perjantai 4. toukokuuta 2018

Patsaita ja lätkää Riihimäellä

Pitkä itsenäinen harjoittelukausi hyvän talven aikana huipentui vappuviikonloppuna Riihimäellä, jossa pelattiin harrastekiekkoturnaus. Osallistuimme siihen tutulla porukalla, ilman erityisiä ennakkoaavistuksia. Homma lähti käyntiin erinomaisesti, vaikka jouduimmekin vaihtamaan varusteita minimaalisessa pukukopissa. Kahden voiton ja tasapelin jälkeen välieräpaikka oli varma. Siitäkin tuli voitto ja näin ollen pelasimme turnauksen päätösottelussa. Finaali päättyi riemukkaisiin juhliin, joukkueemme saavutti ensimmäisen turnausvoiton!


Mutta ennen kuin kiekko putosi osaltamme jäähän, ehdin hieman metsästellä patsaita. Edellinen kerta Riihimäellä oli vuodelta 2010, jolloin tavoitteena oli kuvata kaksi Kalervo Kallion patsasta. Ne saatiinkin kuvattua ja  lisäksi saatiin makoisa parkkisakko.

Heräsin aamulla varhain ja raahasin pelivarusteet mukanani Tampereen rautatieasemalle läpi likimain aution kaupungin. Rymysin junaan sisälle. Olin hankkinut lipun sellaiseen pikkukoppiin jossa on paikat neljälle matkustajalle. Arvelin, ettei kukaan osta siihen lippua, kun huomaa sinne jo jonkun ostaneen lipun. Vielä mitä. Kolme äijää pönötti paikoillaan kopissa, kaikki eri porukkaa. Viereinen normaali vaunuosasto oli lähes tyhjä, vain yksi nainen matkustamassa kohti pääkaupunkia. Onneksi vieressäni istunut mies häipyi ravintolavaunun suuntaan, tuli vähän enemmän tilaa.

Vietin matkan Riihimäelle kirjaa lukien ja maisemia katsellen. Bongasin matkan varrella pelloilta joutsenia, lokkeja ja kauriita. Töyhtöhyyppiä, haukkoja ja korppeja ei tällä kertaa näkynyt.

Kun saavuin Riihimäen asemalle, aloin heti etsiä aseman seinästä Kari Juvan veistämää Riihimäen ja Pietarin välisen radan 100-vuotismuistolaattaa. Tämän alla olevan löysin. Eihän se ollutkaan tuttua Juva-tyyliä vaan pelkistetty laatta, jonka Juva on kyllä suunnitellut. Laatta on kiinnitetty aseman seinään syyskuun 11:ntenä vuonna 1970. Laatan kaksoiskappale on Pietarin asemalla.


Aseman toisella puolella keskellä aukiota on korkea punagraniittinen paasi, jonka keskellä olevassa lovessa on Wäinö Aaltosen tekemä H.G. Paloheimon muotokuvareliefi. Muistomerkki paljastettiin paikallaan syyskuussa 1961. Kyseiselle paikalle perustettiin aikoinaan Paloheimo-yhtiöiden toinen saha. Paloheimo oli merkittävä liikemies 1900-luvun alkupuolella. Lue lisää Paloheimosta Wikipedia-sivulta.




Muistomerkin toisella puolella on neljä pronssiplakettia, jotka edustavat yhtiön toimialoja: puu-, tiili- ja sähköteollisuus sekä maatalous.


Asema-aukiolta lähdin pitkin Pohjoista Asemakatua tavoitteenani löytää Juvan veistämä monumentti Topparoikka. Sitä ei ole vaikea nähdä, kun vain kulkee tuota katua eteenpäin. Radanrakentajien muistomerkki sijaitsee Keskuspuistossa. Se paljastettiin myös samaan aikaan kuin aseman muistolaatta eli syyskuussa 1970, jolloin tuli kuluneeksi 100 vuotta Pietarin-radan käyttöönotosta.

Riihimäen kaupungin sivuilta:

"Muistomerkistä taiteilija kertoo: 'Topparoikka-ajatus sai alkunsa, kun katselin Rautatiemuseossa kuvia suoraselkäisestä topparoikasta'. Patsas kuvaa sitä hetkeä, jolloin rata oli valmis ja rakentajat saattoivat oikaista selkänsä mahtipontisina mittavan työn tehtyään. Patsaan karkea tekotapa kuvaa kurjuutta, jota radantekijät kokivat aikanaan."





Topparoikan jälkeen lähdin metsästämään Äiti ja lapsi -reliefiä, joka sijaitsee Junailijankadulla. Kauppakatua kävellessäni silmäilin vähän väliä suoraan eteenpäin mäen rinteelle, jossa Kallion veistämä Lasinpuhaltaja-patsas seisoo ylväänä. Jätin sen tällä kertaa tämän tarkemmin tutkailematta väliin. Tässä kuitenkin vanha kuva siitä.


Kalervo Kallion patsaista kertova sivu löytyy täältä! Siellä on myös näytillä se toinen Riihimäellä oleva Kallion teos eli punagraniittinen sankaripatsas.

Takaisin tähän reissuun:

Hämeenkadun kohdalla ohiajaneesta autosta morjesteli tuttuja kasvoja, kun pelikaverit siinä huristelivat kohti jäähallia. Itse jatkoin painavien tavaroiden raahaamista, kun en tajunnut nakata niitä auton kyytiin.

Löysin lopulta etsimäni Junailijankadun varrella sijaitsevasta Karlskoga-talosta, jossa on päiväkoti. Seinässä olevan Aiti ja lapsi -kivireliefin on veistänyt Jyrki Sailo ja se on paljastettu vuonna 1951.



Jatkoin Junailijankatua eteenpäin ja käännyin vasemmalle Temppelikadulle. Tällä kadulla em. parkkisakko aikoinaan napsahti, mutta ehkä nyt on jo hyvä aika lakata puhumasta siitä ikivanhasta tapahtumasta, eikö vain? Etsin tuosta katujen kulmasta nettisivuilla mainittua Veikko Eskolin-Eskin tekemää Tiedon puu -veistosta. En sitä kuitenkaan löytänyt ja kun myöhemmin tutkin asiaa, huomasin, että kyseinen teos sijaitsee sisäpihalla, jonne en tajunnut mennä vaikka pihan sisäänkäyntiä katselinkin ohikulkiessani.

Ylitin Hämeenkadun ja kuvasin kirkonportaiden kupeessa olevan Karjalaan jääneiden muistomerkin. Se lienee Kirsti Liimataisen 1950-luvulla tekemä muistomerkki.


Viereisessä puistossa on Jyrki Sailon hieno suihkukaivoveistos Kalapoika, jonka luona otimme silloin 8 vuotta sitten muutaman kuvan, mutta ei tullut sen tarkemmin tutkittua sitä. Nyt räpsin kuvia joka puolelta. Kiva että talvi oli jo vaihtunut kevääksi ja veistos oli paikallaan sekä vesi ryöppysi kuten asiaan kuuluu. Suihkulähde on sijainnut tässä puistossa vuodesta 1955.




Tämän jälkeen oli aikaa vain yhden veistoksen etsimiseen, vaikka monta muutakin Riihimäellä on. Ragnar Granitin aukion lähellä Pääskypuistossa on Sailon veistämä Lapsenlikka, joka on vuodelta 1964. Pääskypuiston lahjoitti Riihimäen kaupungille aikoinaan Helsingin Työväen Säästöpankki ja sinne päätettiin tuo patsas pystyttää. Teekkarit ovat joskus lakittaneet tämän "Riihimäen kauneimman naisen".




Alpo Sailon neljäntenä lapsena vuonna 1913 syntyneen Jyrki Sailon lyhyen esittelyn voitte lukea täältä (Wikipedia). Nyt kun on jokusen Sailon veistoksen saanut kuvattua, voisin vaikka tehdä Jyrkistä ihan oman päivityksenkin.

Seuraavalle Riihimäen-vierailulle jäivät etsittäväksi ainakin Lauri Leppäsen Aseseppä, Heikki Niemisen Pukkihyppy, Armas Hutrin Kurki, Anneli Sipiläisen Matkan varrella sekä Nina Ternon Sirkusratsastaja.

Sunnuntaina vierailimme Vantaan taidemuseo Artsissa katsomassa mm. Tove Janssonin piirtämiä luonnoksia Hobitti-kirjaan. Erinomaisia piirroksia ovatkin. Artsissa oli myös jonkin verran kuvanveistotaidetta, mm. Kimmo Kaivannon ultramariinia oli nähtävillä. Seinälle oli ripustettu kolme Kimmo Pyykön teosta, jotka olivat tuttuun tapaan valmistettu kiiltävästä alumiinista ja koristeltu hienoilla yksityiskohdilla.



Siinäpä kaikki tällä kertaa. Seuraavalla kerralla on tiedossa jotain varsin mielenkiintoista, joten pysykää kuulolla.

keskiviikko 11. huhtikuuta 2018

Hietaniemen hautausmaata tutkimassa, osa 4

Kaikessa hässäkässä unohtui tämän jutun julkaisu. Te rakkaat lukijat olette varmaankin jo ihmetelleet, minne se luvattu jatko-osa jäi? No, tässä vihdoin tulee!

Jatketaan Hietsun raporttia. Käännyimme siis takaisin päin, kun olimme tutkailleet Walter Runebergin hautaa ja hänen haudalleen veistämää hienoa patsasta.

Theodor Löfströmin hautakivessä on graniittiseen kiveen veistetty kärmes. Löfström oli Suomen oikeuslääketieteen uudistaja. Täältä voi lukea lisää hänen ansioistaan.


Vilhelmina Sundqvistin ja sukulaismiestensä haudan edustalla on yksi parhaista kasvi- ja kukkavalinnoista: sen verran muhkea kataja on graniittisen kiven eteen kasvanut, että oli hankaluuksia napata kuvat muotokuvamedaljongeista. Paaden päällä on naishahmolla koristeltu ruukku, jonka on veistänyt Georges Winter. Vilhelminan medaljonki on Eila Hiltusen käsialaa vuodelta 1951.





Santeri Salokiven ja Majsi Salokiven haudalla on Yrjö Liipolan naishahmoa kuvaava patsas. Siitä tulee mieleen Liipolan tekemä Tellervo eli Diana, joka heittää keihästä Helsingissä, Erottajan kupeessa olevassa Diananpuistossa. Santeri Salokivi oli taidemaalari ja hänen vaimonsa Majsi puolestaan kirjailija-toimittaja.




Kolmas Gunnar Uotilan näissä päivityksissä nähtävä veistos löytyy Helinä Piippa-Stiina Immosen haudalta. Lehtori Helena ja fil.maist. Yrjö Immonen perustivat 41-vuotiaana kuolleen tyttärensä nimeä kantavan Piippa-Stiinan rahaston, joka tukee erityisesti skitsofrenian tutkimusta. Uotilan veistos on vuodelta 1984.



Sjökapten Uno Falckin haudalla on Emil Cedercreutzin hieno purjelaiva-aiheinen reliefi.


Suomalaisen naisvoimistelun ja -urheilun sekä partiotoiminnan uranuurtaja, kouluneuvos Anna "Tuikku" Collin on myös haudattuna Hietaniemeen. Hänen muotokuvamedaljonkinsa on veistänyt Gerda Qvist.



100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi esitellään tässä myös Johannes Haapasalon kuvaama Eetu Salin, joka oli suomalaisen työväenliikkeen aktiivi, kansanedustaja ja toimittaja. Hän oli yksi Suomen sosialidemokraattisen puolueen perustajajäsenistä ja sen alkuaikojen huomattavampia johtajia. Salin oli myös ammatillisen ja osuustoiminnallisen liikkeiden alkuunpanijoita Suomessa. Varsinaiselta ammatiltaan hän oli suutari. Salin vangittiin Suomen sisällissodan jälkeen ja hän kuoli vankeudessa. [Lähde: Wikipedia]



Kuvanveistäjä Eva Gyldén on tehnyt aivan upean veistoksen Kollin/Collin-suvun haudalle. Suvun merkkihenkilö näistä tässä haudassa makaavista on taidemaalari Marcus Collin, joka sai professorin arvon 1953. Voitto Viron kirjan mukaan Collin oli "aluksi impressionisti, myöhemmin T.K. Sallisen rinnalla suomalaisen ekspressionismin huomattavimpia edustajia. Kuvittanut Seitsemän veljestä."




Gyldénillä oli monipuolinen taiteilijankoulutus. Hän aloitti opintonsa Viipurin taiteenystäväin piirustuskoulussa vuonna 1900 ja jatkoi Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulussa vuodesta 1903 alkaen. Hän kävi myös pari vuotta Helsingin yliopiston piirustussalilla ja Taideteollisessa keskuskoulussa sekä opiskeli Viktor Malmbergin johdolla. Hän opiskeli myös Berliinissä ja Pariisissa 1920-luvulla.

Gyldén piti näyttelyitä harvakseltaan. Taiteilijantyön ohessa hän toimi Riihimäen lasitehtaan piirtäjänä pari vuotta ja Lallukan taiteilijakodin emännöitsijänä vuosina 1939–1946. Gyldén tunnettiin 1940-luvun lopulla Pohjoismaissa erityisesti kameetaiteilijana.

Pankinjohtaja Klas Wuorenjuuren ja lapsiensa haudalla on jo kolmas tällä reissulla nähty hieno Cedercreutzin veistämä reliefi.


Colliander-suvun haudalla on hieno tanssijatyttöä kuvaava patsas. Tekijä ei tutkinnasta huolimatta selvinnyt.



Parkkisten haudalla on kiva lintua käsillään pitelevä käsipari, jotka on ympäröity hauskanmuotoiseen kuvioon. Pekka Parkkinen oli tuottelias suomalainen kirjailija ja kääntäjä. Proosassaan hän kuvasi väljällä, puheenomaisella kielellä näkemyksiään kulutusyhteiskunnan varjopuolista. Hänen teoksiensa hallitsevina aihepiireinä ovat rakkaus ja sen ristiriidat. Parkkista on kuvattu myös kommentoivaksi yhteiskuntakriitikoksi ja arjen kuvailijaksi. Runoilijana Parkkinen on aforistinen kiteyttäjä. [Lähde: Wikipedia]


Loppuun vielä Nina Sailon professori Gunnar Ekmanista veistämä muotokuva. Ekman oli professori ja eläintieteilijä sekä kehitysmekaniikan ensimmäinen edustaja Suomessa.


Tämä kakkososa talven 2018 raportista ei ollutkaan niin pitkä kuin ykkönen. Paljon oli nähtävää ja kuvattavaa ja todella paljon jäi laittamatta tähän. Seuraavalla käyntikerralla voi olla nähtävillä jo Mauno Koiviston hautamuistomerkki. Siihen saakka Manun sanoin: nättii sapattii!

tiistai 13. helmikuuta 2018

Hietaniemen hautausmaata tutkimassa, osa 3

Tammikuussa 2017 kävimme ensimmäistä kertaa pitkään aikaan Hietaniemen hautausmaalla Helsingissä. Silloin ehdimme kiertämään vain Hietaniemen puoleista aluetta, johon kuuluvat mm. sankarihauta-alue sekä ns. pressojenmäki, jonne on haudattu valtionpäämiehiä sekä merkittäviä ministereitä. Toisen isomman kuvausreissun teimme syyskuussa 2017, jolloin kiersimme täysin vastakkaisessa päädyssä eli Hietsun wanhaa osaa sekä taiteilijamäkeä.

Väliin jäi kuitenkin iso alue, jonka sisällä on paljon mielenkiintoisen näköisiä maisemia, puita, käytäviä ja tietenkin taidetta. Kun kerran olin Helsingissä ja bussin lähtöön oli sopivasti aikaa, hurautimme autolla Hietsuun ja aloitimme kolmannen kuvauspätkän.


Nyt vuorossa oli tuosta pressanmäeltä alkava osuus, jonka tutkimisessa vierähtikin mukavasti pari tuntia. Kuljimme Hietaniemenkadun puoleisen muurin vieressä olevien osioiden kautta aina Walter Runebergin haudalle saakka. Se sijaitsee uudella alueella, osastossa U19. Siitä käännyimme takaisin ja haravoimme sen hieman alempana olleen, hautausmaan läpi kulkevaan tiehen rajautuvan kaistaleen.

Kun olimme päässeet takaisin lähes pressanmäen kohdalle, huomasin, että vielä on parisenkymmentä minuuttia aikaa, joten ei muuta kuin tien yli ja yksi lokero vielä haltuun. Sieltäkin löytyi monta mielenkiintoista veistosta. En tälläkään kertaa laita kaikista kuvaamistani teoksista kuvaa tähän raporttiin. Uskon kuitenkin, että valitsemani tärpit ovat kelvollisia. Pitemittä puheitta käydään asiaan.

Aloitimme kuvaamisen kyllä siitä pressanmäeltä, koska pitihän se Mauno Henrik Koiviston viimeinen leposija nähdä. Vielä ei ole kuin tällainen pieni kivi muistuttamassa Koivistosta. Saa nähdä, millaisen kyhäelmän Manu saa muistomerkikseen.


Vieressähän on se ns. roskis eli UKK:n hautakivi, joka on Harry Kivijärven käsialaa. Sehän on kaikessa muhkeudessaan erittäin hieno, mutta vuosi sitten näkymä oli enemmän roskismainen.


Alueen reunamilta löysin Oskar Rokkasen sukuhaudan. Sen vierellä seisova patsas oli tutun näköinen. Tietenkin, koska aivan lähellä on Edwin Linkomiehen hauta, jonka vierellä seisoo kaksi samannäköistä naista. Tekijä on sama: Gunnar Uotila. Rokkasen patsas on vuodelta 1974, Linkomiehen patsaista ei ole tietoa.


Rokkasesta wikipedia kertoo näin:

"Oskar Walter Rokkanen (14.7.1882 Mikkelin mlk – 24.8.1973 Helsinki) oli suomalainen kauppaneuvos, Pohjoismainen Sähkö Oy:n perustaja ja toimitusjohtaja sekä levytuottaja. Rokkanen perusti PSO:n vuonna 1918.



Rokkanen vietti lapsuutensa ja nuoruutensa Inkerinmaalla, vaikka syntyikin Mikkelin maalaiskunnassa. Kauppakoulun hän suoritti Pietarissa vuonna 1904. Rokkanen oli huomattava sähköalan liikemies, joka vaikutti myös suomalaisen äänilevyteollisuuden kehitykseen. Pohjoismainen Sähkö Oy oli 1930-luvulla Suomen suurin levy-yhtiö, jolle levyttivät muun muassa Tauno Palo, Viljo Vesterinen, Dallapé-orkesteri ja Georg Malmstén. Oskar Rokkanen sai kauppaneuvoksen arvonimen vuonna 1949.




Rokkanen oli naimisissa Helena Sofia Rokkasen (os. Puhakka, k. 1975) kanssa. Heidän tyttäristään Mirjam Helin (1911–2006) oli oopperalaulaja ja laulunopettaja, nuorempi Elbe Häkkinen (1914–1951) sanoittaja ja säveltäjä. Heidän poikansa insinööri Lauri Uljas Oskari Rokkanen (s. 1920) toimi isänsä kuoleman jälkeen PSO:n johtajana sen lopettamiseen, vuoteen 1977 asti. Rokkanen kuoli 91-vuotiaana Helsingissä vuonna 1973."

Aika paljon suomalaista musiikkihistoriaa noissa kolmessa kappaleessa.

Pressanmäen muurin alapuolella on Hallaperän sukuhauta. Sen edustalla on näyttävä pää, tekijänä Gunnar Elfgren vuonna 1938. Elfgren on veistänyt mm. Fredrika Runebergin pääkuvan (Porvoo), Eurydike-suihkukaivoveistoksen (Karjaa) sekä Tammisaaren sankaripatsaan. Reino Juhani Hallaperä (s. Hallberg) oli menestyksekäs laulaja 1940-luvulla, hän levytti mm. George de Godzinskyn sävellyksiä.



Väinö Vähäkallion sukuhaudalla on tutunnäköisiä korkokuvia. Niistä lienee vastannut Gunnar Finne. Vähäkallio (1886-1959) oli kuuluisa arkkitehti, joka suunnitteli mm. Helsinkiin osuustoimikunnan pääkonttorin Hämeentien varteen, Alkon pytingit (nyk. oikeustalo) Salmisaareen sekä SYK:n (sittemmin Sibelius-akatemia) talon Töölöön. Kaikkien niiden koristeluina on Finnen teoksia.



Ignatiusten haudalla on näin upea veistos, tekijä on Voitto Viron kirjan mukaan Viktor Malmberg. Väinö Ignatius oli apteekkineuvos ja naimisissa kääntäjä-teosofi Kyllikki Aspelin-Ignatiuksen kanssa. Heidän poikansa Pentti kirjoitti nuortenkirjoja nimellä Asko Paju.



Makkosten haudalla puolestaan näin hieno kyyhkynen, tekijä tuntematon.




Emil Cedercreutz on veistänyt muutaman hienon reliefin Hietaniemen haudoille. Yksi niistä on Nurmon haudalla.


Raittiuspariskunta Seppälän naamakuvat ovat itsensä Emil Wikströmin taidonnäytteitä.



Heinästen haudalla on upea pikkulintu. Se on samaan tapaan tehty hitsaamalla kuin moni erinomainen Veikko Haukkavaaran teos. Saattaapi hyvinkin olla Haukkavaaran.



Kasimir Leinon hautakivessä on Johannes Haapasalon veistämä muotokuvamedaljonki. Vuosiluvusta ei saa selvää. Kasimir Leinohan oli Eino Leinon veli, ja hän teki pitkän ja merkittävän uran mm. kirjallisuuden parissa. Silti hän on suurelle osalle suomalaisia varsin tuntematon henkilö. Itsekään en miehestä ennen näitä Hietaniemen vierailuja tiennyt mitään.



Armas Ahlqvistin muotokuvan on veistänyt hänen tyttärentyttärensä Aivi Gallen-Kallela vuonna 1994. Armaan tytär Pirkko oli naimisissa Akseli Gallen-Kallelan pojan Jorman kanssa. Aivi puolestaan on museomies Janne Gallen-Kallela-Sirénin äiti.


Oskari ja Helena Saaren haudalla on upeasti sammaloitunut graniittinen enkeliveistos, tekijä tuntematon.



Ahvenaisten hautakivi oli jostain syystä jemmattu rivin päätyyn ja oli lappeellaan. Kuvassa oleva korkokuva vaikuttaa vahvasti Gunnar Finnen tekosilta.


Aarre Aaltosen enkeli Toivosen Annojen (Anna Lydia ja diakonissa Anna Toivonen) haudalla on tyylikäs. Se on vuodelta 1948.


Ilmari Wirkkalan reliefi tehtailija Juho Merivaaran haudalla, jossa on tyttö öljylamppu kädessään on hieno. Varsinkin, kun hauta on muhkeasti reunustettu. Reliefin ympärillä on graniittiset seinät ja harjakatto. Reliefi on varsinaisesti tytär Aune Helenan kohdalla. Hän eli vain 12-vuotiaaksi.



Juho Merivaara perusti 1900-luvun alussa mm. rautasänkytehtaan ja kassakaappitehtaan. Hänen kuolemansa jälkeen Instrumentarium omisti Merivaaran perustaman yhtiön 50 vuoden ajan, kunnes luopuivat omistuksestaan. Täältä voi lukea Merivaarasta tarkemmin: wikipedia.

Runoilija-teatterijohtaja Arvi Kivimaan haudalla on runonpätkä sekä oikeassa ylänurkassa vaimonsa Hilkka Kivimaan pronssinen muotokuva. Tekijä ei selviä kuvista.



Machinery Oy:n perustajan ja mogulin, kauppaneuvos Hugo Timosen ja vaimonsa Aunen haudalle on laitettu hieno tekstinpätkä tammesta ja Tapio Junnon veistos, jossa on perspektiivinen näkymä ja keskellä tammi.



Toimitusjohtaja Pekka Väyrysen muotokuvamedaljonki ansaitsee maininnan siksi, että tämä ukko on poikkeuksellisesti varsin hyvällä tuulella ja hymyileväinen kuvassaan. Yleensä näissä kuvissa ollaan aina niin haudanvakavia. Muotokuvan on veistänyt Arvi Tynys vuonna 1940.


Kotiovelleen entisen SYK:n ja Sibelius-akatemian naapuriin Töölössä murhatun ministeri Heikki Ritavuoren muotokuvaplaketin, jossa Ritavuori on kuvattu profiilissaan, on veistänyt Eemil Halonen.


Mauno Kivioja on veistänyt hienon perhosveistoksen Lauri Kautian haudalle. Netti antaa Kautialle kaksi vaihtoehtoa. Toinen on Aamulehden kuvaaja ja toinen kirjailija. Veikkaan tämän perhosen haudalleen saaneeksi Lauriksi heistä jälkimmäistä.



Sigrid af Forselles puolestaan veisti aikoinaan tämän alla olevan korskean enkelihahmon isänsä Alexander af Forsellesin haudalle.


Sigrid af Forselles oli oli yksi Suomen ensimmäisiä naiskuvanveistäjiä. Hän työskenteli ja asui suuren osan elämästään Pariisissa ja Firenzessä. Af Forsellesin päätyönä pidetään Ihmissielun kehitys -nimistä viisiosaista reliefisarjaa, jonka osista neljä on nähtävillä Kallion kirkossa Helsingissä. Ennen af Forsellesia Suomessa oli ollut vain pari naiskuvanveistäjää, kuten Alina Forsman ja Eveliina Särkelä, jotka olivat kuitenkin joutuneet jättämään kuvanveistäjän työn, koska eivät kyenneet elättämään sillä itseään. Sigrid af Forsellesin isä Jacob Henrik Alexander oli everstiluutnantti ja Metsähallituksen ylijohtaja.

Sigrid af Forsellesin isoisä, majuri ja kauppaneuvos Fredrik Johan Ulrik af Forselles (1783-1857) oli sotaneuvos Jakob af Forsellesin nuorin poika. Jakob nuoremmasta (1753-1835) ei ole netissä paljoakaan tietoa.


Fredrikin isoisä Jacob oli Loviisan kaupungin perustaja ja sen ensimmäinen pormestari. Jacob af Forselles oli suomalainen kauppias ja teollisuusyrittäjä. Hänestä tuli tiettävästi ensimmäinen suomalainen kauppaneuvos, joka teki koko työuransa Suomessa. Hänet myös aateloitiin vuonna 1767 ja hän on af Forselles -aatelissuvun kantaisä. Meinasin tähän linkittää Jacobin rintakuvan, jonka on tehnyt Jussi Mäntynen, mutta huomasin, etten ole sitä koskaan laittanut tänne blogiini. Vain instagramin puolella on ollut esillä Rintakuvakavalkadin osana.

Myöhemmin af Forselles vaikutti erityisesti Haminassa ja Loviisassa, joissa hän toimi kauppiaana, laivanvarustajana sekä eri teollisuusyritysten omistajana. Loviisan pormestarina hän toimi vuosina 1747–1765. Hän oli myös porvarissäädyn edustajana valtiopäivillä 1746–1747, 1751–1752 ja 1755–1756. Hänen omistuksessaan olleita kartanoita olivat Petjärven kartano Ruotsinpyhtäällä, Mariebergin kartano Liljendalissa ja Peippolan kartano Elimäellä.


Vuosina 1876–1880 Sigrid af Forselles opiskeli Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulussa, jossa ei kuitenkaan tuohon aikaan opetettu kuvanveistoa. Oltuaan muutaman kuukauden ajan kuvanveistäjä Robert Stigellin yksityisoppilaana af Forselles muutti 1880 Pariisiin ja opiskeli seuraavat kaksi vuotta Académie Julianissa. Sielläkään ei hänen harmikseen annettu kuvanveisto-opetusta naisille. Kun opettaja Alfred Boucher siirtyi Roomaan, hän suositteli oppilaitaan Auguste Rodinille. Af Forselles oli tämän jälkeen vuoteen 1886 Rodinin oppilaana ja osan ajasta myös tämän ateljeeapulaisena. Hän muun muassa avusti Rodinia tämän suurtyön Calais’n porvarit toteutuksessa. Rodin pyysi häntä auttamaan myös toisessa suurhankkeessaan Helvetin portissa, mutta af Forselles kieltäytyi.

Af Forsellesin päätyönä pidetään viisiosaista uskonnollista reliefisarjaa Ihmissielun kehitys, joka kuvaa ihmiskunnan taistelua, kehitystä ja lopullista vapautumista. Sen osat ovat nimiltään Ihmisten taistelu, Vankeus, Vuorisaarna, Kotimatkalla ja Kotiinpaluu. Kallion kirkkoon sijoitettujen Ihmissielun kehityksen neljän osan ohella eräitä af Forsellesin kipsiveistoksia on esillä myös Helsingin Kulosaaren kirkossa. Pääosan elämästään Ranskassa ja Italiassa asunut Af Forselles asetti vain harvoin töitään näytteille Suomessa, joten hän jäi elinaikanaan synnyinmaassaan melko tuntemattomaksi. ainoa tunnettu ulkoveistos on hänen isänsä haudalle Helsingin Hietaniemen hautausmaalle vuonna 1898 pystytetty enkelipatsas. [Lähde: Wikipedia]

Tampereella Kalevankankaan hautausmaa pullistelee Evert Porilan tekemiä veistoksia. Hietaniemessä niitä on vähemmän. Yksi niistä on Jalmari Aalbergin haudalla. Aalberg oli näemmä kääntäjä, mutta hänestä ei paljoa tietoa ole nettiin laitettu. Toisessa kuvassa näkyi taustalla Lauri Kivekkään hautapaasi. Radikaalina fennomaanina tunnettu Kivekäs oli kuuden vuoden ajan naimisissa näyttelijälegenda Ida Aalbergin kanssa ja Jalmari oli Idan nuorin veli.



Kyllösten muotokuvaplaketti on siitä erikoinen, että siinä on pariskunta samassa kuvassa. Signeerauksena on vasemmalla jokin, mikä näyttää olevan E.T. mutta voisi olla myös E.F. Oikeassa reunassa on kuitenkin toisena signeerauksena D.U. 1950, joka kertoo reliefin olevan David Uurasen valama. Tästä herra Kyllösestä ei löydy mitään tietoa netistä, mutta hänen kaimastaan, legendaarisesta F1-selostaja Matti Kyllösestä kyllä vaikka kuinka paljon!


Walter Runebergin haudalla oleva veistos on juuri niin mahtipontinen kuin veistäjän työt yleensäkin. Hieno ja pullollaan teräviä yksityiskohtia. Walter Runebergin oman osion löydät täältä!



Tulipas pitkä tästäkin päivityksestä. Pakko laittaa tähän pikku stoppi ja jatkaa seuraavassa. Sen vuoro onkin jo lähiaikoina, joten pysykää taajuudella!