maanantai 16. lokakuuta 2017

Värikkäällä syysvierailulla Helsingissä, osa 1 - Hietaniemessä

Sattuipa taannoin, että eräs vanha ystävä päätti juhlistaa syntymäpäiviään oikein kunnon kemuilla. Kun juhlat konkretisoituivat ja päätettyäni lähteä paikalle, päätin samalla käyttää viikonlopun myös patsaanmetsästyksellisesti hyödyksi.

Heräsin lauantaiaamuna aikaisin ja könysin väsyneenä aamupalaa tekemään. Pääsin yöpuulle vasta puoli kahden aikaan, kun valmistelin tulevia metsästyshommia. Sitten sain jälleen ikävän herätyksen, kun yläkerran naapureilla oli taas sanaharkkaa. Reilun tunnin siinä valvoin metelin vaivaamana.

No, aamiaisen jälkeen pakkasin lopullisesti tavarat reppuun ja hilpaisin tuohon Pyynikintorin pysäkille, josta minut otti kyytiin EB - siististi cool. Valtasin takarivistä itselleni mukavan paikan, otin mukavan asennon ja kirjan käteeni. Juuri kun olin aloittanut lukea kirjaa, ilmoitti kuljettaja, että parin minuutin kuluttua kun saavumme linja-autoasemalle vaihdamme autoa. Nice. Ei muuta kuin kamat kainaloon ja toiseen bussiin.

Nyt matka pääsi sitten lopulta käyntiin. Hieman oli jälleen ilmastoinnillisia ongelmia (kuten aiemmassa päivityksessäni Naantalin ja Rauman reissulla), mutta ei se paljoa haitannut. Bussi rumpsutteli tasaiseen tahtiin Helsingin keskustaan ja nousin maan alta pinnalle Fredan nurkilla.

Vanhempani löytyivät lopulta ja lähdimme kohti Hietaniemen hautausmaata. Ensin piti kuitenkin kuvata Leppäsuontieltä löytyvä Wäinö Aaltosen reliefi. Siihen Wäiski on kuvannut maamme tärkeimpiä kirjailijoita.

Helsingin taidemuseon sivuilta:

"Lukutupa on noin 2x2 m kokoinen pronssireliefi, jonka taiteilija lahjoitti Helsingin yliopistolle tämän 100-vuotisjuhlan johdosta. Teoksessa on huomattavaa ehjän muodon sekä luonnosmaisen ilmaisun sekoitus. Veistos on hyvä esimerkki Aaltosen eri taiteenlajeja ja tyylejä yhdistelevästä myöhäistuotannosta. Veistoksen hahmoista monet ovat tunnistettavissa taiteilijan ystäviksi."





Hietaniemen hautausmaan vanhan puolen kierroksen aloitimme taiteilijakukkulalta. Mukaan saimme myös serkkuni, jonka olin saanut Hämeenlinnassa käymämme keskustelun ansiosta innostumaan tästä kuvailu- ja bongailujutusta.

Hietsun hautausmaa on pullollaan upeaa taidetta. Sen läpikäyntiin ei yksi päivä riitä. Itsellä on nyt takana kaksi oikeaa patsaiden ja muiden taideteosten etsiskelyreissua takana. Aiemmin, jokunen vuosi sitten, tuli käytyä muutaman kerran ja otettua jokunen kuva sieltä täältä ja etsittyä pari tiettyä hautaa. Tämän vuoden tammikuussa kävimme ensimmäisen kerran oikein kunnolla metsästämässä patsaita. Silloin tuloksena oli osa Hietaniemen alueesta, kaikkea ei silloinkaan saanut kuvattua.

Nyt apuna olivat sekä Voitto Viron kirjoittama Hietaniemen hautausmaan opas sekä muutama paperinivaska, joihin olin kerännyt netti- ja kirjalähteistä tietoja haudoista ja niillä olevista muistopatsaista ja -plaketeista.

Kaikkia niistä ei voi tai ennemmin kaikkia niitä ei kannata tähän ruveta laittamaan, mutta päätin kasata sopivan paketin, jossa esittelen mielenkiintoisimmat taideteokset.

Yksi Hietaniemen hautausmaan eniten veistoksia sinne tehnyt kuvanveistäjä on Ville Vallgren. Pariisissa ja Porvoossa vaikuttanut kuvataiteen suurmies teki haudoille näyttävän näköisiä veistoksia ja reliefejä. Toisin kuin moni aikalaisensa ja edeltäjänsä, Vallgren teki paljon erilaisia teoksia eikä keskittynyt pelkästään muotokuvien muovaamiseen.

Carlanderin sukuhaudan paaden päällä on surijapatsas. (Ville Vallgren, 1917)

Carlanderin hautapatsaassa on myös tällainen reliefi. (Ville Vallgren)

Elvingin haudalla on Vallgrenin veistämä upea pronssinen enkelireliefi.

Georg ja Bertil Tallbergin hautaa koristaa Vallgrenin reliefi vuodelta 1940.

Renlundin haudalla on puolestaan tällainen työtä kuvaava reliefi (Ville Vallgren, 1910)
Tekihän Vallgrenkin joitakin muotokuvia, myös Hietaniemeen. Niistä tunnetuin lienee tämä Eino Leinon medaljonki.

Ville Vallgren: Eino Leino (1929)
Yksi Vallgrenin hienoimmista veistoksista on tietenkin Aurora Karamzinin haudalla oleva, hautausmaan suurin yksittäinen marmorimöhkäle. Siinä enkeli lohduttaa ryysyläisnaista ja keskellä on itse seurapiiriloistossa viihtynyt A.K.


Walter Runeberg on myös veistänyt useita patsaita ja muotokuvia, jotka on pystytetty Hietaniemen haudoille. Niistä tunnetuin lienee Zachris Topeliuksen haudalla oleva veistos. Valitsin tähän päivitykseen kuitenkin Waltsulta tämän liikemies Emil Tollanderin haudalla olevan veistoskokonaisuuden.

Walter Runeberg: Emil Tollanderin hautamuistomerkki
Wäinö Aaltoselta on tilattu useita muistomerkkejä. Valitsin niistä tähän nämä "telkkaripäät".

Wäinö Aaltonen: Aaro Hellaakosken hautamonumentti.
Aaro Hellaakoskihan oli tunnettu runoilija ja tässä samassa haudassa on myös hänen vaimonsa Lempi, joka oli Wäinö Aaltosen sisko.

Jos Linkin Park -vokalisti Chester Bennington olisi elänyt vanhammaksi, olisi hän voinut näyttää silloin tältä.

Ulkoministeri Törngrenin muistomerkissä on hieman viimeistelemättömämpi fiilis kuin Hellaakosken vastaavassa.


Aaltoseltahan tunnetaan Hietaniemen vanhalla alueella varsinkin Ida Aalbergin punagraniittinen muistomerkki. Toisessa päässä kalmistoa ovat tietenkin Aaltosen tekemät Mannerheimin, Rytin ja Paasikiven hauta

Kuvanveistäjien omilla haudoilla on varsin vakavailmeistä sakkia, kuten on nähtävissä näissä Alpo Sailon, Emil Wikströmin ja varsinkin Carl Eneas Sjöstrandin muotokuvissa. Sen sijaan Robert Stigell se vain hymyilee. Harmillisesti missasin Eemil Halosen haudan ja sillä olevan reliefin.

Alpo Sailon muotokuvan teki hänen vaimonsa Nina Sailo.

Eemil Halonen muotoili opettajastaan Emil Wikströmistä tämännäköisen muotokuvan.

Suomen kuvanveiston grand old man, kurttukulmainen Sjöstrand oppilaansa Viktor Malmbergin kuvaamana.

Tämän hymyilevän kuvanveistäjän ikuisti pronssiin Viktor Jansson.
Juuri satavuotisjuhliaan viettäneen Aimo Tukiaisen anti Hietaniemen vanhalle hautausmaan osalle on tämä Makaava alaston -veistos.


Tukiaisen oma hauta on Taiteilijainmäellä ja siinä on koristuksena Tukiaisen itsensä veistämä yksityiskohta Miina Sillanpään muistomerkistä, joka sijaitsee Helsingin Kalliossa Tokoinrannassa.

Emil Wikströmin tuotannosta valitsin tähän nämä kolme hautamuistomerkkiä.

Eliel Aspelin-Haapkylän haudalla on tämä suruilmeinen nuorimies.

Santeri Ivalon haudalla olevat veistokset viimeistelivät Aukusti Veuro ja Wäinö Aaltonen.
Liikemies ja mesenaatti Uno Staudingerin hautamuistomerkissä ovat kuvattuina koko perhe. Staudingereista muistuttaa myös Eirassa oleva vanha sairaala Villa Ensi.

Muumipappa Viktor Janssonin haudalla on hänen suihkukaivoveistoksistaan tuttu poikahahmo. Myös Hintzen sukuhaudalla oleva naishahmo on tuttu: Jansson teki tästä veistoksesta isomman version Kaisaniemenpuistoon nimellä Convolvulus.



Bruno Aspelin on muovaillut tilanomistaja J.G. Bergbomin haudalle reliefin, jossa on Herttoniemen kartano. Bergbom isännöi kartanoa lähes 30 vuotta, kunnes marraskuussa 1917 aseita kartanosta etsineet punakaartilaiset tappoivat Bergbomin aamiaispöytään.


Soturina ja myös lehtimiehenä uran tehnyt Waldemar Becker-Bei-Reuterskiöldin tyttären myöhemmät sukulaistytöt Belgiasta, A ja R Everts muotoilivat näin hienon punagraniittisen hautamuistomerkin esi-isälleen.

Miekan lappeessa lukee Ilmarinen, joka oli Beckerin käyttämä kirjoittajasalanimi.

C.E. Sjöstrandin tekemä Helsingin tekun ensimmäisen rehtorin Anders Saelanin patsas on hautautua puiden siimekseen.

Eila Hiltusen Crescendo-veistos seisoo Erik Berggmanin ja Solveig von Schoultzin haudalla Taiteilijainmäellä.


Ylläoleva Heikki W. Virolaisen "hautaristi" on mainio ja omaperäinen. En muuten tunne Virolaisen tuotantoa, mutta tämän perusteella ei voi olla huonoa.

Yksityiskohta Eemil Halosen veistoksesta Eero Erkon haudalla.

Eino Räsäsen patsas Sinikka Vartiaisen haudalla.

Erkki Toukolehdon veistämä "kuoleva nuorukainen" Albert R. Enckellin haudalla.

Into Saxelinin marmoriin veistämä muotokuva nuorna kuolleen Ilona Wahrénin haudalla.
Ylempänä nähty Eino Leino sekä runoilija L. Onerva olivat rakastavaisia, mutta Onerva päätyi lopulta naimisiin Leevi Madetojan kanssa ja heidän haudalleen on Kalervo Kallio veistänyt mustaan graniittiin näyttävän muistomerkin.


Taiteilijainmäeltä valitsin tuon yllä nähdyn Hiltusen Crescendon lisäksi kaikkien gallenkalleloiden, lindmanien ja pasasten joukosta tämän taidemaalari Aimo Kanervan haudalla olevan pienen enkeliveistoksen. Sen on veistänyt Kanervan läheinen ystävä Sakari Tohka. Tuon enkelin kipsivalos oli ollut pitkään Kanervan ateljeessa. Kanerva myös viihtyi Hietaniemessä, syöttäen oravia ja tehden kävelylenkkejä.


Viimeisenä laitan tähän isännöitsijänä tunnetun Aimo Astalan haudalla olevan enkeliveistoksen kuvan. Sen on veistänyt Ensio Seppänen. Siitä onkin aikaa, kun on viimeksi saanut ilon kuvata tämän kaiken patsaanmetsästelyn aloittaneen Ension patsaan.


Hietsusta lähdin Arkadiankadulle tutustumaan ja kuvaamaan Ateljé Finne -ravintolan henkiseen ravintoon eli kaikkiin niihin hienoihin Gunnar Finnen veistoksiin, joita kyseisessä paikassa on näytillä. Siitä kerron kuitenkin toisessa päivityksessä.

perjantai 29. syyskuuta 2017

Syksyistä patsasbongailua 2 - Wanha Rauma ja auringonlasku

Olin siis mukana Ahjolan järjestämällä kulttuurimatkalla Kultarannassa ja Naantalin kirkon läheisyydessä (lue edellinen päivitys). Lounaan ja pienen kävelykierroksen jälkeen bussimme lähti kohti Raumaa. Ajelimme aluksi pikkuteitä pitkin Naantalista Maskuun ja siellä siirryimme isommalle 8-tielle.

En varmaankaan muistanut edellisessä päivityksessä kehua säätilaa? No ilmahan oli mitä parhain! Aurinko tuli esiin, kun saavuimme Naantaliin eikä poistunut vasta kun oli auringonlaskun aika. Mutta siitä sitten tuonnempana. Joka tapauksessa linja-automme kulki tasaisen varmaa vauhtia kohti Raumaa eikä haitannut että olimme hieman myöhässä aikataulusta.

Sen kyllä aiemmin muistin mainita, että se bussin ilmastointi ei oikein toiminut kunnolla. Oli lopulta ihan hyvä, koska olin juossut sen verran siellä Naantalin kalmistossa, että viileä tuuletus oli paikallaan. Vähäksi aikaa räppänä auki ja kohdistus itseä kohti ja kun alkoi olla sopiva niin räppänä taas kiinni.

Ensimmäinen kohteemme Raumalla oli vesitorni ja siellä ylhäällä sijaitseva ravintola, jossa viettäisimme kahvitauon.


Heti kun bussi pysähtyi vesitornin edustalle, lähdin eri suuntaan kuin muut. Kun toiset suuntasivat kohti yläilmoja, minä menin kuvaamaan Aila Salon tekemää karjalaismuistomerkkiä nimeltään Vaikeuksien kautta voittoon. Lintujen matka ahtaiden renkaiden läpi kohti parempia aikoja on vertauskuva Rauman suuntaan evakoituneiden karjalaisten tilanteesta toisen maailmansodan jälkimainingeissa. Muistomerkillä on hieno sijaintipaikka ja sen luota on hyvät näkymät kaupungille.

Rauman taidemuseon sivuilta:

"Koiviston karjalaisten kesäjuhlien järjestäminen tuli Rauman karjalaiset ry:n tehtäväksi vuonna 1976. Juhlien yhteydessä paljastettiin 24.7.1976 muistomerkki, joka luovutettiin Rauman kaupungille."






Vielä paremmat näkymät oli vesitornin ylätasanteelta. Sinne pääsi sekä hissillä että portaita. Hissijono oli sen verran pitkä, että lähdin kapuamaan portaita. Matkan varrelta löytyi paikallista koululaistaidetta.




Ylhäällä tasanteella arvuuteltiin eri paikkojen sijaintia. Merelle näki hyvin, vaikka UPM:n tehdas savuttikin melkoisesti. Myös Olkiluodon ydinvoimalan rakennukset näkyivät horisontissa. Äijänsuon jäähalli löytyi, mutta ganali jäi piiloon.




Kun kahvitauko oli pidetty, palattiin alas ja bussiin. Olimme saaneet mukaan oppaan, joka kertoi mm. tuosta Salon veistoksesta ja siinä puhuessaan opasti kuskia hieman epäselvästi, joten päädyimme kiemurtelemaan todella kapeille Wanhan Rauman kaduille puutalojen väliin. Hienosti kuljettajamme kuitenkin selvitti tilanteen ja pääsimme oikealle reitille kiertoajelua suorittamaan.

Näimme edellämainitun tehdasalueen, jonka läheisyydessä olevassa puistossa on Reijo Paavilaisen veistos Mesikämmen ja havununna (en saanut siitä kuvaa) sekä vanhan ruokalarakennuksen edustalla Tikkalassa oleva Heikki Häiväojan suihkukaivoveistos Lento, jossa neljä joutsenta lentää kohti horisonttia (myöskään tästä en saanut kuvaa).

Sitten näimme Rauman kaupungin leirintäalueen Poroholman sekä uimarannan. Ohitimme Merenkulkuoppilaitoksen ja sataman. Näimme raumalaisten paatteja pienvenesatamassa ennen kuin palasimme Wanhaan Raumaan.




Matkalla nappasin pari kuvaa ikkunan läpi, kun ajoimme Syväraumankatua pitkin. Sen varrella nurmialueella eli Nyberginpuistossa on Kerttu Horilan teos ABC. Se on vuodelta 1999.

Rauman taidemuseon sivuilta:

"Veistoksen toisen keskeisen elementin muodostaa punatiilinen holvikaari. Roomalaiset rakensivat riemukaaria keisareiden sotasaavutusten ja kotiinpaluun kunniaksi. ABC-veistoksen riemukaari on rakennettu koululaisille. Kahden lapsen koulumatka saa suuremman merkityksen, ja kaaren alta kulkee pienimuotoinen mutta vaikuttava juhlakulkue. Kirjaimet ja numerot on sijoitettu vapaasti holvikaareen. Merkkien kautta lapselle avautuu uusi todellisuus."



Saavuimme Pyhän ristin kirkon lähelle ja bussi laitettiin kadun varteen parkkiin. Kiiruhdimme kirkkoon, koska olimme jälleen myöhässä aikataulusta. Kirkko on ulkoa ja sisältä todella hienon näköinen. Itseä kiinnosti kirkossa eniten Horilan teos Nainen kirkon penkissä, toiselta nimeltään On riemu kun saan tulla sun Herra temppeliis.



Tämä Horilan nainen on alun perin istunut Mäntän kirkossa, mutta viitisen vuotta sitten tullut kotiin Raumalle.

Kirkon ulkopuolella käväisin kuvaamassa Jussi Vikaisen patsaan Fransiskaanimunkki, jonka olen esitellyt jo Vikaisen omassa osiossa täällä!



Jakauduimme kahteen ryhmään ja lähdimme kiertämään Wanhaa Raumaa. Ensin kävelimme torille. Sieltä lähdimme katsomaan kapeita kujia ja hienoja taloja, oppaan samalla kertoen tarinoita Rauman historiasta.

Edellisen kerran, vuonna 2009, kun Raumalla kävimme niin osuimme erikoiseen liikkeeseen, jonka omistaja toi vaimolle näytille juhlapukuja, jotka ovat olleet muodissa vähintään sata vuotta sitten. Eikä myyjä olisi millään tahtonut päästää meitä lähtemään. Yritin nyt etsiä tuota liikettä, mutta en löytänyt.


Matkalla ohitimme Kauko Räiken veistoksen nimeltään Nyplääjä, joka on raumalaisen perinteisen käsityöammatin, pitsinnypläyksen, muistomerkki.

Rauman taidemuseon sivuilta:

"Jo 1950-luvulla syntyi ajatus toteuttaa patsas raumalaisten pitsinyplääjien kunniaksi, mutta varsinainen patsashanke alkoi virallisesti vasta vuonna 1973 valtuuston aloitteesta. Veistos pystytettiin 25.7.1976 kunnioituksen osoituksena raumalaisten pitsinnyplääjien työtä kohtaan."





Nyplääjän ympärillä oli toistakymmentä Pokémon-pelaajaa, jotka katselivat ihmeissään meikäläistä ottamassa patsaasta kuvia. Nyplääjältä jatkoimme matkaa hienoissa puitteissa.



Tulimme rauniokirkon kohdalle ja kun opas kertoi heidän jatkavan matkaa kohti pitsinnypläyspajaa, lähdin toiseen suuntaan, koska halusin päästä lähietäisyydelle kuvaamaan aiemmin ohi kulkiessamme nähdyn Emil Cedercreutzin veistoksen Sirkushevonen.

Rauman taidemuseon sivuilta:

"Emil Cedercreutzin Sirkushevonen on veistetty kipsiin vuonna 1946 ja valettu pronssiin Emil Cedercreutzin säätiön toimeksiannosta vuonna 2009, jolloin teos myös lahjoitettiin Rauman kaupungille."





Harjavallan mies osasi kyllä veistää noita hevosia. Cedercreutzin oman osion voit käydä tsekkaamassa täältä!

Hevospatsaalta siirryin vanhalle hautausmaalle, joka on ihan siinä vieressä. Siellä etsiydyin ensimmäiseksi sankarihauta-alueelle, jonka kruununa on Vikaisen kaksipuolinen punagraniittinen monumentti Myrsky asettuu.

Rauman taidemuseon sivuilta:

"Sankaripatsas on omistettu Suomen sotien (1939-1945) raumalaisten sankarivainajien muistoksi. Vuonna 1953 Rauman seurakunta, Rauman kaupunki ja Rauman maalaiskunta järjestivät kutsukilpailun, jossa Jussi Vikaisen työ sijoittui II sijalle. Patsastoimikunta kuitenkin katsoi 'Myrsky asettuu' –työn niin ansiokkaaksi, että Vikaisen tehtäväksi annettiin lopullisen monumentin luominen. Sankarihauta-alueen yleissuunnittelu annettiin arkkitehti Olli Vahteralle. Muistomerkin paljastustilaisuus oli 27.7.1954."






Yrjö Liipola on veistänyt Rafael Lönnströmin haudakiven päällä olevan isokokoisen patsaan. Se on nykyään puiden varjossa.

Rauman taidemuseon sivuilta:

"Rafael Lönnströmin hautamuistomerkki on polvistuvaa seppää kuvaava pronssiveistos, joka on kiinnitetty graniittitaustaan. Se paljastettiin 6.10.1946. Hankkeen tilaajana oli Lönnström Oy. Rafael Lönnström (1892-1943) teki elämäntyönsä pääasiassa metalliteollisuuden parissa. Vuonna 1942 Lönnströmin tehtaiden tuotanto keskittyi kokonaan Raumalle. Sodan päätyttyä tehtaan tuotantoon kuuluivat mm. kattilat, maitokannut, partakoneen terät jne. Testamentissaan Teresia Lönnström määräsi perustettavaksi Teresia ja Rafael Lönnströmin nimeä kantavan säätiön, jonka tarkoituksena on edistää taiteen tuntemusta ja arvostusta."





Perinteistä Liipolan sankarikuvastoahan tuo edustaa. Yllättävä yksityiskohta osui silmään, siis tuo vaakunaleijona tuolla vasemmassa ylänurkassa.

Hautausmaan keskellä on iso talo. Se on kuuluisa Alfred Kordelinin kappeli. Kordelin on haudattu sen kryptaan. Kappelin on suunnitellut Lars Sonck ja se valmistui vuonna 1921. Kappelin edustalla on Emil Wikströmin veistämät patsaat Elämän alku (vas.) ja Elämän loppu. Kappelin julkisivun koristereliefit ovat Gunnar Finnen tekemät.

Rauman taidemuseon sivuilta:

"Kordelinin kappelin portaikon sivustoilla on kaksi täysplastista veistosta. Vasemmalla puolella on alkua symboloiva nuori nainen, joka pitää pientä lasta käsivarsillaan. Oikealla oleva veistos esittää vanhusta, joka symboloi elämän loppua. Vanhuksen kasvoilta kuvastuu levollinen usko ja toivo tulevaan elämään. Veistosten symboliikka viittaa myös elämän jatkuvuuteen sekä yleisemminkin uskoon, toivoon ja rakkauteen. Veistokset on valettu pronssiin. Myös Kordelinin kappelin kryptaan johtavan oven kiviveistokset ovat Wikströmin käsialaa."










Onhan tuo näyttävä tönö! Ja patsaista Elämän loppu -vaari näyttää samalta kuin täällä Tampereella Näsinkallion suihkukaivolla oleva pappapatsas.

Frans Hjalmar Nortamo, alun perin Nordling, kirjailijanimeltään Hj. Nortamo (1860-1931) oli raumalainen murrekirjailija, professori ja lääkäri. Hänet tunnetaan Rauman murteella kirjoitetuista kertomuksista, "raumalaisista jaarituksista". Nortamon syntymäpäivä on vakiintunut liputuspäivä Raumalla. Nortamolla on patsaita Porissa ja Raumalla. Hänen hautansa on Rauman vanhalla hautausmaalla. Sen on suunnittelut ja taiteillut Erkki Huttunen ja Arvi Tynys.

Rauman taidemuseon sivuilta:

"Hautamuistomerkissä oleva Nortamon kasvoja esittävä reliefi on Tynyksen tekemä, ja funktionalistinen yleismuotoilu on todennäköisesti Huttusen käsialaa. Muistomerkki on valmistettu mustasta graniitista. Patsaan taustapuolella on signeeraus E. Huttunen – A. Tynys – K. Reunanen, joista viimeksi mainittu oli raumalainen kivenhakkaaja."





Muutamilla muillakin haudoilla on taidetta. Niiden tekijät eivät ole minulla (ainakaan vielä) tiedossa, joten laitan ne nyt tähän yhtenä pötkönä.










Juho Vihtori Lounasta löytyi tällainen genealogia-sivusto, jossa kerrotaan hänen olevan yksi näistä sisällissodan uhreista:

"Luettelo valtiorikosvangeista, joiden on katsottu jääneen osattomaksi 30.1.1920 annetulla lailla myönnetystä armahduksesta"


Siinä hautoja kuvaillessani huomasin, että kellohan on jo vaikka mitä! Oli pakko jättää puolet kalmistosta tutkimatta ja lähdettävä vauhdilla kohti bussia. Matkalla kuitenkin osuin taidemuseon edustalle ja näin Horilan veistoksen Rauma Flikk, joka istuu penkillä.

"Rauma Flikk rakastaa kulttuuria ja urheilua. Rauma Flikk on maalattu pronssiveistos, jonka viereen penkille voi istua. Rauma Flika serkku Maire asuu Porissa, mutta Rauma Flikk rakastaa kotikaupunkiaan, eikä aio muuttaa täältä pois. Rauman Taideyhdistys ja Rauman taidemuseo järjestivät kesällä 2013 Kerttu Horilan retrospektiivisen näyttelyn. Näyttely sai ennennäkemättömän suosion - se houkutteli Raumalle matkailijoita ja myös kaupunkilaiset vierailivat taidemuseossa runsain joukoin. Koskaan aikaisemmin ei Rauman taidemuseon missään näyttelyssä ole ollut yhtä paljon yleisöä. Kävijöitä oli yhteensä 14 016.

Näyttelyn yhteydessä Rauman taidemuseo lainasi Horilan tekemää Porin kaupungin omistamaa, liikuteltavaa julkista veistosta Mairea, joka on penkille sijoitettu pronssiveistos ja jonka vieressä voi istua. Veistos sijaitsi lähes koko näyttelyn ajan Hauenguanon aukiolla Rauman taidemuseon edessä. Veistos oli jatkuvasti kävijöiden ympäröimä ja se elävöitti Vanhaa Raumaa sekä taidemuseon seutua. Veistos oli raumalaisille sekä matkailijoille iloinen ja mieleenpainuva, kymmeniin tuhansiin kuviin talletettu kohde."





Aluksi en näistä Horilan patsaista oikein pitänyt, mutta olen tässä niitä nähneenä alkanut tykkäämäänkin. Kyllähän ne elävöittävät kaupunkikuvaa ja ovat käytännöllisempiä kuin esim. paaden päässä nököttävät vakavailmeiset rintakuvaäijät, vaikka niilläkin on paikkansa ja pidän myös niistä.

Rauma Flikk oli pakko jättää tuonne istumaan ja jatkaa matkaa. Tapasin matkakaverit, kun he olivat tulossa pitsinyblyyhommista ja kävelimme yhtä matkaa kirkon ohi bussille. Ennen kuin lähdimme, oppaamme esitti hienon laulun, jonka oli kirjoittanut Hj. Nortamo ja sai ansaitut aplodit.


Matkalla meitä saattoi lännessä näkynyt upea auringonlasku (kuva ei tee sille oikeutta!). Poikkesimme varikkopysähdykselle Huittisissa ja ajoimme pimenevässä illassa kohti Tamperetta, joka ilmestyikin Nokian moottoritien loppuvaiheissa oikeanpuolisten ikkunoiden taakse. Jotenkin tuli sellainen fiilis, että aika moni bussissa ollut huokaisi hiljaa ja sisäisesti nähdessään Pispalan, Haulitornin ja Näsinneulan upeissa iltavaloissaan.

Hieno reissu ehdottomasti. Paljon onnistuin kuvaamaan niitä taideteoksia, mitä lähdin matkalle kuvaamaan ja löytämään. Silti pakko unksuttaa niistä, jotka missasin (mm. Horilan Kolme sulotarta ---veistos, Wäinö Aaltosen Hj. Nortamon pääkuva ja Liipolan John Nurmisen rintakuva) ja jotka jäivät seuraavaan kertaan. Toivottavasti seuraavaan Rauman-reissuun ei mene taas kahdeksaa vuotta.

[Lähteet: Rauman taidemuseo, Rauman taideyhdistys ja Wikipedia]