sunnuntai 9. heinäkuuta 2017

Kesälomareissun antia

Tämän vuoden ensimmäisen kesälomareissun saalis kerääntyi puolivälissä, kun vaihdoimme paikkaa mökiltä mummikkalaan. Pysähdyimme matkalla Porvooseen, mutta siitä lisää myöhemmin.

Ensin taustat kuntoon: päätimme lähteä papan kutsusta käymään Mäntlahden-mökillä. Pakkasimme kamat valmiiksi maanantai-iltana ja tiistaiaamuna olimme valmiita, kun kyyti saapui. Kuten ehkä saatatte muistaa, luovuimme omasta autosta puolitoista vuotta sitten, joten matkailu suoritetaan nykyään muiden aikataulujen mukaan eikä reissuille voi suunnitella sen enempiä patsaanmetsästelyjä.

Lähdimme tutulle reitille, joka kulkee Tampereelta Kangasalan, Pälkäneen, Hauhon ja Hämeenkosken kautta Lahteen ja siitä Kouvolaan, kunnes kurvataan Kotkantielle. Tien päässä häämöttävälle moottoritielle lähdetään Haminan suuntaan ja sieltä museotietä kohti Klamilaa. Paljon paikkoja, joiden ohi huristellaan.

Tällä kertaa pysähdyspaikaksi valikoitui Hämeenlinnaan kuuluva Tuulos ja sen reunalla sijaitseva kauppakeskus Tuulonen. Ostoskeskuksen pihamaalle on rakennettu sankarimuistomerkki, jossa on metalliveistos sekä sankarivainajien muistotolpat. Ennen kuin pääsin kuvaamaan tämän muistomerkin, jonka ohi oli tullut jokusen kerran ajeltua, käväisimme kahvilla keskuksen uumenissa sijaitsevassa ravitsemusliikkeessä. Huomasimme, että "maaseudun palvelen kauppakeskuksen" Tuulosen erikoisuutena ovat lentokoneet. Niitä on pihamaalla (2 kpl suihkuhävittäjiä) ja sisätiloissa (kaksitaso ja armeijan vanha kuljetuskone Hanssin-Jukka).


Tuona tiistaina oli sateinen sää, joten valokuvatkin tuli otettua pikavauhtia. Muistomerkki ajaa asiansa sankarivainajien muistelemista ajatellen, mutta itselle tämä metallista leikattu veistos ei kovinkaan innostavana esiinny.


Vietimme tosiaan juhannusviikon mökillä. Esittelin taannoin Mäntlahdessa ateljeetaan pitävän Hermanin (katso juttu täältä). Nyt kun pääsin tienoolle ensi kertaa kahteen vuoteen, päätin tietenkin käydä morjestamassa Hermania ja katsomassa, josko uutta taidetta olisi ilmaantunut pihamaalle. Ja olihan sitä.

Sitten edellisreissun on Hermanin ateljeen yhteyteen avattu galleria Kymen Kulta, jossa on tänä vuonna esillä Risto Vuorimiehen valokuvia vuodelta 1974. Valokuvissa on aiheena tuon kevään 1974 savolainen maalaiskylä Joensuun ja Parikkalan välillä. Hienoja mustavalkokuvia! En tällä kertaa kuvannut Hermanin tekemiä taideteoksia (harmittaa vähän), mutta ensi kerralla sitten paremmalla ajalla. Tässä kuitenkin Hermanin kylän liikenteenjakajaan tekemä taideteos:


Lähdimme seuraavaan kohteeseen juhannuspäivänä, jolloin oli myös jonkin verran muitakin liikkeellä, ainakin kun pysähdyimme Porvoossa kahvipaussille. Jätimme auton parkkiin uuden kaupungintalon edustalle ja lähdimme kulkemaan Välikatua kohti vanhaa raatihuoneen toria. Siellä bongasin ensimmäisen teoksen, jota olin kaipaillut.

Ville Vallgren asui aikoinaan tässä toria reunustavassa talossa ja kuvanveistäjän vuonna 1934 tekemä reliefi on ripustettu talon seinälle. Mahtavaa, kun pitkästä aikaa sai metsästyssaalista!



Tästä innostuneena päätin tehdä pienen pikalenkin vanhan kirkon kulmille. Olimme aikoinaan lähes 10 vuotta sitten käyneet vaimon kanssa Porvoon-reissulla ja silloin, ennen kuin patsaanmetsästys oli edes alkanut kunnolla, ottaneet vain yhden kuvan Vallgrenin veistämästä taidemaalari Albert Edelfeltin rintakuvasta. Nyt oli aika ottaa paremmat kuvat!

En muistanut, missä Edelfeltin rintakuva tarkalleen sijaitsee, joten kiertelin hetken aikaa upeita pikkukatuja pitkin ja ihastelin samalla upeita vanhoja taloja ja pihoja. Lopulta löysin Vallgrenin veistoksen toiselta puolelta kirkkoa.


Rintakuvassa ei ole selkeää signeerausta, mutta netistä löytyi tietoa teoksen tekijästä ja tekovuodesta.


Ennen kuin löysin Edelfelt-pystin, bongasin kirkon toiselta seinustalta kirkkoherra Frans Ludwig Schaumanin rintakuvan. Rintakuvan tekijästä ei ole tätä kirjoitettaessa tietoa.



Vielä ennen kuin palasin autolle, yritin löytää säveltäjä Gabriel Linsénin rintakuvan. Etsin ensin väärästä suunnasta, mutta osuin sattumalta oikeaan paikkaan Myllykivenpuistoon. Siellä bongasin ensin myllynkivisuihkulähteen ja sen jälkeen säveltäjän pystin. En tiennyt patsaan historiaa, mutta löysin onneksi netistä tämän tekstinpätkän:

"Gabriel Linsén syntyi Helsingissä vuonna 1838, opiskeli viulunsoittoa Saksassa, Leipzigissa 1850-luvun lopulla ja työskenteli Suomeen palattuaan Svenska Teaternin viulistina Helsingissä. Vuonna 1865 hän muutti Porvooseen. Täällä hän toimi lyseon musiikinopettajana ja suomalaisen kirkon urkurina. Hän antoi myös yksityistunteja viulun- ja pianonsoitossa. Opetustyön ohella Linsén sävelsi ja kirjoitti noin 80 kuoro- ja yksinlaulua. Tunnetuin hänen sävellyksistään on Kesäpäivä Kangasalla (Mä oksalla ylimmällä...). Hänen tiedetään myös säveltäneen Porvoo-marssin, joka kuitenkin on kadonnut.

Porvoossa Gabriel Linsén avioitui Natalia Boreniuksen kanssa, joka paremmin tunnetaan nimellä Natalia Linsén. Tämä oli valokuvaaja, joka ikuisti paitsi porvoolaisia myös ensimmäisten joukossa Porvoon kaupunkikuvaa. Gabriel Linsén kuoli vuonna 1914 ja hänen vaimonsa viisi vuotta myöhemmin.

1954 Porvoon kaupungille tarjottiin ostettavaksi kuvanveistäjä Alpo Sailon jo vuonna 1912 silloisesta naapuristaan Gabriel Linsénistä tekemää muotokuvaa. Hanke kaatui, koska kaupungilla ei ollut tarvittavia varoja ja koska säveltäjän tytär Maria Linsén vastusti ostoa, sillä hän piti veistosta epäonnistuneena. Neljä vuotta myöhemmin asia nousi kuitenkin uudelleen esiin. Pro Borgoa -yhdistys hankki muistomerkille rahoituksen myymällä yrityksille mainostilaa linja-autoaseman ilmoitustaululla.

Kuvanveistäjä Alpo Sailon leski, kuvanveistäjä Nina Sailo teki alkuperäisestä veistoksesta puolitoista kertaa suuremman, parannellun version, joka soveltui ulkoilmaan sijoitettavaksi muistomerkiksi. Veistoksen sijoitusvaihtoehtoina olivat ainakin Kaupunginpuisto, Raatihuoneentori ja puistikko Kirkkokadun ja Vuorikadun välissä. Viimeksi mainittu valittiin, koska se sijaitsi lähellä Linsénien Vuorikadun asuntoa. Syksyllä 1959 muistomerkki paljastettiin. Pronssiin valetun muotokuvan graniittijalustan oli valmistanut Berglöfin kivenhakkaamo ja siihen oli kiinnitetty laatta, johon kultaseppä Veriö oli kaivertanut Kesäpäivä Kangasalla -laulun ensitahdit. Koko puistikko nimettiin sittemmin Linsénin puistoksi."

En sano juuta enkä jaata Linsénin tyttären mielipiteeseen. Tai sanon: mielestäni säveltäjästä tehty rintakuva on hieno ja sopii aikalaistensa muotokuvien joukkoon varsin hyvin. Alpo Sailon kädenjälki näkyy teoksessa selvästi ja niin näkyy myös Nina Sailon.




Näin oli Porvoo tältä osin tsekattu. Vielä jäi paljon nähtävää ja koettavaa, muutenkin kuin Patsaanmetsästäjän näkökulmasta katsottuna. Toivottavasti pääsemme pian uudelleen käymään upeassa Porvoossa.


Vantaan ja Helsingin osuudella ei tullut tällä kertaa patsaita bongailtua. Vietimme aikaa lähinnä Myyrmäessä ja siellä kävimme katselemassa nyt koko porukalla Jouko Toiviaisen Äyriäinen-veistosta. Tämä vuodelta 1972 oleva veistos on Vantaan ensimmäisiä julkisia veistoksia ja on ollut allekirjoittaneelle yksi tutuimmista patsaista aina vuodesta 1982 lähtien, kun sen ensimmäisen kerran näin.


Tässä kaikki tällä erää. Jos ei kohta tule uusia metsästysreissuja näköpiiriin niin voisin oikeastaan julkaista jotain kuva-arkistoista. Näihin kuviin ja tunnelmiin!

lauantai 17. kesäkuuta 2017

Vuoden nuori taiteilija 2017 ja Olipa kerran - esittelyssä Tiina Pyykkisen ja Merja Haapalan näyttely

Essi Renvallin hienon rintakuvanäyttelyn jälkeen Tampereen taidemuseossa nähtiin kotimaisia modernin taiteen naistaiteilijoita, kuten mm. Helene Schjerfbeck ja Ellen Thesleff. Heidän jälkeensä vuoron saavat Vuoden nuori taiteilija 2017 Tiina Pyykkinen sekä kuvanveistäjä Merja Haapala. Naiset siis edelleen pääosassa. Hyvä!

Tiina Pyykkinen (s. 1983) on syntyjään saarijärveläinen, mutta vaikuttaa nykyään maamme pääkaupungista käsin. Pyykkisen taidetta on näytteillä vuodesta 2012 alkaen, uusimmat hän on tehnyt varta vasten tätä näyttelyä varten tämän vuoden puolella. Pyykkinen kertoi tekevänsä taulun pohjatyötä reilun viikon ja sitten jatkavansa siitä, kerros ja väri kerrallaan.


Taulut on koettava ja nähtävä itse, valokuvat eivät tee niille oikeutta, kuviin ei saa tallennettua kaikkea sitä heijastumaa, minkä oman paikan vaihto niitä katsellessa mahdollistaa. Teokset ikään kuin jatkuvat ja katsojakin tuntee olevansa osa teoksia heijastuessaan niihin.

Onneksi näyttelyä tukemaan on koostettu jälleen upea kirja, jossa olevat kuvat ovat kyllä varsin kelvollista katsottavaa. Silti, suosittelen käyntiä paikan päällä.

Sisääntulokerroksessa on nähtävillä Pyykkisen vanhempaa tuotantoa ja yläkerrassa ne uudet teokset. Yläkertaan saapumisen kruunaa sananmukaisesti häikäisevä installaatio Silence Has Long Shadows.


Vuoden 2016 syksyllä museon alakerrassa ollut muumikatalogi kärrättiin varastoon ja maailma oli hetkisen ilman muumimuseota. Nyt uusi uljas muumimuseo on avautunut Tampere-taloon ja tyhjilleen jäänyt taidemuseon alakerta odottanut uutta tulemistaan. Tietenkään museoväki ei jäänyt aikailemaan vaan junaili museoon kolmannenkin näyttelykerroksen. Nyt alakerrassa on jälleen kunnon valaistus ja nähtävillä uutta taidetta.



Ensimmäistä kertaa Tampereen taidemuseon historiassa näytteillä on tamperelaisen naispuolisen kuvanveistäjän teoksia. Merja Haapalan Olipa kerran -näyttelyssä on esillä veistoksia ja piensarjoina tai uniikkeina valmistettuja käyttöesineitä 30 vuoden ajalta. Kaikki teokset ovat korkeapolttoista, lasitettua posliinia tai kivitavaraa.



Haapalan veistokset ovat osoitus ammattitaidosta, tamperelaistaiteilija on perehtynyt tarkoin lasitteiden kehittelyyn. Patsaanmetsästäjänä olen ollut enemmänkin kiinnostunut pronssiin valetuista julkisista veistoksista, mutta kyllä nämä hienot muotoilut ja keraamiset teokset kelpaavat myös allekirjoittaneelle.

Näyttelyt ovat avoinna koko kesän aina 27. elokuuta saakka.

tiistai 23. toukokuuta 2017

Saaliina Iljitš, vasikka ja kaalipiirakka - raportti Tampereen Museoiden yöstä

Museoiden yötä vietettiin jälleen viime lauantaina. Aiempien vuosien kokemuksen perusteella tiesimme tarjonnan hyväksi, tosin hieman alkupainotteiseksi, kun paljon mielenkiintoisia juttuja oli tarjolla jo heti alkajaisiksi klo 18 aikoihin.

Päädyimme aloittamaan kierroksen Tampereen taidemuseosta, jossa esiintyi erinomainen Puhti-duo Annemari Kivimäen haitarin ja Reetta-Kaisa Ileksen laulun myötä. Hauskaa meininkiä ja lapset tykkäsivät kovasti.


Taidemuseon pihalle jälleen tuodun Nakkifakiiri-nakkikioskin herkkujen jälkeen jatkoimme matkaa kohti uusittua Lenin-museota. Olimme käyneet Lenin-museossa viimeksi varmaankin vuonna 2011 (laiska ei jaksa tarkistaa tuon reissun kuvien tiedoista päivämäärää), jolloin museo oli vielä tunkkaisen seitkytlukulainen. Nykyään Lenin-museo on ennemmin Neuvostoliittomuseo, eikä yhtään niin tunkkainen ja pölyinen kirja- ja patsasvarasto kuin ennen. Museon herkkulistoilla oli mm. kaalipiirakoita sekä venäläisiä suklaakonvehteja, jotka kelpasivat porukallemme mainiosti.

Museosta irtosi muutama patsaskuvakin, tietenkin itse Leninistä tuttu jättimäinen poseerauspatsas. Sen tekijää en tiedä.



Lisäksi Lenin-museossa on marmorinen rintakuva itse isä Aurinkoisesta eli Josif Stalinista ja sen vieressä pienoismalli Kalervo Kallion veistämästä marsalkka Mannerheimin patsaasta. Iso versio on Mikkelissä torilla.




Venäläisen, jättimäisiin monumentteihin erikoistuneen Jevgeni Vutšetitšin Miekat auroiksi -patsaan pienoismalli on nähtävillä myös. Iso versio tästä lienee edelleen Yhdistyneiden kansakuntien pääkonttorin edustalla Manhattanilla, New Yorkissa.


Yhdessä vitriinissä on neuvostotyöläisen patsas. Sen tekijästä minulla ei ole tietoa. Patsaan jalustassa näyttää olevan jonkinlainen plakaatti, mutta siinä olevat tiedot taitavat olla venäjäksi, joten tulkkia tarvittaisiin, jos tekstistä jotain selvää saisi.


Viimeisenä Lenin-museon patsaista mainittakoon veistos, joka esittää Leniniä ja hänen suomalaista henkivartijaansa Eino Rahjaa lokakuussa 1917 matkalla Smolnaan.


Lenin-museosta siirryimme Hämeenpuistoa pitkin Finlaysonille ja Väinö Linnan aukiolle, jossa meitä vastassa oli päivää aiemmin sinne asetettu Miina Äkkijyrkän autonromuista hitsaama Holy Calf -teos. Se on vuodelta 2000. Aamulehden jutusta voi lukea lisää tästä.



Lastenkulttuurikeskus Rullassa lapset saivat riehua jälleen innoissaan mm. erilaisten puuhailujen ja väritysseinän parissa. Rullahetken jälkeen siirryimme ulos ja mäkeä alas takasisäpihalle, jossa oli Galleria Himmelblaun järjestämä katumaalaustapahtuma. Kukaan meidän koplasta ei halunnut maalata asfalttia, mutta maalarit pääsivät juttelemaan lapsikatraalle ja vastailemaan mitä kimurantteihin kysymyksiin.

Käväisimme vielä Werstaalla "leipomassa Sulo-koneella leipää", kiertämässä näyttelyn, bongaamassa pari pientä patsasta sekä harmittelemassa, ettei voinut jäädä kuuntelemaan Röökipaikka-yhtyeen keikkaa. Tuossa bändissähän soittaa erinomainen kynäniekka Jean Ramsay, joka on myös kuvanveistäjä Laila Pullisen poika ja hänen taiteensa esittelyyn keskittyvän, Vantaan Hakunilassa sijaitsevan Nissbackan kartanon head honcho.

Werstaalla on kirjapainotilan lisäksi myös vanhan pankkikonttorin tms mallinnus. Siellä tiskin ja pöytien takana on kassakaappi, jonka päällä on viiksekästä miestä esittävä rintakuva. Sen tekijää, materiaalia saatika ketä se esittää en tiedä.


Vitriinissä on nähtävillä pienoismalli Wäinö Aaltosen tekemästä Osuustoimintamuistomerkistä, jonka iso versio seisoo jylhänä Hämeenpuiston eteläpäädyssä, Eteläpuiston alueella.


Tallipihan kahvilasta noudimme pienet iltaherkut ja lapsilla riitti vielä virtaa leikkialueelle. Sen jälkeen kipusimme uudet puuportaat Näsilinnalle eli museo Milavidalle. Emme tänä vuonna menneet sisälle museoon, koska siellä järjestetty "rillipaja" oli jo päättynyt. Kiertelimme Näsinpuistoa, ihailimme upeaa auringonlaskua ja kävimme hetken pomppimassa Tiitiäisen satupuistossa trampoliineilla ja remuamassa ympäriinsä, kunnes lähdimme kotiin päin.


Päätin jälleen mennä vielä illan päätteeksi piipahtamaan Pyynikinlinnassa Emil Aaltosen museossa. Siellä oli normaalien Aaltosen oman kokoelman ja kenkä-/muoviteollisuuden ja sukellusvene-esittelyjen lisäksi nähtävillä nykymaalaustaidetta kotimaisilta tekijöiltä. Siitä ja Aaltosen museon tulevista näyttelyistä voi lukea museon nettisivuilta täältä.

Viime vuonna kysyin, saako museossa kuvata ja sain vastauksen, että ei saa. Tällä kertaa huomasin, että toinen museovieras antoi kameran laulaa eikä kukaan sanonut mitään, joten itsekin kaivoin kännykän esiin ja räpsäisin muutaman kuvan per patsas.

Ensimmäisenä vuoron sai Johannes Takasen veistos Rebecka kaivolla.




Sen jälkeen vuorossa oli Takasen marmoriveistos Andromeda kallioon kahlehdittuna vuodelta 1879.




Samassa huoneessa Andromedan kanssa on Takasen veistämä Tytön pää. Se on vuodelta 1881.



Aulan seinässä on Väinö Richard Rautalinin marmorireliefi Äiti ja lapsi vuodelta 1929.



Tämän reliefin pronssivalos on Kalevankankaan hautausmaalla Yrjö Savolaisen haudalla. Reliefin kuvattuani huomasin vielä ikkunalaudalla olevan antiikkityylisen Naisen pää -rintakuvan. Sen esittelylapussa sanotaan tekijäksi tuntematon.


Näiden tutkailujen jälkeen olikin aika pistää pillit pussiin tämän vuoden Museoiden yön osalta. Ensi vuonna uudelleen, uusien kohteiden kautta.

maanantai 22. toukokuuta 2017

Uusia tuttavuuksia katselemassa - esittelyssä Erkki Köntti ja Taidetila PELTO

Nyt sunnuntaina oli kaatuneiden muistopäivä, mutta vaikka mietin tekeväni aiheen tiimoilta kuvagallerian sankaripatsaista tai muuten vaan hautausmaista, päädyin tyystin toiseen aiheeseen.

Eikö olekin mahtavaa, kun sattumalta löytää jotain uutta ja kiinnostavaa? Aivan, onhan se! Minulle kävi niin muutama päivä sitten käydessäni lähikaupassa. Vilkaisin ilmoitustaululle ja huomasin taidenäyttelyn mainosjulisteen. Siinä kerrottiin lähellä olevasta galleriasta ja siellä olevasta kuvataiteilijan näyttelystä.

Aluksi unohdin pariinkin otteeseen sekä taiteilijan että galleriankin nimen. Lopulta muistin molemmat nimet tarpeeksi pitkään, että pystyin tarkistamaan ne netistä. Nimet olivat Erkki Köntti ja Taidetila PELTO.

Köntti-näyttely on käynnissä enää viikon, joten aloitin heti aikataulujen sumplinnan. Sopiva ajankohta löytyikin sunnuntain iltapäivästä. Muu perhe jäi katsomaan Studio Ghiblin elokuvaa Kissojen valtakunta ja minä lähdin näyttelyyn.


Taidetila PELTO sijaitsee kivitalokorttelin sisäpihalla Tampereen Pyynikillä, aivan Pyynikintorin, Aleksanterin kirkkopuiston, uimahallin ja taidemuseon lähettyvillä. Taidetila on toiminut jo puolentoista vuoden ajan, mutta sain tietää siitä vasta nyt.

Paikka oli hauskannäköinen pikku studio, jossa oli kaksi näyttelyä tällä hetkellä. Itseäni kiinnosti tietenkin enemmän pystikokoelma eli jämsänkoskelaissyntyisen, nykyään Tampereella asuvan Erkki Köntti -nimisen kuvanveistäjän näyttely. Köntti on monistenivaskan mukaan aloittanut kuvanveistoharrastuksensa vuonna 1994 ja on itseoppinut taiteilija. Jokusen näyttelynkin Köntti on ehtinyt 2000-luvulla pitää, sekä Tampereella että muualla Suomessa.

Näyttelyssä on tarjolla kolmisenkymmentä veistosta, joista suurin osa on valettu pronssiin, mutta jokunen puuveistoskin oli joukossa mukana. Puuveistokset ovat pulleampia, pronssisista hahmoista moni aikamoisia laiheliineja. Seinillä riippuu myös Köntin maalaamia tauluja.


Itselle parhaiten jäivät mieleen hieman erilainen "sankaripatsas" nimeltään Tuntematon sotilas. Toinen hahmo istuu pyörätuolissa viltin alla rintakehä kuopalla ja toinen hahmo työntää tuolia. Yleensä sankaripatsaat kuvaavat sotilaita surun ja kuoleman hetkellä tai taistelutilanteessa. Tässä ollaan nykytilanteessa, veteraanit ovat vanhoja ja raihnaisia ja liittyvät pian sodan melskeissä kuolleiden toveriensa joukkoon.


Toinen hyvin mieleen jäänyt teos oli isopäinen laiheliini ukko, nimeltään Vanha fatalisti. Siitä tulee hieman mieleen Pink Floydin The Wall -leffasta ja Another Brick in the Wall -videolta tuttu opettaja.


Kolmantena mainittakoon pyöreää järkälettä vierittävä mies, nimeltään Perheellisen täytyy yrittää.




Muutkin olivat hienoja, tässä ainakin teokset Taking off, Fuengirola 1998 sekä kullanvärinen Kävelevä naisfiguuri.

Tuon edellämainitsemani monistenivaskan sivuilta löytyi vanha kuva ulkona olevasta, vuonna 2002 valmistuneesta patsaasta Salaisuuksia ja lupauksia. Se olisi hauska löytää.

Näyttely on avoinna vielä viikon ajan, viimeinen päivä on 28.5. Täältä näkee aukioloajat! Vapaa pääsy.

Erkki Köntti Fact File:

Kuvanveistäjä, ekonomi, yritystutkija
Syntynyt 1946, Jämsänkoski
Itseoppinut kuvataiteilija, enimmäkseen pienikokoisia pronssiveistoksia
Työskentelytilat Tampereella

Harrastanut veistoa vuodesta 1994, kaikkiaan valmistunut n. 100 veistosta
Aikaisemmin harrastanut 20 vuotta öljyvärimaalausta ja pienimuotoista grafiikkaa

Yksityisnäyttelyt:
1997 Tampere
2000 Tampere
2001 Kuusamo
2001 Vammala
2002 Ikaalinen

Lisäksi töitä on ollut esillä mm. Habitare-messuilla sekä yksityisissä taidegallerioissa Tampereella ja Helsingissä.