tiistai 16. tammikuuta 2018

Uuteen vuoteen käynnistys tuttuun tapaan Lohjalla

Aika pitkä tauko on ollut Patsaanmetsästäjän blogissa. Joulukuu meni lähinnä musiikkiaiheisia tekstejä rustaten eikä patsaita tullut kuvattua ollenkaan. Nyt on kuitenkin vuosi vaihtunut ja voidaan taas palata taiteiden pariin, onhan kevät jo pian täällä.

Kuva: Markus Lohi

Lähdin jo neljättä kertaa Lohjalle rokkilätkäturnaukseen. Tällä kertaa olin varma, että kerrasta tulee viimeinen, joten pyysin kuskin hakemaan minut kortteeristani jo aikaisin lauantaiaamuna, jotta ehtisimme Lohjan keskustassa kuvaamaan muutamat sielläolevat pystit.

Kurvasimme kohti Lohjan kirkkoa ja etsimme parkkipaikan. Aivan kirkon lähistöllä on Lohjan suuren miehen, Johannes Virolaisen, muistomerkki.

Lohjan sivuilta:

"Nora Tapperin vuonna 2004 suunnittelema muistomerkki koostuu kolmesta kivipaasista, jotka edustavat valtioneuvos Johannes Virolaisen uraa, yksityiselämää sekä kaipuuta takaisin Karjalaan. Edesmenneen Johannes Virolaisen maatila, Vironperä, sijaitsee Lohjalla lehtomaisemassa pähkinäpuiden, tammien ja vaahteroiden keskellä. Vironperä toimii kotimuseona, johon tehdään opastettuja yleisökierroksia."




Vihannes Jorolaisen kuvaamisen jälkeen siirryimme kirkkomaalle ja etsimme sieltä mahdollisia kuvauskohteita. Vain muutama kiveenhakattu reliefi löytyi ja kauempaa katsottuna sankarihauta-aluekin oli näin patsaanmetsästyksen kannalta tylsän tavallinen leveine graniittipaasineen ja risteineen.


Päätimmekin siirtyä listalla eteenpäin. Kun nyt kuvia katsellessani ja tietokantoja tutkiessani huomasin, että siellähän pitäisi kalmistossa olla mm. Essi Renvallin ja Ville Vallgrenin tekemiä muotokuvia, tuli selväksi ettei Lohjaa olekaan vielä kuvattu loppuun.

Kirkkomaan portista kun kävelee vähän matkaa, löytyy Anttilan koulun ja sen yhteydessä olevan Laurentius-salin edustan puistosta erinomaisen hauska Veikko Haukkavaaran patsas nimeltään Kaverukset vuodelta 1983. Nykyiselle paikalleen veistos on sijoitettu vuonna 1987.




Olen jo usein kehunut Haukkavaaran töitä eikä tämä tee poikkeusta. Aivan mainiot ilmeet sekä pojalla että pollella. Lisäsäväyksen antoi tuo tuikku, joka oli hevosen suussa. Meiltä löytyi tulitikut ja saimme tulen sytytettyä. Olisi hauskaa nähdä miten liekki valaisee pimeässä. Nyt sammutimme tuikun kuvauksen jälkeen.

Lohjan museo sijaitsee Iso-Pappilan mailla ja suuntasimme sinne. Pihamaalla on Robert Boldtin rintakuva.

Torsti Salosen sivuilta:

"Robert Boldt (6.1.1861 - 26.6.1923) perusti Suomen ensimmäisen kotiseutuyhdistyksen Lohjan Kotiseutututkimuksen Ystävät 24. maaliskuuta 1894. Häntä pidetään syystä maamme kotiseutututkimuksen ja -työn uranuurtajana. Boldtin kytki Lohjaan kiinnostus seudun luontoon sekä Paloniemen kartanosta löytynyt aviopuoliso Signe Granstedt. Boldt oli myös perustamassa kotiseututyön maakunnallisia ja valtakunnallisia yhteistyöelimiä. Hän toimi Lohjan Kotiseutututkimuksen Ystävien sihteerinä vuosina 1894-1913 ja puheenjohtajana 1914-1917.

Robert Boldtin ystävä ja opettajatoveri taiteilija Theodor Schalin oli vuonna 1915 tehnyt Boldtista kolme kipsistä rintakuvaa, joista yksi tuli Lohjan Kotiseutututkimuksen Ystävien omistukseen. Yhdistys teetti vuonna 1960 kuvasta pronssivaloksen ja Lohjan Kivenhakkaamo valmisti sille jalustan Vehmaan punaisesta graniitista. Robert Boldtin syntymän 100-vuotispäivänä 6. tammikuuta 1961 rintakuva paljastettiin Kirkkokentän seurakuntatalon puoleisessa puistoneliössä. Muistomerkki joutui useasti ilkivallan kohteeksi ja vuonna 1992 rintakuva varastettiin. Lohjan kaupunki teetti alkuperäisestä kipsityöstä uuden valoksen ja muistomerkki pystytettiin uudelleen rauhallisemmalle paikalle Lohjan Museon puistoon, jonne se hyvin sopii, sillä Robert Boldt oli myös Lohjan Museon perustaja."





Pappilan puutarhassa on Matti Peltokankaan tekemä pronssiveistos Muoto vuodelta 1989.



Siinä olivatkin sitten tämänkertaisen Lohjan-reissun saaliit. Ensi kerralla (ehkä vuoden päästä) vuorossa tarkempi kalmiston kierros sekä mahdollinen piipahdus Virkkalaan, jossa pitäisi olla parikin muistomerkkiä.

Ennen kuin päätän tämän raportin, laitan tähän perään vielä Lohjan ehkä suurikokoisimman veistoksen, Matti Peitson suunnitteleman Vuorimiehen, koska en muista olenko sitä aiemmin missään tekstissä esitellyt.

Lohjan sivuilta:

"Muistomerkki Vuorimies on pystytetty Lohjan Kotiseutututkimuksen Ystävät ry:n aloitteesta pitkäaikaiset perinteet omaavan lohjalaisen vuorityön ja kaivosmiehen kunniaksi. Martti Peitson suunnittelema pronssiveistos on vuodelta 1974."


Ja loppuun vielä tätä reissua edeltäneen illan eli perjantain yksinäinen saalis Helsingistä, ravintola Vltavan seinässä olevasta Lastensiirrot 1939-45 -muistolaatasta. Sen on veistänyt vuonna 2008 Anna Jäämeri-Ruusuvuori. Lisätietoa paljastustilaisuudesta voi katsoa täältä.


Sellainen oli vuoden ensimmäinen patsaanmetsästysreissu. Seuraava saalisretki tehtiinkin heti sunnuntaina, mutta siitä lisää seuraavassa päivityksessä. Näihin kuviin, näihin tunnelmiin!

perjantai 8. joulukuuta 2017

Sibeliuksen päivän kunniaksi satavuotiaan Suomen kuvanveistoksellisia merkkipaaluja

Suomi juhlii satavuotista itsenäisyyttään. Paljon on noihin sataan vuoteen mahtunut, myös kuvanveistoksellisesta näkökulmasta katsottuna. Keräsin tähän päivitykseen muutaman tärkeimmän  merkkipaalun, sellaisia veistoksia, joista on riittänyt vuosien aikana polemiikkia; ja joita on myös ihailtu paljon. Ja kun kerran on Sibeliuksen muistopäivä, sehän sopii paremmin kuin hyvin, että myös säveltäjä on mukana tässä päivityksessä. Pidemmittä puheitta, käydään asiaan:

Itsenäisyysaika käynnistyi murheellisissa merkeissä. Kansa jakautui kahtia ja seurasi sisällissota. Sen voitti valkoiset, jotka tietenkin saivat pystyttää sankaripatsaitaan ympäri Suomen. Nyt, sata vuotta myöhemmin, on täällä kotikaupungissani noussut pitkän hiljaiselon jälkeen pinnalle Viktor Janssonin veistämä Vapaudenpatsas, joka seisoo Hämeenpuiston varrella, Hämeenkadun länsipäässä.


Yksi ehdotti patsaan rintamasuunnan kääntämistä, nyt kun raitiovaunuremontti pakottaa siirtämään patsaan. Ehdotus oli ihan kelvollinen, mutta moni oli sitä tyystin vastaan, toiset taas kannattivat. Patsas tulee jäämään samoin päin, mutta siirtymään jonkin verran pohjoisemmaksi.

Ennen toista maailmansotaa patsaita pystyteltiin sankaripatsaiden lisäksi lähinnä merkkihenkilöiden muistoksi. Mesenaattejakin oli, he tilasivat monumentteja omille tiluksilleen tahi tehtaiden edustoille.

Talvisodan ja jatkosodan jälkeen jokaiselle paikkakunnalle perustettiin oma sankarihautausmaa ja niille tarvittiin sankaripatsas. Jälleen saivat kuvanveistäjät töitä.


Kansakunnan tärkeimpiä henkilöitä ensimmäisen viidenkymmenen vuoden aikana oli tietenkin marsalkka, presidentti Carl Gustaf Emil Mannerheim. Hänelle pystytettiin muistomerkki Helsinkiin, omasta toiveestaan vasta kuolemansa jälkeen. Aimo Tukiainen voitti tuon veistoskilpailun ja vuonna 1961 paljastettiin juhlallisesti Mannerheimin ratsastajapatsas, joka on eittämättä maamme tunnetuin julkinen veistos.


Marskilla on patsaita muuallakin, yksi niistä on myös kiistan kohteena. Tampereen Mannerheim-patsas seisoo keskellä Vehmaisten metsää. Sieltä valkoisten päällikkö katseli Messukylän valloitusta keväällä 1918. Tuo Evert Porilan veistos piti sijoittaa Tampereen keskustaan, mutta punaisena hehkunut tehdaskaupunki ei sellaista suvainnut. Taisi riittää se Janssonin "Rummin Jussi" patsastelemassa ja hieromassa häviäjille naamaan karvasta kalkkia.


Aleksis Kivi. Minä elän. Seitsemän veljestä. Nummisuutarit. Stenvallin Aleksi oli kynämiehiä. Hänen taitoaan ei elämän aikana tunnustettu, mutta sen jälkeen hänet on nostettu suomalaisten merkkimiesten kärkikaartiin. Kiven muistomerkistä Helsingissä käytiin kilpailu, jonka voitti Aukusti Veuro. Hänen harmikseen hän oli vähemmän nimekäs veistäjä, joten hänen lankonsa Wäinö Aaltonen, joka tuli kisassa toiseksi, sai kunnian olla se, jonka patsas Rautatientorille Kansallisteatterin eteen pystytettiin. Veuron Kivi-veistoksia on Kiven synnyinkunnassa Nurmijärvellä sekä Forssassa.


Kivihän ei elänyt itsenäisen Suomen aikaan, mutta hänen patsaansa pystytettiin näiden kuluneiden sadan vuoden aikana, joten siksi hänet on hyväksytty mukaan.

Jean Sibelius. Säveltäjämestarin muistomerkki pystytettiin Helsinkiin Meilahteen. Vai onko se Töölöä? Vai Taivallahtea? Joka tapauksessa. Monumenttikilpailun voitti Eila Hiltunen, joka teki hienon hitsaustyön. Tämä veistos on kansainvälisesti ajatellen se Suomen tunnetuin julkinen veistos. Joka vuosi tuhannet turistit parveilevat urkupillien alla ja ympärillä, canonit ja nikonit laulaen.


Hiltusen työhön piti ynnätä vielä muotokuva, jotta tyhmempikin tajuaisi kyseessä olevan Hämeenlinnan Jannen muistomerkki.

Wäinö Aaltonen veisti myös juoksijalegenda Paavo Nurmen patsaan. Tämäkin veistos kamppailee maamme tunnetuimman patsaan tittelistä. Ainakin se on myös kansainvälinen, onhan tästä vedoksia ainakin Zürichissä Sveitsissä ja New Yorkissakin. Niin muuten on tuota Sibelius-monumenttiakin Nykissä. Nurmen patsaita on ympäri Suomea, ainakin Turussa ja Tampereella, tosin manselaisversio on kipsiä ja sijaitsee pollariaseman sisällä.


Uusin muistomerkki, toisen maailmansodan muistoksi pystytetty Tuntematon sotilas, paljastettiin Helsingin Kasarmitorilla kuun vaihteessa. En ole sitä ehtinyt käydä katsomassa, en ole itse asiassa vielä nähnyt edes kuvia enkä uutisia siitä.

torstai 30. marraskuuta 2017

Sisko Petäjän näyttely Kustaa Hiekan museossa

Esittelin kesän alussa Sisko Petäjän julkiset taideteokset, jotka olin löytänyt täältä Tampereelta. Nyt tuossa aivan naapurissa, Kustaa Hiekan taidemuseossa, on avattu uusi Petäjän taidetta esittelevä retrospektiivinen näyttely. Ja erittäin sopivasti, Petäjällä on - kuten Suomellakin - tänä vuonna 100-vuotissynttärit.


Kyseessä on Sisko Petäjän ensimmäinen oma näyttely. Toki hänen teoksiaan on ollut näytteillä aiemminkin, mutta aina jonkun toisen taiteilijan kanssa yhteisnäyttelyn muodossa. Kaksi näyttelyä oli yhdessä miehensä Matin kanssa, lisäksi monesti Petäjän teoksia oli näytillä Tampereen Taiteilijaseuran näyttelyissä.


Sisko opiskeli aikoinaan Essi Renvallin opissa ja se näkyy näyttelyssä. Nuppeja on tarjolla ja tyyli on sama kuin oppiäidillä. Essin teoksista tuttu maalien ja muiden härpäkkeiden kanssa puleeraaminen tosin puuttuu Siskon töistä tyystin. Perinteistä pronssia, takuuvarmaa hommaa.


Sisko Petäjän Tampereella olevat muistomerkit ovat pieniä: medaljonkeja, reliefejä ja plaketteja. Hän karttoi uransa aikana monumentaalitöitä. Sen sijaan hän keskittyi lapsiaiheisiin teoksiin ja muotokuviin.

Kustaa Hiekan taidemuseo on upea paikka! Kultaseppänä menestystä ja mammonaa kerännyt laitilalaissyntyinen Hiekka mesenoi varallisuuttaan taiteeseen ja perusti nimeään kantavan museon ja säätiön. Taidemuseossa on monessa huoneessa upeaa taidetta ja Petäjän teokset ovat nyt muutaman kuukauden ajan osa tuota taideloistoa.

Lue täältä: Manselaistunut mimmi - esittelyssä Sisko Petäjä

Kustaa Hiekan taidemuseon sivut


maanantai 27. marraskuuta 2017

Kansan asialla ja Miälentilat - uudet näyttelyt Tampereella

Tampereen taidemuseossa avautui viikko sitten kaksi uutta näyttelyä: Kansan asialla ja Miälentilat, joista ensin mainittu esittelee suomalaista klassikkotaidetta viimeisen parinsadan vuoden ajalta ja jälkimmäinen pureutuu pirkanmaalaiseen ITE-taiteeseen.

Olli Räty: Neito ja etualalla Mauno Juvonen: Korpikuuset.

Piipahdin perjantaina tiedotustilaisuudessa kuuntelemassa näyttelyt koonneiden tunnelmia ja kuvaamassa näytille asetetut patsaat. Ehdin siinä samassa katsella myös hienoja taulujakin. Lisäksi illemmalla kävin vielä juhlallisissa avajaisissa katsomassa teoksia hieman uudessa valossa ja kansan ympäröimänä.

Aloitetaan Kansan asialla -näyttelystä. Tiedotustilaisuudessa kuultiin ensin museojohtaja Taina Myllyharjun esittelypuheenvuoro. Sen hän teki Matti-hahmon (Liisa Hietanen, 2013) vierestä.

Taina ja Matti.

Sen jälkeen vuoron sai Maija-Liisa Linder, museoamanuenssi, jonka kuratoi näyttelyn. Hän puolestaan kertoi näyttelyn taustoista Kolmivuorotyöläisen (Rauni Liukko, 1972-93) katsellessa vieressä Valtsun kassi kourassaan. Ei millään pahalla kyseistä työläistä kohtaan, mutta kolmivuorotyö on ikävä kyllä saanut hänet näyttämään ihan Michael Myersilta.

Maija-Liisa Linder kertoo näyttelystä.

Puheenvuorojen jälkeen käväisimme alimmassa kerroksessa tutustumassa Miälentilat-näyttelyyn, mutta siitä myöhemmin. Ensin  Matin ja Kolmivuorotyöläisen välissä on Georges Winterin pronssiveistos Alaluokan reippaus. Siinä äiti tuohivirsut jalassaan peuhaa tyttöjensä kanssa. Erittäin hauska veistos!



Sivuhuoneessa oli kolme Emil Cedercreutzin veistosta. Pronssinen Suomen hetki vuodelta 1907 on tuttua Emiliä: nainen pitelee edessään olevan hevosen ohjaksia. Hevosia Cedercreutz osasi kyllä veistää.


Naapurihuoneessa puolestaan on kaksi Cedercreutzin terracottaveistosta, jotka kuvaavat ylioppilaita. Toinen on nimeltään Ylioppilas ja se on vuodelta 1914 oleva rintakuva. Toinen on myös samalta vuodelta, nimeltään Talonpoikaisylioppilas.



Antti Louhiston valettua ja patinoitua pronssia oleva pienoisveistos Matonpieksijä vuodelta 1965 on yksi näyttelyn hauskimmista patsaista.


Samassa huoneessa on puisia veistoksia, jotka ne ovat uskomattoman hienoja ja hauskoja. Viljo Mäkisen teoksessa Kansalaiset vuodelta 1971 on kuvattuna juuri tätä Suomen kansaa - yrmeänä, vakavana, myös virnuilevana.


Albin Kaasiselta on kolme veistosta. Saunan eteisessä -aihe (1931) näyttää tutulta, kuten myös Markkinamiesten (1927) lestin juonti. Eikä Se kysymysten kysymyskään (1923) outo juttu ole.



Kaasisen veistosten viereen on päässyt samaa aihepiiriä käsittelevät kaksi Uuno Nurmen puuveistosta. Ne ovat myös humoristisia, nimiltään Kuhertelua ja Paluu pikkutunneilla. Nurmen puu-ukot ja -akat ovat vuodelta 1954.



Sisääntulokerroksessa on sielläkin muutama veistos. Heikki Konttisen teos Pakettiin on lainattu Lahden taidemuseosta ja se on vuodelta 1970. Sen kanssa samassa vitriinissä on nokialaisen Ossi Somman vahvasti etukenossa ollut pienoispatsas nimeltään Vanha siirtotyöläinen vuodelta 1973. Myös Somman veistoksen on tähän näyttelyyn lainannut Lahden taidemuseo.



Keskimmäisessä kerroksessa on myös "punainen huone", jossa on paljon sadan vuoden takaiseen sisällissotaan liittyvää taidetta. Siellä on mm. Aimo Tukiaisen vuonna 1953 veistämä Eetu Salinin näköispatsas.


Vitriinistä löytyy Viktor Malmbergin pienoispatsas Kolme punakaartilaista joka on helmikuulta 1918.


Mainittakoon vielä, ennen kuin siirrytään alimpaan kerrokseen, että keskimmäisessä on kaksi Jenni Yppärilän kolmiulotteista Alttari-nimistä teosta, jotka saivat allekirjoittaneen ihailemaan hienoa käsityötä.

Sitten Miälentilojen luo. Heti portaissa vastaan huristaa Seppo Inkisen Speedway-kuski. Inkiseltä on näyttelyyn saatu iso kattaus miehen hienosti hitsaamalla tekemiä Pispalan lekendat -sarjan patsaita. Näyttelytilan seinällä on QR-koodi, jota klikkaamalla saa lisätietoa lekendoista.




Kaikki lekendat ovat kuulemma Inkisen tuntemia tai tietämiä pispalalaisia vuosien varrelta. Vesiosuuskunnan johtaja Vihtori Mäkelä ja hänen rouvansa Hilma (1999) on mainittu nimeltä. Kuvassa olevassa toisessa patsaassa on kuvattuna Juoksupoika (1988).



Pinottujen kuljetuslavojen päälle on sijoitettu Matti Pispa (1995) moponsa kanssa, TT-ajaja Pyynikin ajoista (1993) kurvaamassa vauhdikkaasti prätkällään, Pyöräilijä Eino Pajunen (1980-90) kuljettamassa pyörän rengasta tavaratelineellään sekä Pärinäpoika ja Surinasussu (1988) tukat hulmuten ja Irwin-kotsa päässä.






Hienoja ovat nuo Sepon hitsaamat patsaat. Voisihan noita olla jossain ulkosallakin näytillä, kuten kollegansa Veikko Haukkavaaran työt, joita on Tampereellakin aika monta julkisesti esillä.

Museon edustalla on Olli Rädyn monta metriä korkea puuveistos Neito - kuten ylimmästä kuvasta hieman näkyi - ja alakerrassa on saman tekijän iso, metallista ja polyuretaanista tehty Kukkulan kuningas.


Martti Hömpin tekemät Siunattu hulluus ja sen vieressä istuva Nirvana ovat nekin hauskoja. Takaoikealla näkyy Pyynikin aikamatkat -kokonaistaideteoksesta ja eläinpukuisista performansseistaan tutun Mika Pettissalon tekemä Muu Muu -hahmon hahmon päähine. Mikan ja kumppanien juttuihin Kaakinmaalla sijaitsevan vanhan kulkutautisairaalan luona kannattaa käydä tutustumassa.


Ninni Luhtasaari tunnetaan ainakin yhtyeistä Pintandwefall, Maria ja Marsialaiset (yhdessä Maria Stereon kanssa), Ninni Forever Band sekä Risto. Luhtasaari tekee jänniä taideteoksia, joista tänne Miälentiloihin on valittu viisi taulua.


Alakerrassa on paljon muutakin. En käy niitä sen enempää tässä läpi, koska nyt on patsasosasto käsitelty. Kaiken kaikkiaan näyttely on erittäin hyvin koostettu. Yläkerran mahtipontisuus nivoutuu keskikerroksen läpi alakerran nykytaiteeseen. Menkää ihmeessä katsomaan näyttely, on avoinna ensi vuoden helmikuuhun saakka.