Ensimmäiseksi menimme Ringen-kauppakeskukseen. Lasten harmiksi emme löytäneet sieltä niitä leluja, mitä he halusivat. Vaatekaupasta ostimme kuitenkin pojalle ruotsinlippurannehikinauhat ja tytölle arbuusihameen. Skattskrapan-tornitalossa olevasta kauppakeskuksesta ei myöskään löytynyt oikeita leluja eikä edes kunnon lelukauppaa. Urheiluvaateliikkeestä löysin itselleni sen tuliaisen jonka halusin: Hammarby IF:n lippiksen. Alun perin halusin vihreän suoralippaisen, jossa luki kaunokirjoituksella Hammarby. Sovittaessa huomasin lipan liian pieneksi ja myös kupolin liian ahtaaksi. Onneksi vieressä oli trendikäs verkkolippis, jonka etupaneelissa on ympyräisessä teksti Hammarby Södermalm. Kyllä nyt on kuukauden ajan kelvannut kulkea Tampereen katuja!
Matkalla kohti Medistä eli Medborgarplatsenia näin tien toisella puolella Göta Lejon -patsaan. Se on musikaaleja ja teatteriesityksiä tarjoavan salin pääsisäänkäynnin yläpuolella, Götgatspalatset-talossa. Talo rakennettiin vuosina 1926-28 Birger Borgströmin piirrustusten mukaan. Elokuvateatteri SF-biograf aloitti elokuvanäytännöt vuonna 1928. Oven yläpuolella olevan lipan päällä on siis leijonapatsas, joka on kuparia ja sen on suunnitellut Einar Forseth.
Folkungagatanin kohdalla vastaan tuli poliiseja ja hetkeä myöhemmin mielenosoituskulkue. Rauhallisesti kulkivat eikä häiriöitä ollut. Menimme hotellin ohitse Björns trädgård -puiston puolelle. Nurmikolla köllötteli täydessä unessa pultsareita. Näimme patsaan, jonka nimi on Grodan. Siitä myöhemmin lisää.
Lapsia harmitti lelutilanne sen verran, että ainoa ratkaisu oli lähteä pohjoiseen Norrmalmille. Metromatka oli tälläkin kertaa nopea ja pikavauhdilla olimme tukholmalaisten keskeisimmällä paikalla eli Sergelin torilla. Sitä siinä sitten ihmeteltiin. Itselle tämä oli ensimmäinen kerta kyseisellä torilla. Paljon oli nostokurkia torin ympärillä ja remonttien johdosta patsaita oli kärrätty varastoon. Niitä oli siis turha yrittää löytää. Edvin Öhrströmin lasista ja teräksestä tehty suihkukaivoveistos Kristallvertikalaccent vuodelta 1974. Itse vesiallas valmistui jo vuonna 1967.
Kävelimme Gallerian ohi Hamngatanille ja siitä NK:lle sisään. Tavaratalossa oli kyllä leluosasto, mutta tarvittavia herkkuja ei lapsille löytynyt. Matkaa oli siis jatkettava toisaalle. NK oli mukava vanhanajan tavaratalo, jossa ei ainakaan näkynyt eri firmojen osastoja, kuten kotimaassa Stockalla ja Sokoksella on nykyään.
Palasimme Sergelille ja käväisimme BR:llä. Kaksi kerrosta, mutta ei sitä mitä haettiin. Lohdutukseksi futiskortteja ja soittorasia (La Rose de Vie). Sitten menimme Åhlensille. Sieltäkään ei tärpännyt. Aikamme siellä pähkäilimme, kun tuntui että oli pakko saada vain joku lelu. Kiukkukin alkoi nostaa päätään. Eikä nälkäkään ollut kaukana. Åhlensilla oli ylhäällä hieno leikkiterassi lapsia varten.
Alakerran ruokaosastolta otimme donitseja ja marjoja evääksi ja sitten palasimme T-Centralenille. Sisäänkäynnin luona vaimo bongasi BR:n talon seinästä reliefin. Se on Sven Sahlbergin tekemä Ränta på ränta. Vuosiluvusta ei ole tietoa.
Taaskaan ei tarvinnut kauaa metrojunaa odotella ja matka meni joutuisasti, hetkessä olimme jälleen Mediksellä. Se aiemmin mainittu Grodan on Per Hasselbergin veistämä patsas, jossa tyttö istuu sammakkomaisessa asennossa ja hänellä on edessään sammakko. Tämä kyseinen pronssivalos on Bergmanin taidevalimon tekemä ja vuodelta 1943. Hasselbergin ensimmäinen kipsiluonnos valmistui vuonna 1887.
Sillä aikaa, kun aikuiset ihastelivat ja kuvasivat sammakkotyttöä, lapset menivät katsomaan skeittiallasta. Kun olimme lähestymässä allasta, huomasimme pojan olevan syvällä altaan pohjalla. Sisko yritti auttaa veljen ylös, mutta painovoima pudotti pikkuisen alas. Seurauksena inhottava palovamma polven alapuolelle.
Annoimme ensiapua skeittipaikan vieressä olevan leikkipuiston reunalla ja söimme samalla eväitä. Lapset innostuivat leikkimään vaikka haavat juilivatkin jonkin verran. Sitten lähdimme eteenpäin, kuljimme Tjärhovsgatania itään. Ohitimme tatuointiliikkeen, josta kuului houkutteleva surina. Näimme myös sähköboksin päälle unohtuneen simpukkapussin.
Kulman takaa tuli esiin Katarina kyrkogård. Etsimme mahdollisia muistomerkkejä. Muistolehdossa on Bertil Berggren Askenströmin veistos Hymn i Guds hand vuodelta 1993. Hautausmaalla on myös menneiden aikojen viihdetähti Cornelis Vreeswijkin ja salamurhatun poliitikko Anna Lindhin haudat. Upea puistikko, keltainen tosin kuivuneen nurmikon takia. Lapsia ei haitannut, he harjoittelivat kärrynpyöriä.
Kirkkomaalta nousimme pikkukujia pitkin Höga stigenille, josta bongasimme puistosta Skitstöveln-veistoksen. Roland Haeberleinin teos on vuodelta 1986. Puistossa meille jutteli hauska suomalaismies. Harmittelimme yhdessä läheisen hotellin terassilta kuulunutta mökää.
"Den gula 'Skitstöveln' i aluminium är placerad på en kavalett och står i sluttningen nedanför Fiskargatans förlängning, öster om Mosebacketerassen. Verket har följande inskription: 'Årets dummaste idé förtjänar att jämföras med föregående års skitstövel'."
Sitten kuljimme pikkukujia pitkin takaisin kirkon luokse ja siitä eteenpäin. Päädyimme Cornelis park -puistoon, jossa on Corneliksen muistomerkki. Sen on tehnyt Bitte Jonason Åkerlund vuonna 2007 ja siinä on kuvattuna itse Cornelis sekä hänen rakas Cecilia-kitaransa.
Wikipediasta:
"Cornelis Vreeswijk (1937 – 1987) oli hollantilaissyntyinen ruotsalainen lauluntekijä ja laulaja. Vreeswijkin perhe muutti Alankomaista Ruotsiin Cornelisin ollessa 12-vuotias. Maahanmuuttajapoika halusi oppia ruotsin kielen nopeasti paremmin kuin luokkatoverinsa, jottei häntä voitaisi kiusata. Siten hän opetteli kirjoittamaan hauskoja laulelmia, jotka olivat myös osittain yhteiskuntakriittisiä.
1960-luku oli Vreeswijkille tuottoisa, ja hän teki sinä aikana 5–6 LP-levyä omilla teksteillään. Hänen suosionsa nousi, mutta samalla hän vietti myrskyisää yksityiselämää. Hän ehti mennä kaksi kertaa naimisiin ja oli kaiken kaikkiaan neljä kertaa naimisissa. Hän on myös istunut vankilassa rattijuoppoudesta. Levymyynnillä hän ansaitsi miljoonia, mutta hän oli hyvin antelias luonteeltaan ja täysin numerosokea, joten miljoonat menivät samalla vauhdilla.
Vreeswijk asui Tukholmassa asuntoveneessä Mälarenin laiturissa, josta oli lyhyt matka Söderin ravintoloihin. Kapakkakierroksilla hän tapasi kaikenlaisia ihmisiä ja tämän värikkään kaartin hän kietoi vähitellen myös laulelmiinsa. Hän oli myös kovin mustasukkainen ja alkoholin vaikutuksesta kiivasluonteinen."
Tuon pienen puistoalueen vieressä, parin vanhan puutalon takana oli Glasbrukstäppan. Siellä oli kolme suihkuallasta. Sinne kirmasivat lapset alta aikayksikön. Rinteessä oli graniittinen Hantverksstenen, jonka on tehnyt Edvin Öhrström vuonna 1952.
Altaiden ja graniittipatsaan välissä oli pensaiden keskellä penkit ja niiden välissä kivi, jonka päällä köllötteli pronssinen kärmes, Midgårdsormen. Sen on tehnyt Mats Lodén vuonna 1995. Kiva pieni suihkukaivoveistos. Taru Maailmankäärmeestä onkin sitten aivan erilainen kuin tämä pieni patsas. Lue täältä siitä lisää!
Kapusimme täppanin rinteen ylös ja menimme portista ylempään puistoon. Sieltä portaat alas koulun pihalle ja siitä uudelleen Corneliksen puistoon. Sieltä pääsimme toiset portaat alas Renstiernans Gatan ja Katarinavägenin risteykseen ja siitä Fjällgatanille.
Kirjailija Per Anders Fogelströms terass on hieno paikka. Upeat näkymät veden yli pohjoiseen Djurgårdeniin, Östermalmiin, Blasieholmeniin ja Gamla staniin. Siellä on myös sosiaalidemokraattipoliitikko Anna Lindhagenin (1870-1941) muistomerkki, kaksipuolinen iso mitali. Sen on veistänyt Kerstin Kjellberg-Jacobsson (s.1930) ja se on pystytetty vuonna 1987.
Ylemmässä kuvassa, joka on Fjällgatanin puolella, on kuvattuna Mälardrottningen ja alemmassa kuvassa, joka on Saltsjön puolella, on kuvattuna Anna Lindhagen sekä tekstiä.
Viereisen Fjällgatans Kaffestugan terassilla söimme ilta-auringossa jäätelöt ja joimme Oranginat. Niiden jälkeen kapusimme portaat ylös ohi Stigbergstäppanin. Ihastelimme myös Anna Lindhagens täppan -puistoa. Siitä jatkoimme vielä Erstan koulun pihalle, josta löytyi tällainen pihan nurkassa piilossa ollut kivipatsas.
Koulun pihalta oli aivan mahtavat näkymät Söderin kattojen ylle! Niitä ihailtiin hetki ja sen jälkeen matka jatkui Ersta trappor -portaita pitkin alas kohti Folkungagatania. Portaiden alapäässä olevasta Stigbergsparkenista löytyi Ture Johanssonin ruostumattomasta teräksestä tekemä Soluppgång vuodelta 1972.
Näimme siinä kohdilla ensimmäisen uhkaavan oloisen miehen, joka tosin häipyi näkyvistä (vahvasti huojuen) Erstagrillenin taakse. Lapset juoksivat vauhdilla puistossa oleville keinuille ja minä menin tutkimaan niiden vieressä olevaa pronssista sieniveistosta, josta ei ollut aiemmin mitään hajua.
Aspsopp (haavanpunikkitatti) on vuodelta 2010 ja Gammal sopp (mikä lie tatti) vuodelta 1999. Ne on veistänyt kuvanveistäjä Iwo Myrin, jonka nettisivuilla voit piipahtaa klikkaamalla tästä!
Eihän tätä näin pitkää raporttia varmaan kukaan jaksa enää lukea?! Mutta ei auta, pakko ajaa vaan! Ylitimme Folkungagatanin ja lähdimme Borgmästargatania ylöspäin. Kocksgatanin risteyksessä oli kulmauksen liiketilassa bileet sekä ulkona että sisällä. Tien toisella puolella oli rauhallisempi meininki baarin terassilla.
Pääsimme mäen päällä sijaitsevalle Sofia kyrkogårdille. Kirkkopuiston eli Vitabergsparkenin alueella oli hienoja vanhoja puutaloja pihoineen ja puutarhoineen. Sieltä löytyi myös kiva koira, tämä seuraava patsas sekä paljon ihmisiä piknikillä.
Wikipediasta:
"Undret, eller Skvallertanterna, är en granitskulptur i Vitabergsparken i Stockholm, nära Sofia kyrka, av Astrid Rietz, som restes 1976. Den är ett minnesmärke över Elsa Borg och hennes bibelkvinnor."
Otimme kuvia taloista ja kirkosta. Aurinko alkoi laskea talojen taakse ja puisto alkoi jo pimentyä. Kaiken lisäksi kävelimme jättimäisen katajan alle, se peitti koko taivaan. Tajusimme yhtäkkiä, että meillä ei ole iltapalatarvikkeita lainkaan. Hotellin talossa oleva kauppa olisi avoinna klo 22:een ja meillä oli vajaa tunti aikaa ehtiä sinne. Olimme kaukana, suht keskellä Söderiä, emmekä tienneet ehdimmekö lossiin.
Laskeuduimme alas puistosta ohi Vitabergsparkenin amfiteatterin ja aloimme ihmetellä, että missäs se lossiranta olikaan? Ennen teatteria rinteessä oli myös kivannäköinen kahvila, mutta se oli juuri sulkeutunut. Kävelimme hieman väärään suuntaan ja päädyimme Anna Lindhs park -puiston kohdalle. Ajattelimme, että koko lössi ei ehdi lauttaan, joten minä lähdin kiirehtimään. Kun ehdin Lisenin kyytiin ja näin muun kolmikon tulevan hissun kissun, oli pakko vähän hoputella, koska lautan lähtöön oli vielä yli kolme minuuttia ja he ehtisivät kyllä kyytiin. Näin kävikin ja pääsimme kaikki Hammarbyn puolelle samalla paatilla.
Toisella puolella lähdin juoksemaan kaupalle ja muut kävelivät rauhassa perässä. Ehdin hyvin vielä ennen sulkemisaikaa hakemaan tarvittavat ruokatarpeet. Hetken odottelun jälkeen oli jengi jälleen koossa ja vetäydyimme hotellihuoneeseen.
Iltapalan jälkeen lapset nukahtivat nopeasti eikä meillä aikuisillakaan kauaa mennyt ennen kuin olimme unten mailla. Viimeinen yö Tukholmassa oli alkanut.
Voi miten haikeaa, viimeinen yö! Mutta olipas kauniita näkymiä ja vähän erilaisiakin patsaita verrattu edellisiin mahtipontisiin kuninkaisiin. Södermalm tuntuu olevan sellainen paikka, ettei sitä ehdi päivässä tai parissa katsoa. Jokaiselta kadulta löytyy jotain kiinnostavaa. Nuo sienipatsaat olivat ihanat! Ja se käärme. Ja hirmu hyvä julkinen liikenne Tukholmassa. Ihan mahtavaa. Hyviä kuvia!
VastaaPoista