keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Koukkuniemestä kajahtaa!

Kävimme pikkuvierailulla tulevassa kotikaupungissamme Tampereella. Olimme kaksi yötä kylpylähotellissa, kävimme muutaman kerran uudessa asunnossamme, ajelimme hieman ympäriinsä Tampereella ja kävimme myös iltakävelyllä Lapinniemen huikeissa maisemissa. Siellä sijaitsee myös Koukkuniemen vanhainkoti, jonka pihamaille on aikoinaan pystytetty muutama taideteos.

Niistä ensimmäisenä silmään hyppäsi korkean jalustan päällä seisova rintakuva. Se paljastui Emil Wikströmin veistämäksi ja kohteena oli Gustaf Fredrik Ahlgren, joka lahjoitti aikoinaan varat köyhäintalon perustamiseen paikalle, jossa nykyään tuo vanhainkoti sijaitsee.

Tampereen taidemuseon sivuilta:


"Tamperelainen kauppias Gustaf Fredrik Ahlgren (1845-1883) testamenttasi omaisuutensa yleishyödyllisiin tarkoituksiin. Ahlgren lahjoitti Tampereen kaupungille varat köyhäintalon rakentamiseen.

Tampereen kaupunki pystytti kuvanveistäjä Emil Wikströmin veistämän Ahlgrenin rintakuvan vuonna 1888 köyhäintalon pihamaalle. Nykyisin paikalla sijaitsee Koukkuniemen vanhainkoti."




Aika taattua Wikström-laatua on kyseessä. Nämä vuosisatojen takaa olevat rintakuvat ovat jotain niin mahtipontisen hienoa, ettei voi muuta kuin ihailla näiden kuvanveistäjien kädentaitoja!

Kuvien oton yhteydessä huomasin, että viereisellä pihalla on toinen veistos, jota tulimme katsomaan. Aimo Tukiaisen vuonna 1966 tekemä Elonvirta - päiväperho -suihkukaivoveistos.

Tampereen taidemuseon sivuilta:

"Kaupunki tilasi kuvanveistäjä Aimo Tukiaiselta suihkukaivoveistoksen Koukkuniemen vanhainkodin pihaan lähelle hallintorakennusta. Suihkukaivoveistoksen pystyttäminen oli osa Koukkuniemen vanhainkodin laajennus- ja uudistusohjelmaa.

Tukiaisen teoksessa pyöreältä jalustalta kohoaa perhosen siivistä muodostuva nouseva rakenne. Suihkukaivoveistos sijoitettiin alueella olleen luonnonaltaan yhteyteen. Altaan vieressä ollut Gustaf Fredrik Ahlgrenin rintakuva siirrettiin hallintorakennuksen edustalle. Suihkukaivoveistos paljastettiin Tampereen päivänä 1.10.1966. Siihen liittyy kuvanveistäjän suunnittelema valaistus. Suihkukaivo ja valaistus eivät ole nykyään toiminnassa."



Hieman ihmeellinen häkkyrä omaan makuun, mutta hieno ja upealla paikalla, vaikka tällä hetkellä viereiset talot ovatkin remontin alla ja pihamaa täynnä työmaaliikennettä. Harmi vaan, ettei nykyään näitä suihkukaivo-ominaisuuksia käytetä, voisi olla todella upea tämäkin veistos, jos tuossa alla olisi vesielementti toiminnassa.

Näiden kuvattujen patsaiden lisäksi bongasimme ajelureissuillamme monta jo aiemminkin nähtyä patsasta ja yhden täysin uuden tuttavuuden. Vanhojen tuttujen (mm. Wäinö Aaltosen Osuustoimintamuistomerkki, Yrjö Liipolan F. Klingenthalin rintakuva) joukkoon pääsi Messukylän uuden tiilikirkon pihamaalla vaikuttavan näköisenä seisova, Väinö Richard Rautalinin veistämä sankaripatsas. Siitä lisää tietoa sitten, kunhan ehdimme käväisemään tuolla paikalla uudelleen.

1 kommentti:

  1. Olen heikkona noihin vanhoihin rintakuviin. Ne on usein niin tarkkoja ja upeasti tehtyjä, että huh. Tavallaan tylsiä, mutta kun niitä alkaa tarkemmin katsoa, niin kuvista löytää hienoja yksityiskohtia.

    VastaaPoista