maanantai 31. joulukuuta 2012

Vuoden viimeiset bongaukset

Toden totta, vuoden loppuun saatiin vielä pari taideteosbongausta aikaiseksi. Vaikka suunniteltu vuodenvaihteen reissu pohjoiseen jäi harmillisesti väliin ja sille reissulle budjetoidut mm. Ensio Seppäsen patsaat näkemättä, onnistuimme yhyttämään yhden puuttuvan patsaan sekä yhden ihan uuden tuttavuuden.

Ensin se ylläri. Kauppakeskus Myyrmannissa on portaiden yläpäässä ihmeellinen tötterö, joka paljastui lähemmän tarkastelun jälkeen "avatuksi purkkapaketiksi". Teos on Juha Ojansivun käsialaa ja valmistusmateriaali on alumiini.



Ihan hauska yllätys, vaikkakin jää suurimmalta osalta kiireisiä ihmisiä tyystin näkemättä. Sain Vantaan kaupungin tyypeiltä meilin joskus, jossa oli liitteenä pdf-tiedosto, jossa on kaikki Vantaan julkiset taideteokset. Voisi jopa ottaa tutkailuun moiset, vuosikymmenien aikana tuhansia kertoja nähdyt ja ohikuljetut suihkulähteet ynnä muut häkkyrät.

Toinen bongaus oli jo aikoinaan osittain kuvattu. Kyseessä on Viktor Janssonin Sigurdskårenin taistelun muistopatsas, joka seisoo Kirkkonummen keskustassa, vanhan kirkon seinustalla. Ihan parhaita mahdollisia kuvia ei vieläkään ollut mahdollista saada, kun veistos oli jäänyt lumimassojen alle eikä sen luokse päässyt lumia pois huiskimaan. No, kesämmällä sitten uudelleen. Tässä yksi kuva lumisesta patsaasta, loput Viktorin omassa, päivitetyssä osiossa täällä.


Näiden kuvien myötä hyvää uutta vuotta kaikille!


1 kommentti: