoriaan. Sen kädettömäksi jätetyt ihmishahmot, torsot, koskettavat toisiaan vain harvoissa kohdissa, mutta ovat silti lähes sähköisessä yhteydessä keskenään."

Sitten pääsin suomalaisen kuvataiteen hall of fame -seinän ääreen. Tämä seinä on varmaankin ollut ripustuksellisesti mielenkiintoinen tehdä. Pakko myöntää, että kun yritin ehtiä kuvaamaan tältä seinältä kaikki patsaat ja reliefit, jäi maalaukset paitsioon. Tässä kuitenkin kavalkadi niistä pysteistä:

Essi Renvall: Eva Cederström, taidemaalari (1940-luku)

Oskari Jauhiainen: Oma kuva (1947)

Gunnar Finne: Toivo Vikstedt, pilapiirtäjä ja graafikko (1922)

Ville Vallgren: Aukusti Uotila, taidemaalari (1878)

Ville Vallgren: Albert Edelfelt (1886)

Emil Cedercreutz: Oma kuva (1915)

Aline Forsman: Walter Runeberg (1875)

Walter Runeberg: Oma kuva (1869)

Eveliina Särkelä: Nuoren tytön muotokuva (1876, valettu pronssiin 1960)

Eveliina Särkelä: Nuoren tytön muotokuva

Emil Wikström: Axel Gallén (1886)

Emil Wikström: Axel Gallén. Taustalla kurkistaa omakuvassaan Hugo Simberg.

Jatkoin matkaa ja löysin yhdestä vitriinistä Carl Wilhelmsin työn nimeltä Selkä, Ryggen. Se on vuodelta 1931.

Sivukäytävällä tai -huoneessa oli esiteltynä Ateneumin historiaa. Sieltä nappasin kuvan Theodor Höijerin rintakuvasta. Veistäjänä toimi Carl Eneas Sjöstrand vuonna 1896.

Klassikkojen klassikot -aulassa olivat esillä Ville Vallgrenin Kaiku / Echo vuodelta 1887.

Wikipediasta:

"Kaiku on Ville Vallgrenin vuonna 1887 veistämä marmoriveistos ja Vallgrenin läpimurtoteos. Vallgren oli omimmillaan runollisten ja aistillisten aiheiden parissa, joissa ihmishahmo usein yhdistyy luontoon ja sen ilmiöihin. Kaiku-veistoksessa poika kuuntelee keskittyneesti käsi korvallaan. Hänen olemuksessaan on luonnonlapsen tunnelmaa ja rokokoonomaista suloutta. Pehmeä asento kertoo istuvan pojan rentoutuneisuudesta hänen koko olemuksen kuitenkin keskittyessä yhteen asiaan. Istuinalustanaan hänellä on murattien koristama kanto. Kaiku on tehty nuoren Vallgrenin uran alkuvaiheessa, jolloin hän teki muitakin poika-aiheisia veistoksia. Myöhemmin hän tuli tunnetuksi naisia kuvaavista veistoksista, kuten Havis Amanda."

Eemil Halosen puuveistos Tyttö (1908). Siitä Wikipedia kertoo näin:

"Haapatyttö on suomalaisen puukuvanveiston pioneerin, kuvanveistäjä Eemil Halosen 167 cm korkuinen puuveistos vuodelta 1908. Ateneumin taidemuseo osti sen kokoelmiinsa vuonna 1909. Eemil Halonen perehtyi puukuvanveistoon saatuaan tilauksen honkapuisista kohokuvista vuoden 1900 Pariisin maailmannäyttelyn Suomen paviljonkiin. Puuta voidaan pitää suomalaiskansallisena muotoilumateriaalina. Samoihin aikoihin muun muassa Arts and Crafts -liike pyrki vahvistamaan aitojen materiaalien ja käsityön kunnioitusta. Halonen veisti veistoksen yksinkertaiseen ja suljettuun ilmiasuun, mikä viittaa aikakauden tyyli-ihanteiden ohella myös Suomen keskiaikaiseen kirkolliseen puukuvanveistoon."

Lauri Leppäsen nuorta Kullervoa esittävä patsas (1928). Huittisten museon sivuilta:

"Leppäsen tuotannon valtasivat 1920-luvun lopulla ekspressionistiset veistokset. Tähän kauteen kuuluu Kullervo -veistos, josta tuli Leppäsen pääteos. Kullervo oli Leppäselle myös läheinen teos. Kullervo valmistui vuonna 1928. Veistoksesta on pronssivalos Ateneumin taidemuseon kokoelmissa ja Huittisissa Keskuskoulun puistikossa."

Halosen näyttävä marmoripatsas Impi leikkaa hiuksiaan Väinämöisen kanteleen kieliksi (1902). Taidemuseo Eemilin sivuilta:

"Jo Eemil Halosen ensimmäisellä Pariisin-matkalla sai alkunsa ensimmäinen kalevalainen naishahmo: Impi, joka oli leikkaamassa hiuksiaan Väinämöisen kanteleeseen. Se valmistui marmorisena 1902."

Johannes Takasen marmorinen Merelle katsova Aino vuodelta 1876. Wikipediasta:

"Aino, merelle katsova on Johannes Takasen marmoriveistos vuodelta 1886. Suomen Taideyhdistys oli tilannut Takaselta Aino, merelle katsova -kipsiveistoksen (1876). Takanen veisti sitä Italiassa italialaista mallia käyttäen. Veistoksen pieniä kopioita on myyty paljon. Marmoriin aihe veistettiin vasta Takasen kuoltua, vuonna 1886."

Sanoisin, että mielenkiintoinen juttu tuossa hienossa marmoriveistoksessa on se, että sen on joku muu veistänyt marmoriin taiteilijan ennenaikaisen kuoleman jälkeen. Mutta sitä, joka sen veiston on tehnyt, hänestä ei ole mitään tietoa. Ei mielestäni kuitenkaan ihan helppo juttu ole se nakuttelu.

Löysin vielä Auguste Rodinin veistoksen Danaidi vuodelta 1885. Rodinin näyttelyhän oli taannoin Ateneumissa. Sen kulmilla oli C.E. Sjöstrandin pienoisveistoksia vitriinissä, niissä esiteltiin Lemminkäistä (1872), Kullervoa (1896) ja Väinämöistä (1857).

Viimeisessä huoneessa jossa kävin, oli sielläkin paljon erilaisia kuvia näytteillä. Neljä rintakuvaa oli sijoitettu aika ylös seinille, joten kun valaistus oli vähäinen ja seinät tummat, ei järkkärillä onnistunut. Kännykän kamera ei myöskään ollut avuksi, koska pystit olivat niin kaukana. Zoomaaminen ainakin meikäläisen härvelillä on aivan turhaa hommaa, kuvista ei tule koskaan mitään. Sain kuitenkin tästä taidemaalari Werner Holmbergin rintakuvasta kohtalaisen otoksen. Patsaan on veistänyt Walter Runeberg vuonna 1862.

Siinä oli Ateneumin läpijuoksu. Mieluummin olisin käynyt kunnolla ajan kanssa, mutta nyt tämä oli ainoa vaihtoehto. Museosta kirmasin supervauhdilla Kampin keskukseen ja onnikalle. Kuten koko viikonlopun, oli vielä nytkin iltapäivällä varsin lämmin keli. Silti bussikuski piti patterit kuumalla. Onnibussin autoissahan on tummennetut lasit mutta ei verhoja, joten aurinko tuntui porottavat vielä täydeltä taivaalta ja kun bussi oli lähes täynnä, oli tunnelma todella kuuma.

Istumapaikan yläpuolella olevasta tuuletinräppänästä ei viileää tullut juuri nimeksikään, mutta kun olimme saapumassa Tampereelle ja otin mm. farkkutakin hattuhyllyltä, oli se aivan jääkylmä. Siellä säilytysluukussa kyllä ilmastointi toimi erinomaisesti.

Näihin valituksiin ja motkotuksiin päätän tämän raportin. Tuolta viikonlopulta on jäljellä vielä ne Gunnar Finnen teokset, joista olen jo monesti maininnut. Ne joko tulevat seuraavana päivityksenä tai sitten vähän myöhemmin. Tässä on jo ehtinyt pari muutakin metsästysreissua tekemään viimeksi kuluneen kuukauden aikana. Mutta niistä lisää myöhemmin.