torstai 26. tammikuuta 2017

Hietaniemen hautausmaata tutkimassa - tammikuu 2017

Kuten edellisessä päivityksessä kerroin, kävin pelaamassa perinteisessä jääkiekkoturnauksessa Lohjalla. Joukkueemme saavutti ensimmäisen voittonsa ja juhlatunnelmaa riitti. Siellä menikin koko lauantai ja oli mukavaa päästä majapaikkaan saunomaan ja murkinoimaan ennen yöpuulle painumista.


Lätkäturnaus sujui siis mukavissa merkeissä, joten kun kotiinlähdön aika koitti, päätin sitä ennen käväistä vielä kuvaamassa patsaita ja plaketteja Hietsun hautausmaalla. Suunnitelmissa oli kävellä koko kalmisto päästä päähän ja räpsiä kuvia sieltä täältä löytyvistä patsaista, mutta toisin kävi.

Aloitimme uimarannan puoleisesta päädystä, hautausmaan uudelta alueelta. Kiersin aluksi lähinnä porttia olevat alueet ja kamera lauloi oikein urakalla. Sitten vuorossa oli sankarihauta-alue ja mm. Mannerheimin ja Erhnroothin haudat.

Wäinö Aaltonen: Marsalkka, presidentti Carl Gustaf Emil Mannerheimin hauta

Wäinö Aaltonen: Marsalkka, presidentti Carl Gustaf Emil Mannerheimin hauta
Tavallisten pulliaisten ja muutamien merkkihenkilöiden haudat tuli myös tarkasteltua, kunnes huomasin että aika kävi vähiin ja olimme vasta ehtineet "presidenttien pihalle". No, jäipähän paljon vielä seuraavillekin kerroille.

Kimmo Pyykkö: pääministeri Kalevi Sorsan haudalla Elämänkaari-veistos

Pekka Jylhä: pääministeri Harri Holkerin haudalla Veden muisti -veistos

Wäinö Aaltonen: presidentti Juho Kusti Paasikiven haudalla Enkeli varjelee elämää -reliefi

Wäinö Aaltonen: presidentti Risto Rytin hautamuistomerkki

Laitan tähän vielä jokusen kuvan niistä taideteoksista, mitä tuolta löysin. Ensin muutama tunnettu henkilö:

Aimo Tukiainen: A.I. Virtasen hautamedaljonki (1965)

Wäinö Aaltonen: Eero Järnefelfin hautamedaljongit (1958)

Lea Rihte: kaksoissiskonsa, näyttelijä Laila Rihten ja sukunsa haudalle veistämä patsas

Sitten yleisiä poimintoja:

Aarre Aaltonen: Medaljonki merikapteeni Simolan haudalla

Into Saxelin: rintakuva Erkki Ponkalan haudalla, taustalla uimarannan pukuhuoneet

Flygkapten Gunnar Lihrin haudalla on näin komea kivinen kotkapatsas. Tekijä tuntematon.

Essi Renvall: Lääketieteellisen kemian professori Paavo Simolan reliefi

Kuivasten haudalla on näin hieno koristelu. Tekijä tuntematon.

Sulo Mäkelä: Torsten Ingraeuksen hauta

Emil Wikström: Mies hiljentyneenä ikuisuuden edessä (1933)

Lopuksi vielä kuvanveistäjä pari kuvaa Johannes Haapasalon veistoksista:

Johannes Haapasalo: Maaemo (1939)

Johannes Haapasalo: Maaemo (1939). Evil eyes?

Johannes Haapasalo: Enkeli (1932) uuden kappelin portissa

Hietsussa on muuten lapinlahtelaistaiteilija Eemil Halosen veistoksia lähes 20. Niistä laitan ihan oman osuutensa tässä lähiaikoina.

Haluan myös tässä kiittää hautausmaan/seurakunnan porukkaa, jotka avuliaasti auttoivat minua, kun lähetin heille pitkän listan niistä teoksista, joista ei löytynyt selvää signeerausta ja niin edelleen.

1 kommentti:

  1. Hautausmaat ovat aarreaittoja! Ne ovat mukavia hiljentymisen ja pienten kävelyretkien paikkoja. Vaikka ainahan hautausmaihin liittyy surua ja heikeutta, niin ne voi nähdä myös paikkana, jossa ihmiset jäävät elämään niminä ja hautakivina (ja muistomerkkeinä). Yleensä hautausmailla on kauniita puita ja hyvin hoidettuja kasveja ja muutenkin rauhallinen tunnelma. Ja sitä historiaa, kuten nämäkin muistomerkit osoittavat. Minkälaiset ihmiset saavat haudalleen patsaan tai muunlaisen muistomerkin?

    VastaaPoista