Terminaalissa check-in sujui jouheasti ja käynti laivaan myös. Lapset olivat innoissaan ja tietenkin hieman jännittyneitä. Veimme matkalaukut säilytyshuoneeseen ja kirmasimme takakannelle lähtöä katsomaan. Baari oli auki ja otimme kaikki sihijuomat. Karhu ruis-IPA oli aika hyvää.
Näimme selkälokkeja, tiiroja, merimetsoja, naakkoja, kimalaisen sekä Ruissalon hienoja villoja. Ruisrock-rannalla ei ollut ristin sielua ja se näytti pieneltä laivasta päin. Myös toisella puolella salmea oli hienoja taloja. Saaristo oli hieno ja mielenkiintoinen paikka.
Kuten edellisenä päivänä, myös tiistaina oli kova tuuli. Merenkäyntiä ei kuitenkaan ollut nimeksikään. Ostimme lapsille kovasti toivotut Ville Viikinki -pehmolelut. Ne ovat olleet mukana leikeissä vielä kotonakin, mutta varsin tärkeitä olivat koko matkan.
Aikamme hengailtuamme takakannella, siirryimme sisätiloihin. Lasten kanssa tutkittiin lasten osasto ja pelikoneet. Nappasimme paikan kasikannelta buffetravintolan edustan ikkunalaudalta ja siinä odoteltiin ruokailun alkamista. Ai että oli hienoa syödä kunnon seisovan pöydän ateria pitkästä aikaa! Lapsille maistui parhaiten jälkiruoat, varsinkin kukkaiskakku, mansikkasorbetti ja marmeladit. Itse tykkäsin juustotarjoilusta, maustenakeista ja myös jälkiruokajäätelöistä.
Ruoan jälkeen lapset leikkivät ysikannen taka-aulassa ja aikuiset katselivat Ahvenanmaan saaristoa. Kovasta tuulesta huolimatta nähtiin Kobba Klintarin luodot ja talot. Ehdottomasti vierailun arvoinen paikka, toivottavasti jo ensi kerralla pääsisi tuonne käväisemään.
Toisella puolella oli eräällä luodolla tahi saarella tällainen muistomerkki. En osaa yhtään sanoa, minkä tapahtuman tai henkilön muistomerkistä on kyse.
Laiva oli myöhässä lähes tunnin. Kuulutusten mukaan kilpailevan laivayhtiön purtilolla oli vaikeuksia saada itsensä kiinnitettyä laituriin. No, lopulta pääsimme Ahvenanmaan kamaralle. Terminaalin edustalla oli ketjut, joita pitivät yllä hauskat hahmot.
Kävelimme pitkin lehmuskujaa kohti majapaikkaa. Puolimatkassa on Maarianhaminan kirkko, jonka edessä sijaitsee Ukri Merikannon graniittiveistos. Siitä kerron myöhemmin, mutta se oli ensimmäinen Ahvenanmaalla näkemäni veistos.
Townhouse Apartments löytyi nopeasti. Isäntä oli vastassa ja esitteli paikat. Asetuimme aloillemme ja ihastelimme seuraavan parin päivän asumustamme. Kaupassa piti käydä, joten lähdin matkaan. Kiersin hieman keskustaa ja etsiskelin tuulta pitävää takkia, koska olin kotona olleessa helteessä päättänyt, että jos sellaista tarvitsen niin ostan matkan varrelta. Ja nyt helle oli tipotiessään ja meikäläinen tarvitsi takin. Alennusmyyntejä oli muutamassa paikassa, mutta en löytänyt sopivaa ryijyä niskaan.
Galleria-kauppakeskuksen edustalla on Nikolai Sittkoffin patsas. Pakkohan siitä oli ottaa kuvat heti, vaikka ei ollut kameraa mukana. Otin tästä myöhemmin myös uudelleen kuvia ja tutkailin paremmalla ajalla. Sitkoffin patsaan on veistänyt Mia Arentz-Grastvedt ja se on vuodelta 1993-94.
Wikipediasta:
"Nikolai Sittkoff (1828–1887) oli Maarianhaminan ensimmäinen laivanvarustaja. Hän muutti vuonna 1865 Ahvenanmaalle ja vaikutti olennaisesti ahvenanmaalaisen merenkulun kehittymiseen. Hänen omistamansa parkkilaiva S/S Mariehamn purjehti ensimmäisenä ahvenanmaalaisena laivana maailman ympäri."
Odotukset olivat kovat, että saisimme paikallisia herkkuja, joita maarianhaminalaisessa kaupassa hyllyt notkuisivat. Mathishallen-kauppa olikin kooketjun kauppa, joten samat pöperöt siellä oli tarjolla kuin kotipuolessakin. Höh. Jotain ahvenanmaalaisia tuotteita onnistuin kuitenkin jääkaappiin löytämään. Eniten Ruotsin läheisyys näkyi lehtihyllyssä, joka pullisteli länsinaapurista tuotuja aviiseja.
Söimme spagettia ja jauhelihakastiketta, jonka jälkeen lähdimme kävelylle kohti pohjoista ja Nabbenin venekylää. Matkalta löytyi ensimmäinen patsas: paikallisen Juha Pykäläisen punagraniittisen kuusimetrisen paaden nokassa oli smaragdinvihreä lasisalmiakki. Se on valaistu, joten jos olisimme olleet pimeän aikaan liikkeellä, olisi nähnyt senkin version. Algot Johanssonin muistomerkki on vuodelta 2000.
Wikipediasta:
"Erik Ivar Algot Johansson (11.10.1898 Hammarland – 11.2.1986 Maarianhamina) oli ahvenanmaalainen laivanvarustaja. Hän sai kauppaneuvoksen arvon 1958. Hän oli perustamansa Sally-varustamon toimitusjohtaja 1937–1974. Hänen poikansa Sven-Erik Johansson jatkoi isänsä jälkeen Sallyn toimitusjohtajana vuonna 1976."
Muistomerkin takaa, paikallisradion talon edustalta siirryimme polkua pitkin metsään. Näimme ensimmäisen haikaran, se lentää liihotti Maarianhaminan maakaistaleen yli toiselle puolle. Polulla kuulimme viserrystä ja bongasimme tikanpesän, jossa nähtiin kaksi tikkaa. Todella kuivaa oli! Maasto kaipasi kipeästi sadetta. Ilmeisesti yli viikon joutuivat vielä kunnon vesiryöppyä odottamaan siellä.
Saavuimme hautausmaalle ja patsasbongailua päästiin harrastamaan. Tässä saalista kuvineen. Ensimmäisenä Gustaf Erikson, Pommernin omistaja. Yrjö Liipola on tehnyt hautakiven laidoissa olevat pronssireliefit vuonna 1948. Keskellä olevan Pommernin tekijästä ei minulla ole tietoa.
Wikipediasta:
"Gustaf Adolf Mauritz Erikson (24.10.1872 Lemland – 15.8.1947 Maarianhamina) oli ahvenanmaalainen merikapteeni, laivanvarustaja ja merenkulkuneuvos. Erikson kuljetti rahtia purjelaivoilla pidempään kuin useimmat muut varustajat. Tästä syystä Eriksonin laivasto oli purjelaivakauden loppuajan suurin purjelaivasto. Eriksonilla oli kaikkiaan 46 purjelaivaa, joista kuuluisia ovat muun muassa nykyinen museolaiva Pommern, Philadelphiassa ravintolalaivana toimiva isokokoinen Moshulu sekä nopea windjammer Herzogin Cecilie. Erikson sai merenkulkuneuvoksen arvonimen 1931."
Näyttävät reliefit ja upea kiveenhakattu laiva!
Seuraavana löysin Eriksonin hautaa vastapäätä Carl Rundbergin haudan ja sen edustalla olevan pronssipatsaan. Jalustassa on signeeraus TH-84. Veikkaisin että kyseessä on Tea Helenelundin teos. Rundbergista ei juuri tietoja netistä herunut, mutta mies taisi perustaa Ahvenanmaalle nimeään kantavan saha- ja puuyhtiön, joka käyttää edelleen sahallaan raamisahaa.
Hjalmar Agardh oli ruotsalaissyntyinen näyttelijä, joka saapui Helsingin kautta Ahvenanmaalle 1800-luvulla.
Carl Björkmanin Agnes-vaimon haudalla on marmorinen muotokuvareliefi.
Wikipediasta:
"Carl Björkman (15.2.1873 Turku – 5.9.1948 Maarianhamina) oli ahvenanmaalainen poliitikko. Björkman oli yhdessä Julius Sundblomin kanssa merkittävä Ahvenanmaan Ruotsiin liittämisen puolesta puhuja. Perusti Ahvenanmaan suojeluskunnan sisällissodan aikana, sittemmin Ahvenanmaan kysymyksen kärjistyttyä Suomen viranomaiset pidättivät hänet ja Sundblomin syytettynä maanpetoksesta. Kysymyksen ratkettua heidät vapautettiin. Björkman valittiin Ahvenanmaan maakuntahallituksen ensimmäiseksi maaneuvokseksi 1922 ja hän piti asemansa vuoteen 1938 asti."
Viimeisenä löysimme Nikolai Sittkoffin haudan.
Hautausmaan jälkeen yritimme ylittää Österledenin. Eihän se onnistunut, liikennettä oli tasaiseen tahtiin molempiin suuntiin. Kävelimme lopulta tienviertä aika matkan aina Mariebadin suojatielle saakka. Siinä portailla on Grön kvinna med ring (Rengastyttö), metalliveistos vuodelta 1999, jonka on tehnyt syntyjään tamperelainen Timo Solin. Täällä tietoa Timosta på svenska.
Läheisellä kukkulalla on Stefan Lindforsin metallinen häkkyrä nimeltään Radar II. Sen juurella pidettiin pieni evästauko ja bongailtiin patsaiden sijaan lintuja. Ruovikossa oli ainakin telkkiä ja haikara ja paljon pikkulintuja piilossa sirkuttamassa.
Jatkoimme matkaa kohti Nabbenia. Vähän matkaa Radarilta eteenpäin tulee näkyviin uimaranta, joka onkin varattu linnuille! Hiekkatie kulkee ohi poukaman kaartaen kohti Nabbenia, mutta rannan ja tien välissä on iso kaislikko- ja ruohikkoalue. Ruohikon keskellä kulkee "pitkospuut", joita pitkin pääsee nautiskelemaan luonnosta. Veikkaan, että yleensä täällä on kesäkuun alussa varsin märkää, mutta nyt oli kuivaakin kuivempaa.
Paljon nähtiin lintuja, ihmeteltiin mm. kolmea mustaa lintua jotka lensivät hurjaa vauhtia eikä niistä meinannut saada tolkkua. Kottaraisiksi sitten paljastuivat. Lisäksi bongattiin tiiroja, lokkeja, haikaroita, kuovi ja koskelo poikasineen. Jossain lähellä oli myös lampaita laitumella.
Nabben oli hauska paikka, hiljainen kun ei ollut lainkaan väkeä liikkeellä. Veden päällä paaluilla olevista venevajoista tuli heti mieleen Saariston lapset. Myös murhamysteeritarina sopisi tänne mainiosti: pitkospuut, rantaruohikkoa, venevajoja, jne.
Palasimme samaa tietä takaisin Mariebadiin saakka. Siitä jatkoimme tutkailemaan Sjökvarteret-nimistä toista kalastus- ja veneilypaikkaa. Hiljainen, jopa aavemainen pikkukylä valtatien ja meren välissä. Betonilaituriin köytettynä nuokkui kaljaasi Albanus. Laiturin päässä tekosaarella seisoi kappeli. Kylästä löytyi myös ainakin sepänpaja.
Kuljimme eteläänpäin ja vierasvenesataman kohdalla näimme ensin sotkakaksikon uiskentelemassa ja niiden jälkeen joutsenpariskunnan syömässä levää. Tien toisella puolella oli lasten leikkipaikan vieressä tikkuhäkkyrä, joka on itse asiassa Simon Häggblomin teos Vindöga. Se on julkistettu paikallaan vuonna 1998.
Ylitimme Österledenin ja kuljimme ohi kongressikeskuksen. Sen edustalla vahtimestari laski liput salosta ja hymyili ystävällisesti meille. Auringonlasku oli jo suht pitkällä. Pääsimme vihdoin takaisin asunnolle. Vielä pikainen punkkitarkastus ja iltasuihku ennen spagettia ja jauhelihasoossia.
Lapset nukahtivat kesken Topeliuksen tonttutarinan. Aikuiset katsoivat valokuvia ja kirjoittivat muistiinpanoja päivän tapahtumista. Pähkinät rouskuivat ja sihijuoma virtasi, ennen kuin oli aika siirtyä yöpuulle. Seuraavassa päivityksessä sitten lisää Mariehamnin patsaista, pysykäähän kanavalla!
