tiistai 7. lokakuuta 2014

Peltiä, peltiä, peltiä - Veikko Haukkavaaran hauskat teokset, osa 1

Pitkästä aikaa yhteen taiteilijaan keskittyvä päivitys. Tällä kertaa vuorossa Veikko Haukkavaara, joka vietti paljon aikaa Tampereella. Törmäsin ensimmäisen kerran Haukkavaaran teoksiin Haminassa, jossa on suosittu Varvaran patsas. En tuolloin vielä innostunut (kuinkakohan monta eri taiteilijaa ja teosta ovat saaneetkaan minulta tuon ensikohtelun?) siitä, enkä myöhemmin näkemistäni muista Haukkavaaran peltipatsaista, mutta lopulta nekin mursivat jään ja olen nyt jo ihan fani.

Varvara Schantin (1870-1941) oli 19 vuoden ajan RUK:n vuosikurssien "Pullamummu" ja "taktillinen neuvonantaja", joka kulki päivisin oppilaiden mukana metsässä ja aamuisin sekä iltaisin myi pullaa RUK:n kulmalla. Hän opasti oppilaita mm. opiskeluun liittyvissä asioissa ja hänen kerrotaan tienneen kurssien päättymispäivät, antennimännyt, konekiväärien tuliasemat, jne.

Veikko Haukkavaaran patsas pystytettiin vuonna 1972 ja siinä on ollut mukana lipas, johon laitetut rahat on käytetty sotaveteraanien hyväksi. Itse kun kävin paikan päällä, ei lippaassa ollut enää mahdollisuutta rahalliseen avustukseen, lipas oli pullollaan roskia.





Seuraava Vekan patsas löytyi täältä Tampereelta ja täysin yllättäen. Kävimme 2013 elokuussa vierailemassa Varalan urheiluopistolla ja tiluksia kierrellessä silmiin osui talon takapihalla ollut hauskannäköinen patsas. Tarkempi tutkailu varmisti epäilykset todeksi: kyseessä oli todellakin Veikko Haukkavaaran teos Varalan Anni. Kerroin tästä patsaasta jo syyskuussa 2013, tässä päivityksessä.





Marraskuussa kävimme Kalevankankaan hautausmaalla. Jo ennen kuin pääsimme varsinaiselle alueelle ja niiden lukemattomien hautamuistomerkkien ja patsaiden kimppuun, tuli muurin ulkopuolella vastaan yksi tutunnäköinen teos. Haukkavaaranhan se. Tällä kertaa Kerttu ja Erkki Vettenrannan hautamuistomerkki, joka jostain syystä oli siis varsinaisen hautausmaa-alueen ulkopuolella ja vaikutti siltä, että se oli ns. poistuvien muistomerkkien osastolla.




En ole vielä tänä syksynä ehtinyt käväisemään kankaalla, mutta toivottavasti Vettenrantain hautakivi patsaineen on vielä tallella, tai ainakin on siirretty jonnekin ansaitsemaansa paikkaan eikä ole päätynyt peltiromuksi.

Tämän vuoden kesällä vietimme tovin aikaa Haminassa ja käytyämme uintireissulla Rampsinkarin rannalla ja kuvattuamme Pelle Miljoonan patsaan, päätin paluumatkalla poiketa keskeisellä paikalla sijaitsevan Lastaajat-monumentin luona. Veikon työstämä jättimäinen muistomerkki on jäänyt aiemmin kuvaamatta, koska se sijaitsee vähän hölmössä paikassa ohiajamishetkellä. Onneksi tällä kertaa oli hyvin aikaa jäädä ihastelemaan huikeaa taideteosta ja ottamaan siitä kuvat. Patsas on pystytetty vuonna 1975.






Syyskuun alussa kävin pyörälenkillä ja päädyin sattumalta Koukkuniemen vanhainkodin pihalle. Ennen kuin kävin turhaan etsimässä Leila Hämäläisen patsasta Pikkuveli ja isosisko, löysin Haukkavaaran teoksen Siimankatkoja, joka on hurjannäköinen kalapatsas.

Tampereen taidemuseon sivuilta:

"Siimankatkoja on pyöreistä ja suorakaiteen muotoisista rautalevyistä hitsaamalla valmistettu lahnaa muistuttava, litteä kala. Tampereen kaupunki osti veistoksen tamperelaiselta kuvanveistäjältä Veikko Haukkavaaralta. Se on sijoitettu Näsijärven rannan lähelle Koukkuniemen vanhainkodin piha-alueella."




Siinäpä kaikki tällä erää. Mutta koska Haukkavaara oli tamperelainen, on hänen hitsaustöitään täällä vielä vaikka millä mitalla. Muutama onkin jo työn alla kuvausten suhteen, niistä sitten enemmän seuraavassa päivityksessä.

3 kommenttia:

  1. Olipas hurjannäköinen tuo kala! Vaikka usein Haukkavaaran patsaat ovat hieman synkänoloisia ja rosoisia, välittyy niistä silti ilo. Kalasta ei. Se on suorastaan aika kammottava, vaikka voisihan sekin pehmetä, jos tutkisi tarkemmin läheltä. Ihan hienosti tehty, ei siinä mitään.

    Varvara taitaa olla ensimmäisiä patsaita, joita itse muistan lapsuudesta. Muistan jopa pudottaneeni hänen laukkuunsa muutamia lantteja, silloin, kun oli raha nimeltä markka.

    VastaaPoista
  2. Hei, törmäsin vahingossa blogiisi. Tuosta Kalevankankaan patsaasta voisin kertoa hieman. Isoisäni teetätti mummuni muistoksi ystävällään Haukkavaaralla tuon Kerttua esittävän näköispatsaan. Siitä piti aluksi tulla muistomerkki haudalle mutta oli kooltaan liian suuri (korkea). Patsas oli vuosia isoisäni pihassa ja hänen kuoltuaan patsaalle miettiin sijoituspaikkaa. Se päätettiin lahjoittaa Tampereen evlut seurakunnille ja sijoituspaikaksi tuli tuo alue. Patsasta ei suinkaan olla hävittämässä vaan mummoni on nyt ikäänkuin tuon alueen hengetär. Heidät molemmat on haudattu Kalevankankaalle. Terveisin Heidi Peltomaa

    VastaaPoista