lauantai 23. syyskuuta 2017

Kohtauspaikkana Kangasala

Taas Kangasalla!

Kun Kimmo Pyykön ja Anssi Kasitonnin näyttely Ilmassa itekin loppui elokuun viimeisinä päivinä, huomasin, että seuraavaan näyttelyyn Kangasala-talossa sijaitsevaan Kimmo Pyykkö -taidemuseoon oli tulossa ainakin joitakin patsaita.

Otin yhteyttä museoon ja ilmoittauduin torstaiseen infotilaisuuteen. Hyppäsin Pyynikintorilta bussiin ja olin perillä Kangasalla hyvissä ajoin ennen tiedotustilaisuuden alkua. Päätin käyttää tuon ylimääräisen ajan hyväksi ja käydä uudelleen läntisellä hautausmaalla, tutkimassa sen kokonaan ja yrittämässä etsiä Mauno Juvosen hauta.

Ei löytynyt Juvosen hautaa. Sen sijaan muutama ihan mielenkiintoinen hautataiteen edustaja löytyi. Tässä niistä muutama kuva.





Jälkikäteen sain paikallissanomien toimittajalta sähköpostia, jossa oli kuvakin Juvosen haudasta. Olin hienosti mennyt siitä ohi huomaamatta hautakiven päällä olevia pronssilintuja. Mutta siitä hommasta myöhemmin lisää.

Museolla oli ensin kahvitarjoilu ja samalla uuden näyttelyn kuratoinut intendentti Soila Kaipiainen kertoi meille näyttelyn taustoja. Sen jälkeen pääsimme tutustumaan näyttelyyn.

Kyseessä on Kimmo Pyykkö -museon viides näyttely, mutta ensimmäinen jossa mukana olevat taiteilijat eivät ole vain nykypäivän taiteilijoita. Näyttely tilattiin noin vuosi sitten, mutta varsinaisesti haalarit ja rukkaset vedettiin ylle siinä vaiheessa, kun edellinen näyttely saatiin avattua.

Näyttelyn teoksia on hankittu omien kokoelmien lisäksi myös taidehistorian kirjojen ja netin kautta sekä myös Pirkanmaan aluetaidemuseosta, Kustaa Hiekan museosta, Ateneumista, Tampereen taidemuseosta, Kangasalan kunnalta ja yksityisiltä omistajilta.


Näyttelyssä on esillä 40 taiteilijalta kuutisenkymmentä teosta. Valintakriteerinä oli yhteys Kangasalaan eli mukaan on hyväksytty maalauksia, veistoksia, piirroksia ja tekstiilitaidetta Suomen taiteen keskeisiltä nimiltä, jotka ovat vaikuttaneet Kangasalla, syntyneet, asuneet tai viettäneet kesiään siellä. Yksityisten muotokuvia ei otettu mukaan.

Ensimmäisessä kerroksessa on mm. Einar Ilmonin ja Magnus von Wrightin maalauksia (ne muuten eivät ole mukana pian aukeavassa Ateneumin von Wright -näyttelyssä) sekä kolme veistosta.

Wäinö Aaltosen marmoriin veistämä Nuoren naisen pää on jalustalla ja sen vieressä seinällä riippuu Aaltosen maalaus Kalvea impi, jonka naishahmosta tulee mieleen joku sankaripatsas. Aaltonen on siis käyttänyt mallia myös veistoksissaan. Syy miksi nämä kaksi Aaltosen teosta ovat näyttelyssä on se, että niiden mallina on ollut Birgit Ahlström tunnettiin sittemmin paikallisen kulttuurielämän aktiivisena vaikuttajana Birgit Rydmanina.



Toinen ensimmäisen kerroksen veistos on Alpo Sailon käsialaa. Se esittää maakuntalaulunakin tunnetun Kesäpäivä Kangasalla -kappaleen säveltänyttä Gabriel Linséniä. Hieno teos, ja erilainen rintakuva kuin yleensä. Juhannusviikonloppuna kuvasin Porvoossa Alpon ja vaimonsa Ninan tekemän perinteisen, ulkotiloihin paremmin sopivan Linsénin rintakuvan. Nyt sain siis toisen version kuvattua.



Kolmantena veistoksena on Emil Wikströmin tekemä Agathon Meurmanin rintakuva. Kuten muistanette, Wikström teki Meurmania ja tämän vaimoa esittäneen reliefin, joka on kiinnitetty heidän hautakiveensä, aivan lähellä museota sijaitsevalla hautausmaalla.



Niin, ja onhan ykköskerroksessa myös Ilkka Virtasen puuveistos Ruumislauta, joka on sekin näkemisen arvoinen.


Kakkoskerroksessa oli lisää hienoja maalauksia sekä Mauno Juvoselta pari veistosta. Ensimmäinen niistä on nimeltään Laskeutuvat linnut. Sehän on siis pienoismalli siitä suihkukaivoveistoksesta, joka on pitäjän keskustassa Osuuspankin edustalla.



Toinen Juvonen on poltettua savea oleva pötkylä, nimeltään Luopuminen.


Juvosen kahden tyttären taidetta on myös nähtävillä näyttelyssä. Marianna Juvonen-Holopaisen teos Vesijärveltä taitaa näkyä tuossa ylläolevan kuvan veistoksen takana, tuo oikeanpuoleinen taulu. Riikka Juvosen teos Kesäyö kaupungissa puolestaan näkyy tuossa pari kuvaa ylempänä olevassa yleiskuvassa perimmäisenä nurkassa.

Kolmatta kerrosta isännöivältä Kimmo Pyyköltä on alakerroksiin otettu iso puupölkky nimeltä Korvenperä sekä pienoisveistos nimeltään Putous, joka on vuodelta 1965. Korvenperähän oli tietenkin Pyykön syntymäkodin nimi.



Tuossa Korvenperän oikealla puolella on kangasalalaistaustaisen, kansainvälisestikin tunnetun valokuvataiteilija Susanna Majurin teos Icy vuodelta 2012.

Taiteilijapariskunta Anssi Kasitonnilta ja Maria Stereolta on näyttelyyn otettu mukaan Marialta Tuoli, joka oli mukana kesällä Galleria Mältinrannassa olleessa näyttelyssä sekä Anssilta pieni tauluteos nimeltään Nimetön, jossa on hienosti käytetty legendaarista Johnny Cashin kuvaa ja muutettu se omaksi.



Tuo iso teos tuossa seinällä on Virve Liljan grafiikkateos Perhealbumi 1997-2017, jota on täydennetty nimensä mukaisesti jo 20 vuoden ajan.

Hieno näyttely, oli erittäin mukavaa kierrellä näyttelyssä opastuksen kera.

keskiviikko 20. syyskuuta 2017

Panu Karjula - puisia hauskoja veistoksia

Finlayson Art Area 2017:ään kuului muiden muassa Panu Karjulan puuveistoksia. Jotenkin puuveistokset ovat olleet vähän haukotuttavia, ne kun usein ovat eläinaiheisia kuten karhuja, sellaisia joita niin monella on mökin portinpielessä. Mutta kun näin Karjulan veistoksia, innostuin niistä paljonkin.

Ensimmäisen kerran törmäsin Karjulan veistokseen kesäkuussa, kun olimme iltakävelyllä ja poikkesimme Finlaysonille ja teimme läpikulun Siperian poikki, se kulki tämän Saari-nimisen veistoksen ohi. Saari oli sijoitettu nurkkaan, mutta kyllä se sieltä ohikulkijoille loisti selkeästi.



Seuraavat Karjulan veistokset bongasin, kun kävimme katsomassa Galleria Himmelblaussa ja naapurigallerioissa Miina Äkkijyrkän, Outi Heiskasen ja HC Bergin tuotantoa. Niistä voi lukea täältä!

Himmelblaun aulassa meitä tervehti HiHiHi:


Yläkerran porrasaulassa vastassa oli Hopeinenkuu:



Art Arean viimeisenä viikonloppuna kävimme Rullassa ja sen jälkeen menimme Siperian sisälle kahvilaan. Siinä matkalla huomasimme sitten nämä muut Karjulan teokset, joista osa oli vitriinissä.

Pyhä (Temppeli)

Pahataikina

Talo meren rannalla

Maailmani

Ympäri Siperia-taloa oli sijoitettu monta veistosta, niistä löysin nämä:

Saari

Saari (ei siis Mäkin ranskalaiset, toim. huom.)

Neljä Kruunua

Lumivalkoinen
Pahataikina

Pahataikina

Yksi veistoksista oli hurjan ja hienon näköinen. Harmi vaan, että kännykässä oleva kamera ei tykkää näistä isojen hallien valaistuksista.

Häkälöylyt

Mustanaamion paha merkki?

Tämä oli myös hieno tämä Paukapää:




Tähän loppuun vielä infoa Pasi Karjulasta. Vuonna 1964 Jyväskylässä syntynyt Karjula asuu ja työskentelee Mänttä-Vilppulassa. Hänet tunnetaan äijämäisen jyhkeistä ja samalla minimalistisen merkityksellisistä puuveistoksistaan, mutta myös OLO-ryhmittymän jäsenenä. Tuo ryhmähän on tehnyt mm. Helsingin Hietalahden altaan ympäristössä oleva OLO nro 22 ja Sara Hildénin taidemuseon ulkopuolella olevan kolmiosainen OLO nro 45.

Karjulan tuotannossa esiintyy paljon taloja. Hän on aina ihaillut perisuomalaista latomaisemaa. Karjula työstää puuveistoksensa käyttämällä moottorisahaa ja puukkoa.

(Lähde: Finlayson Art Area)

keskiviikko 6. syyskuuta 2017

Hämeenlinnassa syksyisellä patsaskierroksella

Sunnuntaiaamu Hämeenlinnassa valkeni puolipilvisenä. Lapset katsoivat aamutelkkaria ja vanhemmat pakkasivat laukkuja, kunnes oli aika mennä nauttimaan pitkästä aikaa hotelliaamiaisesta. Siellähän ne pöydät notkuivat herkkuja! Tuli masu täyteen. Samalla hyvästeltiin sukulaiset ja toivoteltiin hyvät matkat ja jatkot. Oli mukavaa tavata pitkästä aikaa.


Kirjauduimme ulos hotellista ja lähdimme kiertämään Hämeenlinnan keskustaa. Listalla oli kymmenen tunnettua patsasta, jotka oli tarkoitus löytää ja kuvata. Mutta ennen näitä löysimme heti hotellin ulkopuolelta betonisen pylvästeoksen, jonka on tehnyt Rúrí ja sen nimi on Time Concrete.

Hämeenlinnan taidemuseon sivuilta:

"Islantilaisen naistaiteilijan Rúrín ympäristötaideteos Time Concrete on Vanajaveden rannalla lähellä hotelli Vaakunaa. Teos koostuu kuudesta betoniin valetusta osasta, jotka tuovat mieleen raunioituneen rakennuksen ja sortuneet pylväät. Partek Oy on valanut  veistoksen erikoissekoitteisesta betonista."


Kävelimme rantaa pitkin Viipurintien siltaa kohden. Sillan tällä Keinusaaren puolella on mm. Hämeenlinnan taidemuseo. Sen edustalla Viipurintien varrella on Aukusti Veuron veistos Vasikanjuottaja.

Hämeenlinnan taidemuseon sivuilta:

"Vasikanjuottaja on Hämeenlinnan kaupungin ensimmäinen julkinen veistos. Teos tilattiin kuvanveistäjä Aukusti Veurolta vuonna 1946 Hämeenlinna-Seuran taidejaoston näyttelyssä olleen Veuron kipsiluonnoksen mukaan. Veistos valettiin pronssiin Taidevalimo Aaronissa Helsingissä. Veistoksen paljastustilaisuus pidettiin 29.11.1954 taidemuseon edustalla. Vasikanjuottajat-veistos on saanut aiheensa maaseudulta arkisen työn parista. Veistos on kunnianosoitus maaseudun naisten työlle erityisesti karjanhoidon parissa. Vasikanjuottajassa Veuro on elävästi ja taitavasti yhdistänyt ihmisen ja eläimen suhteen veistokselliseksi kokonaisuudeksi. Vasikanjuottaja jäi Veuron viimeiseksi teokseksi."





Vasikanjuottajan toinen valos on Forssassa, Kuhalan koulun pihalla.

Museon puistosta jatkoimme matkaa sillan yli keskustan puolelle ja heti sillankorvassa on Ystävyydenpuisto. Siellä on spinnerin muotoinen suihkulähde sekä lähempänä siltaa Aukustin pojan Jaakko Veuron veistos Hämeenlinna ennen ja nyt.

Hämeenlinnan taidemuseon sivuilta:

"Jaakko Veuron veistos muodostuu kolmesta päällekkäin asetetusta laatasta, joihin on reliefimäisesti kuvattu Hämeenlinnan elämää ja elinkeinoja."





Ystävyydenpuiston vieressä on suht uusi taloyhtiö, jonka pihalla näytti olevan kaksi pronssista paatta, mutta ne taitavat olla kiveä. Näyttävät ihan taideteokselta.


Talon seinässä Palokunnankadun puolella on muistolaatta, jossa kerrotaan paikalla sijainneesta tehtaasta, jossa tehtiin Helsingin olympialaisten 1952 mitalit.


Matkalla kohti linja-autoasemaa näin matkalla suojeluskuntatalon, jonka sisäänkäynnin yläpuolella on pari vaakunaa. Näyttävät olevan sekä Hämeenlinnan että Hämeen läänin vaakunat.



Linja-autoaseman ohi kuljettuamme löysimme erikoisessa paikassa kävelytien ja talon välissä olevan jyhkeän patsaan. Se esittää nahkuria eli nahkatehtaan työntekijää. Veistoksen, joka myös nimellä Karvari tunnetaan, on tehnyt Oskari Jauhiainen.

Hämeenlinnan taidemuseon sivuilta:

"Elokuussa vuonna 1955 postitalon urakoitsijat julistivat kuvanveistokilpailun, jonka voitti Oskari Jauhiaisen ehdotus. Oskari Jauhiainen oli saanut idean veistokseensa Utajärvelle vuonna 1949 tekemänsä Yhteistyön monumentin kilpailuluonnoksen henkilöhahmosta. Muistomerkki paljastettiin 5.7.1958. Veistos esittää voimakasta, nuorehkoa, mutta jo oppivuotensa ja kisällinäytteensä suorittanutta karvaria. Hän pitää toisella käsivarrellaan vuotia ja toisella kädellään nojaa työvälineeseensä, ns. stryykkäysrautaan."





Tässä välissä pidimme eväänhankintatauon. Kun lähdimme kävelemään patsaalta eteenpäin, huhuili patsasta vastapäätä asuva vanhempi rouva meille (oli katsellut parvekkeelta koplamme toimia) ja kyseli, onko tiedossa tekijän ja teoksen nimi? Tokihan se oli, vastasimme hymyillen. Hauska tilanne.

Ostimme kaupasta syötävien lisäksi myös värillistä paperia ja tarroja, joista jälkimmäisiä ei sitten kotoa löytynytkään mistään. Damn.

Vanhalta ostaritalolta lähdimme kohti vanhaa ortodoksikirkkoa, joka sittemmin toimi vuosikaudet kaupunginkirjastona. Nykyään siellä on yliopiston toimintaa. Kirjastonpuistossa, puiden varjossa, seisoo Nuoruus-veistos, mallinaan Tove Jansson. Sen on veistänyt tietenkin Toven isä Viktor Jansson. Hyvin samanlainen kuin Janssonin veistokset Tampereen Sorsapuistossa ja Helsingin Kaisaniemenpuistossa.

Hämeenlinnan taidemuseon sivuilta:

"Nuoruus-teoksen kipsimalli saatiin lahjoituksena Hämeenlinnan kaupungille kuvanveistäjä Janssonin jäämistöstä. Kummila Oy valatti työn pronssiin ja lahjoitti veistoksen kaupungille virallisesti paljastustilaisuudessa 21.6.1967 entisen kirjaston, nykyisen Suomen Yrittäjäopiston viereisessä puistikossa. Nuoruus on variaatio Janssonin Convolvulus-aiheesta (Convolvulus on kiertokasvien eli kansanomaiselta nimeltään elämänlangan tieteellinen nimitys). Jansson teki vuodesta 1929 lähtien useita nuorta naista esittäviä veistosluonnoksia. Yhteistä näille teoksille on hienostunut, klassismiin pohjautuva pelkistetty ja dekoratiivinen ilmaisu. Näissä töissä mallina oli taiteilijan tytär Tove Jansson."






Kirjastonpuistolta lähtee Raatihuoneenkatu ja lähdimme sitä pitkin kohti toria ja kirkkoa. Ensin bongasimme Pertti Kukkosen veistoksen Kohtaaminen, jonka olimme vaimon kanssa nähneet jo vuonna 2008. Emme tuolloin huomanneet tämän veistoksen hienoutta vaan lähinnä mieleen jäivät kaksi graniittipaatta. Nyt koko porukka jäi katselemaan mitä seuraa, kun pienen vesialtaan alta kuului murinaa. Epäilimme, josko sieltä ryskäisi ylös jonkinlainen geysir, mutta sitten altaat alkoivat pikkuhiljaa, hitaasti, täyttyä ja vedet kohtasivat keskellä. Hieno kokonaisuus!

Hämeenlinnan taidemuseon sivuilta:

"Kohtaaminen sijaitsee keskellä uutta kävelykatua, sen korkeimmalla kohdalla. Suurikokoinen betoniveistos rakentuu kahdesta toisiinsa nojautuvasta kappaleesta, jotka on sijoitettu samasta materiaalista valmistetulle jalustalle. Veistoksen juurella on kaksi vesiallasta, joiden vesipinta nousee ja laskee hitaasti. Vesipintojen noustua tiettyyn korkeuteen ne yhtyvät hetkeksi."


Matkalla kohti toria oli vielä toinenkin suihkukaivo, jossa oli vauhdikkaampi vesimeininki sekä kolme betonista ja puusta valmistettua sohvaa, joiden edessä on mietelauseita. Niistä ei tullut otettua kuvia.

Ennen torille saapumista huomasin lähes tyhjillään olevan liikehuoneiston ikkunassa mallinukelta näyttävän veistoksen, joka mallaili itseään peilistä. Kyseessä oli Katariina Stålhammarin teos Sovitus, joka kuuluu Hämeenlinnan Taiteilijaseuran Selfienäyttelyyn. Näyttelyt ovat osa Hämeenlinnan Seudun Taideyhdistyksen taidehaastetta sekä Hämeenlinnan Taiteilijaseuran Hämeen Sadat Selfiet -projektia.


Torin laidalla on nykyinen Nordean konttori. Aiemmin siinä on sijainnut Säästöpankki, jonka sisäänkäynnin ympärille on Gunnar Finne veistänyt upeat reliefit. Oli mukavaa löytää nämä kuvat, kun en niistä ennen tiennyt mitään. Nämä löydöt ovat yhtä hienoja kuin ne, joita on tullut hakemaan ennakkotietojen mukaan.



Raatihuoneen vierellä, korkean paaden päällä, sijaitsee Finnen veistos Ilves, joka löytyy Hämeen vaakunastakin. Ilves on väriltään kultainen.

Hämeenlinnan taidemuseon sivuilta:

"Ilves seisoo neljä metriä korkean graniittipylvään päällä Hämeenlinnan torin reunalla raatihuoneen ja entisen Suomalaisen Säästöpankin toimitalon välissä. Pylvään yläosassa on männynlatvaksi tyylitelty kapiteeliosa. Veistos pilareineen on arkkitehti Oiva Kallion piirtämän pankkirakennuksen tärkeä elementti ja liittyy pankin pääsisäänkäynnin portaalin kymmeneen reliefiin. Ilves-veistoksen kustansi Hämeenlinnan Suomalainen Säästöpankki 1920-luvulla. Ilves on voimakkaasti tyylitelty. Pronssiin valettu pinta on kullattu ja siihen on tehty jälkiä, jotka muistuttavat ilveksen täplikästä turkkia."




Kirkon ja torin välissä on puistoalue, jonka keskellä on suihkulähde. Puiston toista puolta hallitsee runoilijana, Suomen kielen lehtorina ja suomentaja Paavo Cajanderin rintakuva. Sen on veistänyt vuonna 1933 Alpo Sailo. Monen merkkihenkilön muotokuvia tehneen Sailon oman osion voit tsekata täältä!

Hämeenlinnan taidemuseon sivuilta:

"Runoilija Paavo Cajanderin muotokuva Toripuistossa on näköisveistos. Pronssinen rintakuva on juhlallinen ja muistuttaa olemukseltaan antiikin roomalaista. Veistos edustaa hyvin kuvanveistäjä Alpo Sailon tyyliä ja ajatusmaailmaa. Muotokuva syntyi Hämeen Heimoliiton aloitteesta ja paljastettiin Toripuistossa 17.6.1934."




Cajander ja Sailo syntyivät molemmat Hämeenlinnassa, Cajander 1846 ja Sailo 1877. Molemmat olivat myös suuria isänmaanystäviä ja kiihkeästi mukana viime vuosisadan alun kansallisuustaistelussa.

Toisella puolella puistoa on runoilija Larin-Kyöstin patsas. Siinä Hämeenlinnan suuri kirjoittaja istuu käteensä nojaten kirkkoa kohden katsoen. Patsaan on veistänyt Mikko Hovi, jonka tunnetuimmat teokset ovat Helsingissä Linnanmäellä olevat Karhuperhe ja Kalapoika. Ne esittelin tässä Linnanmäki-jutussa viime kesänä 2016.

Hämeenlinnan taidemuseon sivuilta:

"Larin-Kyöstin Seuran aloitteesta 1950-luvun lopulla heräsi  ajatus pystyttää Larin-Kyöstille patsas runoilijan syntymä- ja kotikaupunkiin Hämeenlinnaan. Veistoksen tekijäksi pyydettiin Larin-Kyöstin läheinen ystävä kuvanveistäjä Mikko Hovi. Hovi tutustui Toripuistossa veistokselle aiottuun paikkaan ja piti sitä sopivana. Veistoksen valoi pronssiin taidevalaja Väinö Kärkkäinen Järvenpäässä. Juhannusaattona 22.6.1962 pidettiin Toripuistossa runoilijapatsaan paljastustilaisuus. Mikko Hovi oli vaimonsa Helmin kanssa mukana paljastustilaisuudessa. Taiteilija kuoli muutamia viikkoja tilaisuuden jälkeen."




Kiersimme kirkon, ihailimme vanhoja taloja (yhdessä toimii museo, yhdessä on asunut Albert Edelfelt), kuvasimme vuoden 1918 taisteluissa kuolleiden muistomerkin sekä Karjalaan jääneiden muistomerkin ja piipahdimme kurkkaamassa pikaisesti kirkkoon sisälle.

Hämeenlinnan taidemuseon sivuilta:

"Hämeenlinnan pääkirkon Raatihuoneenkadun puoleisella sivustalla on muistokivi Suomen sisällissodassa henkensä menettäneiden valkoisten muistoksi. Kysymys muistomerkin pystyttämisestä oli ollut esillä jo vuodesta 1923, mutta muistomerkin hankinnasta päätettiin lopullisesti vasta vuonna 1928. Aluksi suunniteltiin muistotaulua kaupungin hautausmaalle, mutta ajatus hylättiin paikan syrjäisyyden vuoksi. Kirkkopuistoa pidettiin muistomerkin arvoa parhaiten vastaavana paikkana."



"Luovutetun Karjalan alueelle haudattujen vainajien muistokivi paljastettiin 10.10.1954."



Sen jälkeen lähdimme linnaa kohden. Matkalla on Sibeliuksenpuisto (jätimme tällä kertaa Sibben kotitalon museoineen väliin), jossa seisoo Kain Tapperin veistämä pronssinen hujoppi. Se kuvaa nuorta, tulevaa säveltäjämestaria.

Hämeenlinnan taidemuseon sivuilta:

"Aloite Jean Sibeliuksen patsaan saamiseksi Hämeenlinnaan tehtiin ensimmäisen kerran vuonna 1936. Sibelius kuitenkin itse suhtautui hankkeeseen vastahakoisesti. Sibeliuksen kuoleman jälkeen vuonna 1957 Hämeenlinnan kaupunginhallitus nimesi patsastoimikunnan. Valtakunnallinen veistoskilpailu julistettiin vuonna 1961. Ensimmäisen palkinnon saivat kuvanveistäjät  Heikki Nieminen ja Kain Tapper. Patsastoimikunta ehdotti tilattavaksi Tapperin työn Kasvumiljöössä. Juhlallinen paljastustilaisuus pidettiin Sibeliuksen syntymäpäivänä 8.12.1964. Tasavallan presidentti Urho Kekkonen puolisoineen olivat läsnä tilaisuudessa."




Läheltä katsottuna patsas on jotenkin mittasuhteiltaan vääristynyt, mutta kun jatkoi matkaa Lukiokadulle päin ja katsoi kauempaa niin se näytti jo paremmalta. Puistossa on myös soiva puistonpenkki, jolla istuen voi kuunnella Jannen sävellystä.

Puiston etelälaidalla on Lyseon lukio, hieno vanha historian havinaa huokuva rakennus. Puistossa on myös Uhrikivi, jonka laatassa on teksti: "Siirretty Hattulan Ihalemmen kylän Toukolan maalta. Lain suojaama muinaisjäännös."


Vähän matkaa tästä, korttelia lähempänä linnaa on Itsenäisyydenpuisto, hiekkakenttä, jota hallitsee Aimo Tukiaisen jyhkeä Summan taistelut -sankaripatsas talvisodan uhrien muistolle.

Hämeenlinnan taidemuseon sivuilta:

"Veistos muodostuu kahdesta vastakkain olevasta massasta. Niiden välissä on pienempiä lohkareita, jotka kuvaavat tulilinjaa. Alkuvuosina tulilinjan sisään oli asennettu valaistus. Muistomerkki oli tarkoitus valmistaa kivestä, mutta lopulta päädyttiin pronssiin. Veistokseen liittyy jalusta ja syvennys. Veistoksen takana on muuri, jossa teksti."




Puistossa bongailimme myös neitoperhosia sekä yhden amiraalin. Sen jälkeen päätimme käydä katsomassa Eino Leinon puistoa ja matkalla ihailimme vanhoja puutaloja. Eino Leinon puistolta palasimme hieman mäkeä ylös kohti kirjastoa. Sen pihanurkalla on Nina Ternon veistos Kullervo, jossa on samanlainen kaksipäinen ja kuusijalkainen hevonen kuin Tikkurilan Vouti-veistoksessa (lue Tikkurilan patsaista täältä!), mutta tässä onkin kaksi ratsastajaa selässä.

Hämeenlinnan taidemuseon sivuilta:

"Kullervo paljastettiin Hämeenlinnan uuden kirjastotalon avajaisten yhteydessä 8.8.1983. Teoksen tekijän Nina Ternon mukaan 'paremmasta ympäristöstä Kullervolle ei voisi uneksiakaan'. Veistos kuvaa Kullervo Kalervonpojan neidonryöstöä. Veistos on kunnianosoitus menneille sukupolville, kansantarujen luojille ja niiden kokoajille."




Laskeuduimme kirjastolta alas leikkipuistoon ja löysimme sieltä läheltä suihkukaivon, jossa oli pyörivä kivipallo, samanlainen kuin mm. Tampereella Hämeenpuistossa. Tämä Hämeenlinnan pallo symboloi sijaintiaan Maaherranpuistossa.

Hämeenlinnan taidemuseon sivuilta:

"Suomessa toteutui 1.9.1997 lääniuudistus, jossa läänien määrä väheni kuuteen aikaisemmasta kahdestatoista. Hämeenlinnasta tuli uuden Etelä-Suomen läänin hallinnollinen keskus. Uudistukseen liittyen Hämeenlinnan pääkirjaston vieressä oleva Rantapuiston osa vihittiin 1.9.1997 Maaherranpuistoksi. Tilaisuudessa paljastettiin myös Etelä-Suomen uusi vaakuna sekä Etelä-Suomen edistyksellisyyttä kuvaava kiviveistos, jonka on valmistanut Savitaipaleen kiviveistämö."



Kävelimme rantareittiä pitkin Laivarannanpuistoon, joka oli hienossa kunnossa. Sen kruununa on suihkukaivo, jossa on punagraniittinen veistos nimeltään Herääminen. Tuon veistoksen on tehnyt Into Saxelin.

Hämeenlinnan taidemuseon sivuilta:

"Rantapuistossa oleva veistos on kuvanveistäjä Into Saxelinille luonteenomainen. Se on pienikokoinen ja nuoruutta, kauneutta, viattomuutta ja haaveilua kuvaava nuoren tytön hahmo. Keväällä 1954 Into Saxelinin perikunta tarjosi Hämeenlinnan kaupungille veistosta ostettavaksi. Kesäkuussa 1957 Herääminen liitettiin Laivarannanpuiston pieneen suihkukaivoon. Lumpeenlehden muotoa muistuttavan altaan on suunnitellut kaupunginarkkitehti Olavi Sahlberg."




Ja näin oli tämänkertaiset Hämeenlinnan julkiset veistokset bongattu ja kuvattu. Kävelimme takaisin hotellille, otimme tavarat mukaan ja siirryimme rautatieasemalle odottamaan junaa. Tampereelle saavuttuamme kävimme kaupassa ja syömässä ja lopulta pääsimme kotiin.


Hauska reissu! Ehkä vähän liian raskas lapsille kiertää kaupungin keskustaa, mutta hienosti jaksoivat. Onneksi nämä listalla olleet plus ylimääräiset löydöt olivat aika lähellä toisiaan. Yritin karttaohjelman kautta katsoa, paljonko kävelimme, mutta ihan koko reittiä en saanut siihen laitettua. Kuitenkin ennen tätä viimeistä suihkukaivoveistosta mittarissa oli ainakin 3 kilometriä.