Ensio Seppänen ja matka jatkuu, vuoden 2009 löydökset

Vuonna 2009 lähdimme siis kesälomalla häämatkalle Lappiin. Tällä kertaa suuntasimme länsirannikkoa pitkin kohti pohjoista. Tie vei ensin Vaasaan ja sieltä Oulun ohitse Kemiin, josta löysimme varsin mukavan, pienen ja halvan leirintäalueen. Hieman nuorison pärtsäily läheisen pienvenesataman kulmilla häiritsi oleilua, mutta muuten meni hyvin. Niin, ja meidän uskollinen ilmapatja meni puhki täällä. Tuon aiheuttamista hässäköistä riittäisi kerrottavaa jo ihan omaan blogipäivitykseen, joten jätetään se aihe tähän ja keskitytään itse pääasiaan eli Ensio Seppäsen taiteeseen.

Kemihän oli Ension kotikaupunki ja kaupungissa onkin useita oman pojan tekemiä patsaita, toinen toistaan hienompia. Kävimme hakemassa turisti-infosta kartan ja tiedon, mistä patsaat löytyisivät. Sen jälkeen ei muuta kuin Volvon nokka kohti seuraavaa patsasta.

Sellainen löytyi uimahallin pihalta. Ystävyys-suihkukaivoveistoksessa nähdään pienet tyttö ja poika yhdessä sammakon kanssa. Ikävä kyllä patsas ympäristöineen oli varsin surullinen näky, vettä ei ollut virrannut taideteoksen ympärillä pitkään aikaan ja muutenkin olivat paikat hunningolla.

Kemin kaupungin sivut: 

"Teos valmistunut vuonna 1960. Materiaali: Graniitti. Tyyppi: Ulkoveistos. Sijainti: Uimahalli."

Sitten bongasimme Läpi vaikka harmaan kiven -muistomerkin, joka oli aikoinaan pystytetty kansanedustaja Eino Tainion kunniaksi.

Kemin kaupungin sivut:

"Kansanedustaja Eino Tainion muistomerkki. Teos valmistunut vuonna 1981. Materiaali: Kromikivi, teräs. Tyyppi: Ulkoveistos. Sijainti: Meripuisto."

Edellisen patsaan läheisyydestä, toisesta puistosta löytyi massiivinen Rakentaja-patsas.

Kemin kaupungin sivut:

"Teos valmistunut vuonna 1962. Materiaali: Graniitti. Tyyppi: Ulkoveistos. Sijainti: Sosiaalialan oppilaitos."

Hotelli Merihovin edustalla sijaitsee Hyppäävät lohet -suihkukaivoveistos, jossa vesi suihkusi upeasti ja saattoi kuvitella lohet todella hyppäämässä joen pinnan yläpuolella. Teos on valmistunut vuonna 1969.

Lohisuihkukaivon viereisessä puistikossa oli vielä yksi muistomerkki: maaherra Uuno Hannulan muistoksi pystytetty hieno patsas. Ympäristö oli myös upea kiviportaineen ja puineen.

Kemin pohjoispuolella sijaitsevalta Ristikankaan hautausmaalta etsimme käsiimme Kunnia fasismin vastustajille -muistomerkin, jota emme ollee uskoa Ension tekemäksi, kunnes teoksessa olevan oksan pohjasta löytyi taiteilijaprofessorin signeeraus.

Kemistä hurautimme Tornioon, jossa etsimme Rajaleikki-nimisen patsasmuistomerkin. Kahta poikaa ja yhtä tyttöä sillanrakennuspuuhissa kuvaava teos sijaitsee Suomen ja Ruotsin rajan välittömässä läheisyydessä. Joku paikallinen (tai turisti, mistä sitä tietää...) oli koristellut tytön nenän purukumilla. Kuvissa sitä ei näy, koska päätin kiivetä patsaan päälle ja poistaa roskan.

Haaparanta-Tornio-nettisivut:

"Vuonna 1621 perustettu Tornio syntyi ikivanhalle ja koko Kalotilla tunnetulle markkinapaikalle. Vienasta Ruotsin Lappiin ulottuvalta laajalta alueelta olivat kauppiaat tottuneet kokoontumaan Tornion markkinoille.

Vaikka tuolloiset olosuhteet ovat muuttuneet, on markkina- ja yhteistyöperinne Torniossa yhä jäljellä. Tornion täyttäessä vuonna 1971 vanhan Ruotsi-Suomen pohjoisosien vanhimpana kaupunkina 350 vuotta, lahjoittivat Norrbottenin kunnat Tornion kaupungille Rajaleikkipatsaan. Taideteos ilmentää rajayhteistyön monipuolisuutta ja tulevaisuutta.

Sijaitsee Krannikadun varrella. Patsaan on suunnitellut Ensio Seppänen ja se on paljastettu 5.9.1971."

Tornion toinen Ensio-teos on Olympiatuli-niminen muistomerkki, joka pystytettiin Pohjan stadionin lehterien taakse muistoksi siitä, että vuoden 1952 Helsingin olympialaisia varten maata kiertänyt olympiatuli vieraili myös tällä kyseisellä urheilupaikalla. Harmi, etten silloin tajunnut tarkistaa Ension tietoja, että olisin saanut bongattua ja kuvattua läheisten kerrostalojen seinistä siellä sijaitsevat reliefit. Ne jäivät siis odottamaan seuraavaa Tornion-reissua. Ikävä kyllä aikataulut olivat niin tiukat seuraavalla kerralla, kun Tornion läpi ajoimme, ettei vielä silloin näitä ehtinyt käydä etsimässä. Ensi kerralla sitten.

Pohjan stadion -wikipedia:

"Muistona olympiatulen vierailusta Torniossa, suunnitteli Ensio Seppänen patsaan stadionille."

Haaparanta-Tornio-sivut:

"Suomi sai vuonna 1952 olympiakisat, joiden olisi pitänyt olla jo vuonna 1940. Puhjennut maailmansota esti kisojen järjestämisen meillä ja muualla. Vuonna 1952 oli sotaan välimatkaa lähes kymmenen vuotta. Siirtoväki oli asutettu, jälleenrakennus pääosin suoritettu ja sotakorvausten viimeinen vuosi meneillään. Olympiatuli Helsingin kisoihin kulki Tornion kautta. Kaupungissa järjestettiin ensimmäiset soihtukisat, joista pian tuli perinne. Sijaitsee Pohjan Stadionin vieressä. Paljastettiin 1954."

Torniosta jonkin verran pohjoiseen sijaitsee Kukkolankoski, joka on kuuluisa kalastuspaikka. Joen toisella puolella, Ruotsin rannikolla on paljon taloja ja lipputangoissa liehuu sinikeltainen ristilippu. Härmän puolella on kuitenkin se kiinnostavin asia: Lauttamies-patsas, jossa upeaan lierihattuun ja lapikkaisiin pukeutunut mies katsoo etelään päin köysinippu olallaan.

Haaparanta-Tornio-sivut:

"Lauttamies-patsas on kunnianteko työlle. Sahateollisuuden syntyessä Tornionjoen suulle 1860-luvun alussa tuli tarve saada raaka-ainetta myös ylempää joen vaikutuspiiristä. Tornion väylän varteen puut laskettiin kevättulvien aikana irtouittona. Perusyksikkö lauttauksessa oli "lasku". Se oli kolmen tai neljän täysmittaisen tukin pituinen ja noin 8-9- metriä leveä tiiviisti toinen toisiinsa koivuvitsoilla kiinni kytketty kokonaisuus. Laskun jokaiseen nurkkaan sidottiin maasta juurineen revitty kanto. Tähän puolestaan kytkettiin suuri airo eli mela. Näillä sekä soudettiin että ohjattiin lauttaa. Lautan lasku oli vastuunalainen ja suurta rohkeutta vaativa työ. Sen varaan rakentui sahateollisuus ja moni muukin toimeentulon asia. Siksi veistos on työn sankaruuden monumentti. Sijaitsee Kukkolankoskella noin 15 km Torniosta pohjoiseen.  Paljastettiin 1961."

Kukkolankosken jälkeen oli edessä jännät hetket. Raivaaja-muistomerkkiä emme aluksi löytäneet pienestä Kainuunkylän keskustasta. Kysyin paikallisen "supermarketin" kassalta neuvoa ja sainkin tarkat ohjeet, mistä muistomerkin voisi löytää. Patsas olikin aivan päätien kupeessa, mutta puuaidan takana, koska sen sijainti oli yksityiskodin pihalla. Pohdimme pitkään, tohtiiko pihalle mennä loikkimaan ja tarkkailimme pitkään talon aktiviteetteja ja kun huomasin, että ketään ei ilmeisesti ollut kotona, rohkaistuin kipittämään nopeasti muistomerkille ja nappaamaan siitä muutaman kuvan.

Ylitornion nettisivut:

"Sijaitsee Kainuunkylässä, Väystäjän tienhaaran tuntumassa. Paljastettu 23.9.1973. Muistomerkin on pystyttänyt Kainuunkylän maamiesseura Kainuunkylän ensimmäisten raivaajien kunniaksi.

Saarimaan vuoman raivaus aloitettiin v.1907 suon alta ja se oli Lapin ensimmäisiä suuremman peltoaukean raivauksia. Luonnonkiveen upotetun reliefin on tehnyt taiteilijaprofessori Ensio Seppänen."

Ylitornion alueella on myös useita muita Ensio Seppäsen teoksia. Ensimmäisen niistä löysimme kylän keskustasta. Kirjailija Wäinö Katajaa oli kunnioitettu hienolla patsaalla, jossa hän itse istuu kivenjärkäleen päälla muistikirja kädessään.

Ylitornion nettisivut:

"Väinö Katajan patsas sijaitsee kirkonkylän keskustassa, kunnanvirastoa vastapäätä. Sen on pystyttänyt Ylitornion kunta ja veistänyt taiteilijaprofessori Ensio Seppänen. Patsas paljastettiin 13.8.1972. Muistomerkillä on haluttu kunnioitta ylitorniolaisen kirjailijan, Väinö Katajan, elämäntyötä.

Vuosina 1867-1914 elänyt kirjailija on tunnettu ylitorniolaisen ja laajemminkin peräpohjalaisen kansanelämän kuvaaja. Hän on julkaissut romaaneja, novelleja, kertomuksia ja näytelmiä. Teoksista tunnetuimpia on Koskenlaskijan morsian, jonka pohjalta on tehty myös elokuva. Väinö Katajan kodin paikalla sijaitsee Iikan tupa-niminen mökki, jossa on kesäaikaan esillä hänen tuotantoaan."

Yksi Ensio Seppäsen erikoisimmista teoksista on Tukkireki. Muistomerkissä ei ole juuri mitään patsasmaista mutta lahoavat tukit ja lahoava reki ovat kyllä aika vaikuttava teos.

 

Ylitornion nettisivut:

"Lions Club Ylitornio on halunnut osoittaa kunnioitustaan isien työlle ja säilyttää siitä muiston rakentamalla Ylitornion kirkonkylän koulukeskuksen yhteyteen muistomerkin, joka paljastettiin v. 1980. Muistomerkin on veistänyt taiteilijaprofessori Ensio Seppänen.

Muistomerkissä on jäätietä kuvaavalla alustalla peräpohjalaisten parirekien päällä sahatukki-kuorma. Kuorman kylkeen kiinnitettyihin kelon puolikkaisiin on leikattu teksti: 'Tämä peräpohjalaisen jäätien tukkikuorma tehtiin niiden aikojen muistoksi, jolloin hevonen oli vetäjä ja metsätyöt tärkeä toimeentulon turva.'"

Seuraavaksi etsittiin Sotaanlähtö 1939 ja 1941 -muistomerkkiä ja todellakin etsittiin. Pyörittiin ympyrää keskustassa ja kun saatiin tietää, missä opisto, jonka pihalla muistomerkin pitäisi olla, pyörittiin sen opiston pihamaatakin ympäri, kunnes erään koivun vierellä oli jyhkeä kivi ja siinä plakaatti koristeineen. Sotaisa muistomerkki, tietenkin. Veistosnäkökulmasta ei erityinen, mutta tarkoitusperiltään erittäin toimiva. Mutta kuten niin usein Suomessa, nämä muistomerkit on jemmattu eikä niitä mainosteta millään tavoin.

Jääkäripataljoona 27:n muistoksi pystytetty muistomerkki löytyi eräältä pihamaalta suhteellisen helposti. Tähänkin liittyi sotkua, meni pitkään että luulin meidän kuvanneen Ämminpirtissä sijaitsevan Jääkärietapin muistomerkin. Ämminpirtti on kuitenkin Kuivakankaalla, joka sijaitsee hieman Aavasaksaa pohjoisempana.

Ylitornion nettisivut:

"Maamme itsenäisyystaisteluun liittyvä jääkäriliike sai alkunsa marraskuussa 1914 julkaistusta laajasta venäläistämis-ohjelmasta, joka toteutettuna olisi johtanut maan liittämisen Venäjän keisarikuntaan.

Itsenäisyysliikkeen kokouksessa 20.11.1914 päätettiin ryhtyä valmisteluihin kansanarmeijan luomiseksi, tavoitteena Suomen irrottaminen Venäjästä. Pitäjän halki kulki ainakin neljä reittiä Tornionjoen yli Ruotsiin ja siitä syystä Ylitornio oli koko valtakunnan tasolla merkittävä ”jääkäripitäjä”. Sen kunniaksi on JP 27:n Perinneyhdistys ry:n Länsipohjan osasto pystyttänyt 22.8.1998 jääkärietappimuistomerkin, joka sijaitsee Tornionjoen rannalla Niuron Perinnetalon pihassa."

Sitten oli vielä mystinen Arendt Grapen muistomerkki, joka piti bongata jostain. Nettisivut sanoivat patsaan löytyvän Armassaaresta, joka olikin n. 8 kilometriä ennen Ylitornion keskustaa, joten ei muuta kuin Volvon nokka takaisin kohti etelää. Tietenkin ajoimme ohi, koska muistomerkille ei ollut minkäänlaista opastusta, mutta päätimme kokeilla yhtä - ja ainoata - tienhaaraa. Hurautimme kärrypolulle ja lopulta keskeltä peltoa, nyppylän huipulta löytyi allaoleva kivi, jossa oli muistovaakuna ja -laatta.

Ylitornion nettisivut:

"Lyypekkiläinen Arendt Grape asui Nautapuodin pihapiirissä Armassaaressa. Hän oli Köngäsen rautaruukin perustaja. Hänen jälkeläisiään elää 8.-14. polvessa Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Amerikassa ja he halusivat kunnioittaa yli 300 vuotta sitten kuolleen esi-isänsä muistoa.

Muistomerkki paljastettiin v. 1987 ja on valmistettu Kiirunan malmista. Reliefi on taiteilijaprofessori Ensio Seppäsen työtä. Muistopatsas sijaitsee Armassaaressa, noin 8 km etelään Ylitorniolta."

Ylitorniolta ajoimme Aavasaksan huipulle mahtavaa, jyrkkää tietä pitkin ja kävimme ihailemassa maisemia vaaran huipulta. Siellä sijaitsee myös kirjailija Annikki Kariniemen patsas. Jälleen yksi erikoinen teos Seppäsen kataloogissa, nimittäin värillinen patsas. Yleensähän pronssiset patsaat ovat tummia tai sitten patinoituneen vihreitä.

Ylitornion nettisivut:

"Taiteilijaprofessori Ensio Seppäsen veistämä patsas on pystytetty Aavasaksalle vuonna 1990. Patsaalla halutaan kunnioittaa Lapin naisia ja erityisesti kirjailija Annikki Kariniemeä. Hän oli Lapin ensimmäinen naiskirjailija ja yksi harvoja erätarinoita kirjoittavia naisia.

Hän eli vuosina 1913-1984. Kariniemi on julkaissut romaaneja, nuortenkirjoja sekä lukuisia artikkeleita ja novelleja. Kirjailija toimi useiden lehtien avustajana sekä oli Pohjoiset kirjailijat -yhdistyksen perustajajäsen."

Ylitornion jälkeen vuorossa oli mestarihiihtäjä vailla vertaa: Eero Mäntyranta. Innsbruckin 1964 olympialaisten asuun veistetty sivakoitsija nököttää kotipitäjänsä Pellon keskustassa. Aikoinaan Pellossa oli jopa Mäntyranta-museo, mutta kuten Seppäsenkin museo Kemissä, myös se jouduttiin raha- ja kävijäpulan takia sulkemaan. Harmi, olisin mieluusti käynyt molemmissa.

[edit: Seppäsen lähipiiristä saamani tiedon mukaan Seppäsen museota ei ole ollut eikä ole suunniteltukaan Kemiin. Olin ilmeisesti sekoittanut kaksi kuvanveistäjää keskenään, koska Kalervo Kallion museo Nivalassa oli se, joka suljettiin kävijöiden puutteen takia pari vuotta sitten.]

Wikipediasta:

"Eero Mäntyrannan patsas eli Eeron Patsas on hiihtäjä Eero Mäntyrannan kunniaksi Pelloon pystytetty patsas, joka esittää Mäntyrantaa hiihtämässä. Patsas sijaitsee Pellon kylän keskustassa. Mäntyranta saavutti useita voittoja hiihtokilpailuissa, muun muassa kultaa Squaw Valleyn talviolympialaisissa 1960 ja Innsbruckin talviolympialaisissa 1964. Patsaan on suunnitellut ja valmistanut kuvanveistäjä, taiteilijaprofessori Ensio Seppänen. Veistos paljastettiin vuonna 1997."

Reissumme viimeisin Ensio Seppäsen patsas löytyi ulkomailta, Norjasta. Hjalmar Halvorsenin muistomerkki sijaitsee Varangin niemimaan itäkärjessä olevan Vardøn (Vuoreijan) saaren puolella, tunnelin suuaukolla. Ensimmäistä kertaa, kun menimme Vardøn saarelle, saimme melkein slaagin huomattuamme, että sinne pääsee vain merenalaista tunnelia pitkin. Oli aivan mieletön kokemus ajaa ensimmäistä kertaa tuollaisen tunnelin läpi. Nyt kun noita tunneleita on ajanut läpi useita Norjassa, on jännitys karissut. Halvorsenin patsasta emme meinanneet aluksi löytää, enkä tajunnut katsoa tämän blogin taustakuvana olevan kalastajapatsaan tekijätietoja. Olen yrittänyt niitä löytää jo muutaman vuoden ajan - tuloksetta. Joka tapauksessa, tämä muistomerkki lopulta löydettiin ja kuvat saatiin.

Lisää Ensiota kolmannessa osassa, toivottavasti lähiaikoina. Silloin vuorossa tämän 2009 reissun loput tarinat ja kuvat.